Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ympäristö ja luonto » SILAM-malli onnistui otsonipitoisuuksien ennustuksessa

Ilmatieteen laitos

SILAM-malli onnistui otsonipitoisuuksien ennustuksessa

Tiedote.
Julkaistu: 02.09.2014 klo 10:42
Julkaisija: Ilmatieteen laitos

Ilmatieteen laitoksen SILAM-leviämismallin sovelluksiin sisältyy myös alailmakehän otsonin muodostuminen ja kulkeutuminen. Tämän vuoden otsonin seurantakaudella malli on osoittautunut toimivaksi. Malli ennusti korkeita otsonipitoisuuksia, jotka myös mitattiin tausta-asemalla kaukokulkeutumisepisodin aikana.

Toukokuun lopun lämpimän ja aurinkoisen jakson aikana otsonipitoisuudet kohosivat Ilmatieteen laitoksen otsonia mittaavilla tausta-asemilla Suomessa. Pitoisuushuippu saavutettiin toukokuun 19 päivän iltapäivällä Kaakkois-Suomessa, missä paikallisella Virolahden asemalla mitattiin pitoisuudeksi 177 mikrogrammaa kuutiometrissä ilmaa. Pitoisuus yltää miltei EU:n määrittelemälle tiedotuskynnyksen (180 mikrogrammaa kuutiossa) tasolle. Tiedotuskynnyksen ylittyessä väestölle on kerrottava korkeista pitoisuuksista ja annettava ohjeita varotoimenpiteistä. Näin korkeat pitoisuudet ovat Suomessa hyvin harvinaisia.

Malli ennusti pitoisuudet hyvin
SILAM-leviämismalli ennusti kohonneet pitoisuudet oikein jo 48 tuntia ennen episodin alkua.  Malli myös vahvisti ennusteen ja tarkensi sitä 24 tuntia ennen mittaamista. Mallin antamat tulokset osoittivat, että otsonipitoisuudet alkoivat kohota kaksi päivää ennen episodia Moskovan ympäristössä, mistä kaakkoistuuli lähti kuljettamaan ajoneuvojen ja teollisuuslaitosten suuria päästöjä. Päästöpilvi kulki vielä Pietarin kaupungin yli ja kulkeutui sieltä kohti Suomea. Näiden kahden päivän aikana kemialliset reaktiot kohottivat otsonin ja aerosolihiukkasten pitoisuuksia ilmamassassa.

SILAM on kytketty säänennustusmalleihin ja käyttää Euroopan päästötietokantaa. SILAMissa on yksityiskohtainen valokemiaosa, jossa on noin 80 ilmakemiallista reaktiota. Mallia on kehitetty otsonipitoisuuksien laskemiseen.

Lisätietoja:
Mikhail Sofiev, puh. 029 539 5433, mikhail.sofiev@fmi.fi
Julius Vira, puh. 029 539 5529, julius.vira@fmi.fi

 

 

Ilmatieteen laitoksen meteorologit Twitterissä: http://twitter.com/meteorologit

Ilmatieteen laitoksen tiedeuutisointia Twitterissä: http://twitter.com/IlmaTiede

Toimittajapalvelua myös Ilmatieteen laitoksen viestinnästä, puh. 029 539 2231.

 

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs