Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Vapaa-aika » Hengitysliiton liikuntatyö palkittiin

Hengitysliitto

Hengitysliiton liikuntatyö palkittiin

Tiedote.
Julkaistu: 05.11.2014 klo 12:28
Julkaisija: Hengitysliitto

Hengitysliitto on palkittu liikunnan huomioimisesta tärkeänä osana terveyden edistämistyötä. Valtakunnallisen Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelman palkinnon luovutti ministeri Carl Haglund ohjelman 20-vuotisseminaarissa Hengitysliitolle ja neljälle muulle valtakunnalliselle terveysjärjestölle.

Perustelujen mukaan järjestöissä tehty työ on nostanut terveysliikunnan merkitystä sairauksien ennaltaehkäisyssä ja hoidossa sekä kehittänyt ammattilaisten elintapaohjausta erityisesti liikuntaan liittyen.  

- Liikunta on keskeinen osa hengityssairaiden hoitoa, ja saamme yhä enemmän näyttöä sen vaikuttavuudesta ja kustannustehokkuudesta. Liikuntatyö onkin tärkeä osa Hengitysliiton toimintastrategiaa, sanoo palkinnon vastaanottanut Hengitysliiton järjestöjohtaja Mervi Puolanne.

Hengitysliitto on toiminut valtakunnallisena liikuntajärjestönä vuodesta 1987. Hengitysliiton ja sen 97 paikallisen hengitysyhdistyksen yhtenä tärkeänä toimintamuotona on ollut alusta alkaen hengityssairaiden ja heidän läheistensä terveyttä ja hyvinvointia edistävä liikunta.  

Hengityssairaiden terveyden ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja parantaminen liikunnan avulla on ollut keskeistä muun muassa hengitysyhdistysten matalan kynnyksen liikuntaryhmissä. Viikoittaisissa liikuntaryhmissä liikkuu tuhansia ihmisiä. Lisäksi Hengitysliitto on kouluttanut vertaisohjaajia sekä liikunnan ja terveydenhuollon ammattilaisia hengityssairaiden liikunnasta.  

Hengitysliiton liikuntatoiminnan tarkoituksena on mahdollistaa yhdenvertaiset ja tasa-arvoiset liikkumismahdollisuudet hengityssairaille omatoimimisesti ja ryhmässä.

- Hengitysliitto on ollut alusta asti innolla mukana KKI-ohjelman toiminnassa. Eri hallinnonalojen ja organisaatioiden poikkihallinnollinen yhteistyö on tuntunut meistä hyvältä tavalla toimia, ja KKI-ohjelma on ollut monissa eri toiminnoissaan edelläkävijä. Olen todella otettu, että Hengitysliiton ja paikallisten hengitysyhdistysten pitkäjänteinen liikuntatyö palkitaan näin hienolla tavalla, sanoo Hengitysliiton liikunnan suunnittelija Janne Haarala.

Hengitysliitto on liikuttanut kansaa muun muassa yhdessä Apteekkariliiton kanssa järjestetyllä Lisäaikaa liikunnalle -kampanjalla, jolla kannustetaan käyttämään ylimääräinen tunti liikkumiseen, kun kellot käännetään talviaikaan. Tänä vuonna 16. kertaa järjestettävän kampanjan teemana ovat Arkiliikunnan SM-kisat. Vuosien varrella kampanja on liikuttanut kymmeniä tuhansia ihmisiä eri puolilla Suomea.  

Kampanjoiden lisäksi KKI-ohjelma kiittää perusteluissa Hengitysliittoa yhteistyöstä Liikkujan Apteekki -konseptin kehittämisessä sekä yhteistyönä ideoiduista ja tuotetuista materiaaleista.  

Lisätiedot

Mervi Puolanne, järjestöjohtaja, puh. 040 588 2782
Janne Haarala, liikunnan suunnittelija, puh. 050 522 4094

Hengitysliitto edistää hengitysterveyttä ja hengityssairaan hyvää elämää. Liiton 97 jäsenyhdistyksen toiminnassa on mukana noin 30 000 hengityssairasta ja heidän läheistään.
 
Hengityssairaudet koskettavat miljoonaa suomalaista. Suurimpia ryhmiä ovat astmaa, keuhkoahtaumatautia, kroonista keuhkoputkentulehdusta ja uniapneaa sairastavat. Rakennusten lisääntyneet home- ja kosteusvauriot ovat kasvattaneet sisäilmasta sairastuneiden määrää. Hengitysliitto toimii sen puolesta, että jokainen voisi hengittää terveellistä ilmaa.
 
Hengitysliitto tuottaa järjestötoiminnan lisäksi kuntoutus-, koulutus- ja työllistämispalveluja kaikille suomalaisille. Kuntoutuspalveluja tuotetaan Vervessä, ammatillista erityisopetusta Luovissa ja työllistämispalveluja Kovak Oy:ssä ja Sytyke-Centressä.
 

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs