Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ympäristö ja luonto » Venäjän Karjalassa hieman enemmän metsäpeuroja kuin Suomessa

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Venäjän Karjalassa hieman enemmän metsäpeuroja kuin Suomessa

Tiedote.
Julkaistu: 21.05.2014 klo 10:27
Julkaisija: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Karjalan tutkimuskeskuksen ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tekemän lentolaskennan mukaan Venäjän Karjalassa on enintään 2 400 metsäpeuraa. Suomessa metsäpeuroja on noin 1 900. Karjalan metsäpeurakanta on pienentynyt huomattavasti edellisestä, vuonna 2003 tehdystä kannanarviosta. Tuolloin peurojen määräksi arvioitiin noin 3 000.

Karjalan metsäpeurat laskettiin maaliskuussa 2014. Metsäpeurojen esiintymisalue Karjalassa kartoitettiin nyt kokonaisuudessaan ensimmäistä kertaa helikopterin avulla. Edellinen lentolaskenta vuonna 2003 kattoi vain osan alueesta.

Metsäpeuroja esiintyy pääosin tasavallan pohjoisosissa Louhen, Kalevalan ja Kemin piirissä. Eteläisissä osissa metsäpeuroja on hyvin harvakseltaan. Lennoilla havaituissa laumoissa oli keskimäärin 14 metsäpeuraa ja vasojen osuus kannasta oli noin viidesosa. Suomessa vasoja oli vuoden 2013 lentolaskentojen perusteella noin kuudesosa. Suomen metsäpeurakanta on peräisin Venäjältä toisen maailmansodan jälkeen meille levittäytyneistä peuroista.

Karjalan metsäpeurojen kannanarvion päivittäminen on osa käynnissä olevaa suomalais-venäläistä metsäpeurahanketta. Hanketta johtaa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Tärkeimpänä rahoittajana toimii EU:n Karelia ENPI CBC -ohjelma.

Hankkeessa tehdyt metsäpeuranettisivut aukeavat kesän aikana osoitteessa www.suomenpeura.fi.

Lisätietoja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta:

Projektipäällikkö Jenni Miettunen, sähköposti: jenni.miettunen@rktl.fi, puh.: 0295 327 153

 

This project is co-funded by the European Union, the Russian Federation and the Republic of Finland.

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs