Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ympäristö ja luonto » Merikotkan poikasia varttui ensimmäistä kertaa isojen kaupunkien alueella

WWF Suomi

Merikotkan poikasia varttui ensimmäistä kertaa isojen kaupunkien alueella

Tiedote.
Julkaistu: 28.07.2016 klo 16:24
Julkaisija: WWF Suomi

Merikotkat saivat tänä vuonna suunnilleen saman verran poikasia kuin viime vuonna, mutta poikasia varttui ensimmäistä kertaa Helsingin ja Turun kaupunkien alueella.

WWF Suomen merikotkatyöryhmän inventoijat löysivät tänä kesänä yhteensä 421 merikotkan poikasta. Se on hieman enemmän kuin viime vuonna mutta vähemmän kuin ennätysvuonna 2014. Vahvimman pesimäkannan alueilla Ahvenanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Merenkurkussa merikotkakanta näyttää vakiintuneen. Myös Pohjois-Suomessa poikastuotto on pysynyt viime vuosina suunnilleen samana, vaikka uusia pesiäkin on löytynyt uusilta alueilta kaukana suurista järvistä.

Sisämaan valloitus sai jatkoa myös etelässä, kun Päijät-Hämeestä löytyi ensimmäinen pesintäyritys. Se ei kuitenkaan selvinnyt kesäkuun alun myrskystä. Pesimäkauden erikoisuutena olivat myös uudet pesät Turun ja Helsingin alueella. Varsinaisista urbaanipesistä ei kuitenkaan voi vielä puhua, vaan pesät sijaitsevat kaupunkien merialueiden saarissa.

”Helsingin pesä on erittäin hyvässä suojassa alueella, jonka maanomistaja valvoo pesärauhaa”, kertoo merikotkatyöryhmän Uudenmaan aluevastaava Hannu Ekblom, joka rengasti pesässä kasvavan poikasen. Ekblom iloitsee myös siitä, että pesän toinen emolintu tunnistettiin renkaiden perusteella vanhaksi tutuksi, jonka hän oli rengastanut Kirkkonummella seitsemän vuotta aikaisemmin, kun se oli vielä poikanen.

Myös Turun pesä on melko suojaisassa paikassa, vaikka pesältä on näkymät läheiselle asuinalueelle. Seudulla on hyviä merenlahtia merikotkan saalistusalueeksi.

”Oli vain ajan kysymys, milloin Turku saa merikotkansa. Todennäköisesti se on pesinytkin kaupungin alueella olevilla saarilla ennen merikotkakantaa koetellutta vainoa ja ympäristömyrkkyjen aikakautta”, kertoo merikotkatyöryhmän Varsinais-Suomen aluevastaava Sami Lyytinen.

WWF Suomen merikotkatyöryhmä kaipaa yleisöltä kotkan pesintään liittyviä havaintoja. Erityisesti sisämaan uudet reviirit syntyvät alueille, joilta työryhmäläiset eivät osaa niitä etsiä ilman vihjeitä. Merikotkatyöryhmän seurantavastaava Heikki Lokin mukaan saalista jaloissaan kantava merikotka on hyvä vihje poikasista. Samoin toistuvasti samalla alueella kesäaikaan havaitut valkopyrstöiset merikotkat saattavat pesiä jossakin muutamien kilometrien säteellä.

WWF Suomen merikotkatyöryhmä on toiminut vuodesta 1973 alkaen, jolloin poikasia kuoriutui koko maassa vain viisi. Onnistuneen suojelutyön ansiosta kasvava merikotkakanta on yksi Suomen luonnonsuojelutyön menestystarinoista.

Merikotkan pesintähavaintoja voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen merikotka@wwf.fi

Lisätietoja:

Aluevastaavat
Ahvenanmaa: Torsten Stjernberg, 040 770 5979
Varsinais-Suomi: Sami Lyytinen, 040 558 6097
Suomenlahti: Hannu Ekblom, 040 765 3602
Satakunta: Seppo Keränen, 0400 151 353
Merenkurkku: Juhani Koivusaari, 0400 881 349
Lappi, Perämeri ja Koillismaa: Tuomo Ollila, 0400 241 448

Muu Suomi
Heikki Lokki, seurantavastaava, 050 552 5422

Liitetiedostot

WWF Suomi on osa laajaa, kansainvälistä WWF-verkostoa, jolla on toimistoja noin 50 maassa ja toimintaa yli sadassa maassa. Rakennamme tulevaisuuden, jossa ihmiset ja luonto elävät tasapainossa. wwf.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs