Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Talous » Yritysten perustamisvauhti hidastui alkuvuonna Kotkan-Haminan seudulla

Cursor Oy, Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö

Yritysten perustamisvauhti hidastui alkuvuonna Kotkan-Haminan seudulla

Tiedote.
Julkaistu: 28.04.2014 klo 13:20
Julkaisija: Cursor Oy, Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö

Uuden yrityksen perustamista suunnitellaan taantuman johdosta tarkemmilla kriteereillä ja pitempään kuin ns. hyvinä aikoina, joten uusia yrityksiä myös syntyy hitaammalla tahdilla. Kuluvan vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana yrityksiä perustettiin 11 % vähemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna.

Perustaminen on edelliseen vuoteen verrattuna ollut vilkkainta Virolahdella, jonne oli syntynyt kolme uutta yritystä edellisvuotta enemmän.

Kun tammi-maaliskuussa yritystoimintansa lopetti 16 % edellisvuotta vähemmän, jäi nettoperustanta viitisen prosenttia pienemmäksi kuin vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä.

Konkurssien määrä (helmikuu 2014) Kotkan-Haminan seudulla on hieman kasvanut, mutta konkurssien henkilöstövaikutukset ovat vähentyneet, kuten koko maassa. Kotkan-Haminan seudun konkurssitilanne on vertailuseuduista (Kotkan-Haminan, Kouvolan, Vaasan, Salon ja Porin) samalla tasolla lähinnä Porin seutukunnan kanssa.

Tiedot perustuvat kehittämisyhtiö Cursor Oy:n keräämiin tietoihin.

Uusia yrityksiä perustettiin bruttomääräisesti 78 kpl. Toimintansa lopettaneita oli 43, joten nettolisäykseksi muodostui 35 kpl.

Lukumääräisesti eniten perustettiin tukku- ja vähittäiskaupan sekä moottoriajoneuvojen korjauksen yrityksiä (18 kpl) sekä ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan sekä hallinto- ja tukipalvelutoiminnan (ml. liike-elämää palveleva toiminta) yrityksiä (16 kpl). (Tilastokeskuksen toimialaluokitus TOL 2008)

Toimialoista voimakkaimmin ovat kasvaneet maa-, metsä- ja kalatalous, teollisuus sekä rahoitus- ja vakuutustoiminta sekä kiinteistöalan toiminta.

Kunnittain tarkasteltuna uudet perustetut yritykset jakautuivat seuraavasti (osuus prosenteissa): Pyhtää 4 (5 %), Kotka 50 (64 %), Hamina 19 (24 %), Virolahti 3 (4 %) ja Miehikkälä 2 (3 %).

Uusista yrityksistä venäläisomisteisia on 9 kpl eli n. 11,5 %.

Lisätietoja:

Kristiina Kuparinen, Cursor Oy, p. 040 1902 516

Liitteenä tilastot:

Uusien yritysten vertailut 1.1.–31.3.2014 ja 2013 (graafisesti)

Uudet yritykset kunnittain Kotkan-Haminan seudulla 1.1.–31.3.2014

Uusien yritysten vertailut toimialoittain Kotkan-Haminan seudulla 1.1.–31.3.2014 ja 2013

Uusien yritysten vertailu kunnittain Kotkan-Haminan seudulla 1.1.–31.3.2014 ja 2013

 

Liitetiedostot

Cursor Oy, Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö vastaa Kotkan, Haminan, Miehikkälän, Pyhtään ja Virolahden kuntien yritysneuvonnasta ja toteuttaa seudun elinkeinokehittämishankkeita. Cursor palvelee Etelä-Kymenlaakson yrittäjiä, yrittäjiksi aikovia ja seudulle asettuvia yrityksiä liiketoiminnan perustamis- ja kehittämisasioissa. Toimipisteemme sijaitsevat Kotkassa Eagle-talossa E18-tien varrella ja Haminan keskustassa Raatihuoneentorilla. Cursorin omistavat seudun kunnat (Kotka, Hamina, Pyhtää, Virolahti ja Miehikkälä) yhdessä alueen teollisuusyritysten ja rahoituslaitosten kanssa.

www.cursor.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs