Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ympäristö ja luonto » Harvennushakkuuta Matildassa Teijon kansallispuiston kupeessa

Metsähallitus

Harvennushakkuuta Matildassa Teijon kansallispuiston kupeessa

Tiedote.
Julkaistu: 12.02.2016 klo 09:06
Julkaisija: Metsähallitus

Metsähallitus harventaa metsää vuoden 2016 aikana Teijossa noin 34 hehtaarin alalla Matildan kylään ja Teijon kansallispuistoon rajoittuvalla monikäyttömetsäalueella.

Hakkuut tehdään vaihtelevasti puuston tiheyden mukaan, tavoitteena on metsän kerrostuksellisuuden lisääminen ja uuden puuston aikaansaaminen pienialaisesti. Reunavyöhykkeet käsitellään varovaisemmin tuulituhojen välttämiseksi.

Hakkuutyömaa sijaitsee Matildan kylän laidassa ja on varattu kaavoitettavaksi rakentamiseen. Tarkkoja suunnitelmia ei ole vielä tehty. Tulevaa käyttöä ajatellen puuston nykytila on pääosin liian tiheä. Harventaminen valmentaa puita kestämään rakentamisesta aiheutuvia muutoksia. Metsänkäsittely lisää valoisuutta, edistää elinvoimaisuutta ja vahvistaa kasvatettavien puiden juuristoa myrskytuulia vastaan.

Alueelle on tehty luontokartoitus. Käsittelyn ulkopuolelle jätetään mm. Ruojakuopan pienten lampien lähiympäristöt sekä kosteita notkelmia. Kulttuuriperintökohteiden kartoituksessa löydetty hiilimiilun pohja sekä vanhasta asutuksesta kertova kivilatomus suojellaan poistamalla niiden säilymistä haittaava puusto.

Rakentamisen alkuun on vielä niin pitkä aika, ettei hakkuutähteitä kerätä pois, vaan ne jätetään ravitsemaan maapohjaa. Polut pidetään vapaina hakkuutähteistä.


Ilmakuva ja kartta alueesta:
(kuva: Metsähallitus/Laatumaa)

http://bit.ly/1TDjBSZ (JPEG, 945 × 623)
http://bit.ly/1SXV23J (JPEG, 3790 × 2498)
http://bit.ly/1T9YrwE  (pdf, vihreä rajaus)

Lisätietoja:    
Metsähallitus, tiimiesimies Ilkka Korhonen, p. 0400 132 141
Laatumaa, kaavoitusinsinööri Jani Viisanen, p. 040 357 7209

Metsähallitus hoitaa ja hallinnoi valtion omistamaa maa- ja vesialuetta ja vaalii luontoarvoja suojelu- ja monikäyttömetsissä. Metsähallitus toimittaa puuta teollisuuden käyttöön vuosittain noin 350 miljoonan euron arvosta ja työllistää tuhansia ihmisiä.

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs