Muiden liikuntapalveluidensa rinnalla Lappeenrannan liikuntatoimi käynnistää kampanjan Satavarma liikkuja! Liikkumaan aktivoiva kampanja alkaa 1. helmikuuta ja kestää 100 päivää. Satavarma Liikkuja! on tarkoitettu kaikenikäisille kuntalaisille ja siihen voi osallistua henkilökohtaisella suorituskortilla.
Suorituskortin voi noutaa uimahallien lippukassoilta, Lappeenrannan urheilutalolta sekä Joutsenohallista. Kortti on myös tulostettavissa kaupungin verkkosivulta. Kampanjajaksolla vesiliikunta, ulkoliikunta, lihaskuntoharjoitus, arkiliikunta tai joku muu liikuntasuoritus merkitään korttiin kyseisen päivän kohdalle. Kortit palautetaan 14.5.2017 mennessä niihin liikuntapaikkoihin, joista kortteja on voinut noutaa.
– Kampanjan tavoite on kannustaa kuntalaisia säännölliseen liikuntaan. Kaikki liike on tärkeää ja siksi kampanjassa kirjataan nimenomaan liikkumiskertoja, ei määrää tai aikaa. Suoritusmerkinnän voi saada myös siitä, jos saa kaverin mukaan liikkumaan tai käy tutustumassa itselle uuteen liikuntalajiin, sanoo liikuntapalvelupäällikkö Aija Rautio.
Kaikkien vähintään 50 suoritusta 100 päivän aikana saavuttaneiden kesken arvotaan Polar 400 aktiivisuusmittari, 10 x uinti- ja kuntosalikortti sekä InBody-mittauksia. Lisäksi kaikkien osallistujien kesken arvotaan useita liikunnallisia tuotepalkintoja.
Liitteenä tulostettava suorituskortti sekä kampanjaohjeet.
Satavarma liikkuja! -kampanja näkyy somessa tunnisteella:
#satavarma
#lprliikunta
#Lappeenranta
Lisätiedot
Liikuntapalvelupäällikkö Aija Rautio, puh. 040 513 8140
[email protected]
Liikkujat_Lappeenrannan liikuntatoimi.jpg
Koko: 0,05 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 800x450Liikkujat_Lappeenrannan liikuntatoimi.jpg
Koko: 0,05 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 800x450Lappeenranta on kansainvälinen yliopisto- ja matkailukaupunki logistisesti merkittävällä alueella Kaakkois-Suomessa, EU:n ja Venäjän rajalla. Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT), innovatiivinen toimintaympäristö, osaava työvoima ja hyvät verkostot helpottavat kansainvälisen liiketoiminnan aloittamista ja laajentamista noin 73 000 asukkaan kaupungissa. Lappeenrannan saavutettavuus on erinomainen kansainvälisen lentokentän ansiosta. Saimaan rannalla sijaitsevassa kaupungissa arvostetaan ympäristön puhtautta ja asuinalueiden viihtyisyyttä. www.lappeenranta.fi
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1