Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Vapaa-aika » Säihkettä vuoden pimeimpään aikaan

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä

Säihkettä vuoden pimeimpään aikaan

Tiedote.
Julkaistu: 01.12.2014 klo 11:36
Julkaisija: Jyväskylän koulutuskuntayhtymä

(Tiedote viestimille 1.12.2014)

Jyväskylän ammattiopiston musiikin ja tanssin perusopetuksen Säihke-konserttisarja järjestetään viidennen kerran 7.-14.12.2014. Tapahtumapaikkana on Siltasali (Pitkäkatu 19-21, Jyväskylä).

Säihkeessä kuullaan mm. joululauluja sähkökitara- ja jousiorkesterisovituksina, 70-90-lukujen säkenöiviä hittejä, puhallinorkesterimusiikkia ja paljon muuta. Mukana monipuolisessa konserttisarjassa on myös tanssin joulunäytös ”Joulukortin harharetket!”, jossa tanssijoita säestää muusikko-opiskelijoiden bändi ja väriä lavalle tuovat av-viestinnän opiskelijoiden animaatiot.

Yksi Säihkeen kohokohdista on Silta Sinfonia Sibeliuksen syntymäpäivänä -konsertti. Sinfoninen musiikkimatka Napoleonin ajasta Kekkosen aikaan tarjotaan Suomalaisen musiikin päivänä 8.12. klo 13 koululaisyleisölle ja klo 18 muille kiinnostuneille. Sinfoniaorkesteria johtaa Kalle Kangas.

Silta Sinfonian konsertin lisäksi Jyväskylän koululaisille tarjotaan Taikapäivä- ja Aikamatka-konsertit. Koululaiskonserttien suosio on ollut kova ja ne varattiinkin loppuun parin päivän aikana, vain koululaisille avoimien pop/jazz-konserttien kenraaliharjoituksiin on vielä vapaita paikkoja. Säihkeeseen kuuluu yhteensä 14 tapahtumaa.

Säihke-konsertit kuultavissa kotisohvilta käsin

Säihkeessä on mukana ammattiopiston audiovisuaalisen viestinnän opiskelijoiden kuvausryhmä, joka tuo esiintyjät lähelle yleisöä heijastamalla livevideokuvaa esityksistä suurille näytöille Siltasalissa. Konsertit näkyvät myös ulkona Pitkäkadulla rakennuksen seinään heijastettuina.

Säihke-konsertit on katsottavissa suorana lähetyksenä ammattiopiston verkkosivujen kautta. Yleisöllä oli siis mahdollisuus seurata konsertteja reaaliaikaisesti, kotisohvalta käsin, osoitteessa www.jao.fi/saihke.

Ohessa Säihkeen viikko-ohjelma.

Lisätietoja:

Kulttuurituottaja (musiikki) Pirta Laaksonen, Jyväskylän ammattiopisto, puh. 040 341 5228
Kulttuurituottaja (tanssi) Helvi Kangas, Jyväskylän ammattiopisto, puh. 040 341 5881
AV-tuottaja Tiina Hiekkaranta, Jyväskylän ammattiopisto, puh 040 341 5781

 

Säihke-konserttisarjan ohjelma

Konsertit Siltasalissa, Pitkäkatu 19-21

Su 7.12. klo 18.00 PETIT PAPA NOËL
Tunnettua joulumusiikkia sähkökitarasovituksina. Noel Syvälahden lukion musiikkidiplomikonsertti.

Ma 8.12. klo 13 ja 18 SILTA SINFONIA SIBELIUKSEN SYNTYMÄPÄIVÄNÄ
Sinfoninen musiikkimatka Napoleonin ajoista Kekkosen aikaan.
Sibelius-Mascagni-Anderson-Kodaly –Beethoven-Strauss. Johtaa: Kalle Kangas
(klo 13 koululaiskonsertti, loppuun varattu)

Ti 9.12. klo 10.00 TAIKAPÄIVÄ
suomalaisia lastenlauluja lapsille ja lapsenmielisille. Koululaiskonsertti, loppuun varattu.

Ti 9.12. klo 18.00 ALKUTALVEN TUULIA
Puhallinorkesterit Puhuri, ao Jazz Orchestra, Vire ja Huhtasuon koulun puhallinorkesteri. Johtaa: Mikko Karjalainen, Antti Kettunen Tapio Asikainen ja Harri Koivisto

Ke 10.12. klo 18 SPARKLING 70'S HITS
Popjazz oppilaat esittävät glitterillä kuorrutetun hittikimaran 70 - luvulta

Ke 10.12. klo 19.30 TPO ROCKS N' GROOVES VOL. III
Pop/jazz-oppilaat esittävät 1970 - 90 lukujen rock- ja funk-klassikoita isolla bändillä.

To 11.12. klo 17 ja 18.30 MUPEFESTARI
Pop/jazz –muperyhmät esittävät parhaita paloja lukuvuoden biisisadosta

Pe 12.12. klo 10.00 AIKAMATKA
Matka musiikin maailmaan. Koululaiskonsertti, loppuun varattu.

Pe 12.12. klo 17.30 TÄHDELLINEN JOULUKONSERTTI
Minijouset ja Juniorijouset esiintyvät, Johtaa: Emma Kangas

Pe 12.12. klo 19.00 MUSIIKKIA SUOMESTA
suomalaisten säveltäjien musiikkia yksin, kaksin ja monin voimin.

Su 14.12. klo 15.00 ja 17.00 JOULUKORTIN HARHARETKET
Tanssin joulunäytös
Liput 6,50€ (sis. toimitusmaksut) Lippupalvelusta

Liitetiedostot

 

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä | www.jao.fi  

Mediayhteydet, viestintäpäällikkö Niina Luttinen
+358 40 341 5133, etunimi.sukunimi@jao.fi
Viitaniementie 1 A, PL 472, 40101 Jyväskylä

Viestinnän yhteystiedot ja logopankki: www.jao.fi/viestinta

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja työelämän kehittäjä. Kuntayhtymän tulosalueita ovat Jyväskylän aikuisopisto, Jyväskylän ammattiopisto, Jämsän ammattiopisto, Jyväskylän lukiokoulutus, Jyväskylän oppisopimuskeskus, kiinteistöliikelaitos ja kuntayhtymän johto. Kuntayhtymään kuuluu myös Ravintola Priimus.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs