Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Uskonto » Pyhäinpäivä 2.11.2013 Espoon seurakunnissa

Espoon seurakunnat

Pyhäinpäivä 2.11.2013 Espoon seurakunnissa

Tiedote.
Julkaistu: 30.10.2013 klo 15:52
Julkaisija: Espoon seurakunnat

Pyhäinpäivänä kannamme edesmenneitä rakkaitamme sydämissämme. Tänä vuonna pyhäinpäivää vietetään lauantaina 2.11. Pyhäinpäivä on yksi vaikuttavimmista ja suosituimmista kirkkopyhistämme. Vuoden pimeimpään aikaan marraskuussa vietettävänä pyhäinpäivänä on omaisilla tapana viedä edesmenneiden läheistensä haudoille kynttilöitä ja kukkia.

Muistelupaikoille voi viedä kynttilöitä ja kukkia, jos matka muualle haudatun läheisen haudalle on liian pitkä. Espoon hautausmaista Gräsan uurnalehdossa, Kappelin hautausmaalla, Kellonummen hautausmaalla sekä Vanhan kirkon hautausmaalla on muistelupaikat. Tapiolan uurnalehdossa on sekä muistelupaikka että kynttilähuone ja lyhtyteline. Tapiolan kirkon pihalla pääoven vieressä sekä Leppävaaran kirkon sisäpihalla on myös muistopöydät kynttilöitä varten, samoin Kalajärven ja Auroran kappeleilla. Toiveena on, että led- tai muita patterikäyttöisiä kynttilöitä ei käytetä niistä muodostuvan ongelmajätteen vuoksi.

Pyhäinpäivänä kirkoissa järjestetään erityisiä iltakirkkoja, joissa luetaan vuoden aikana hautaan siunattujen nimet ja sytytetään heille muistokynttilät.

Mikäli et pääse kirkkoon tai hautausmaille, niin voit sytyttää kynttilän verkkopalvelussa Toive24.fi.

 

Alla helgons dag i Esbo svenska församling

lö 2.11. kl. 12.15 Högmässa i Esbo domkyrka, Kyrkparken 5. Namnen på de församlingsbor som avlidit sedan senaste alla helgons dag läses upp och ljus tänds.

lö 2.11. kl. 12-20 Allhelgonacafé, Sockenstugan invid Esbo domkyrka, Kyrkbacksv. 2. Präster på plats kl. 12-18, möjlighet till samtal. 

lö 2.11 kl. 20 Konsert med Tapiola kammarkör: Esbo domkyrka. James MacMillan: Seven last words from the Cross. Dirigent Hannu Norjanen. Fritt inträde.

sö 3.11 kl. 18 John Rutters Requiem i Malms kyrka, Helsingfors. Helsingfors kyrkosångsförbunds körer, dirigent Pia Bengts. Fritt inträde.

Espoonlahden seurakunta

la 2.11. klo 10 Pyhäinpäivän messu Espoonlahden kirkossa, Kipparinkatu 8. Toripiiri kutsuu kirkkokahveille.

la 2.11. klo 18 Pyhäinpäivän iltakirkko Espoonlahden kirkossa, Kipparinkatu 8. Iltakirkossa muistetaan vuoden aikana hautaan siunattuja seurakuntalaisiamme ja sytytetään muistokynttilöitä. Kahvitarjoilu.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta

la 2.11. klo 10 Pyhäinpäivän messu ”Pyhien yhteys” Espoon tuomiokirkossa, Kirkkopuisto 5. Kirkkokahvit Pitäjäntuvassa.

la 2.11. klo 18 Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus Espoon tuomiokirkossa, Kirkkopuisto 5. Musiikki Ilona Nyman sello, Anna-Liisa Haunio urut. Tilaisuudessa luetaan viime pyhäinpäivän jälkeen kuolleiden seurakuntalaisten nimet ja sytytetään kynttilä heidän muistolleen.

la 2.11. klo 20 Pyhäinpäivän iltamusiikki Espoon tuomiokirkossa, Kirkkopuisto 5.Tapiolan Kamarikuoro esittää James MacMillanin teoksen Seven Last Words from the Cross. Vapaa pääsy.

la 2.11. klo 12–20 Pyhäinpäivän kahvila Pitäjäntuvalla, Kirkonmäentie 2. Mahdollisuus papin tapaamiseen klo 18 asti.

la 2.11. klo 17 Pyhäinpäivän konsertti, Kauklahden kappelissa, Kauppamäki 1. Naoko Ichihashi, piano Susanne Helasvuo, viulu Lotta Poijärvi, alttoviulu Janne Aalto, sello. Johannes Brahms: Pianokvartetto Nro 2, Aarre Merikanto: Largo con espressione, Astor Piazzolla: Kevät ja Talvi (Vuodenajat sarjasta). Vapaa pääsy.

Muistopaikat, joilla voi sytyttää Pyhäinpäivän kynttilän: Espoon tuomiokirkon pihamuuri, Kirkkopuisto 5; Auroran kappelin sisäpiha, Heiniemenpolku 1; Kalajärven kappelin Ruskaniitty 3 puoleinen piha.

Leppävaaran seurakunta

la 2.11. klo 10 Pyhäinpäivän messu Leppävaaran kirkossa, Veräjäkallionkatu 2. Samuli Hyvärinen, sello ja laulu.

la 2.11. klo 18 Pyhäinpäivän iltakirkko Leppävaaran kirkossa, Veräjäkallionkatu 2. Iltakirkossa luetaan vuoden aikana kuolleiden seurakuntalaisten nimet ja sytytetään kynttilä heidän muistokseen. Musiikista vastavat Raakel Suikkanen, sello, Outi Noponen, laulu ja Pauliina Hyry, urut.

la 2.11. klo 20 Pyhäinpäivän konsertti: Maurice Duruflén Requiem Leppävaaran kirkossa, Veräjäkallionkatu 2. Leppävaaran Kirkon Kamarikuoro, joht. Kullervo Latvanen, Ville Urponen, urut, Outi Noponen, sopraano, Jaakko Kortekangas, baritoni.

la 2.11. Pyhäinpäivän kynttilän sytyttäminen. Voit muistaa poisnukkuneita tuomalla kynttilän Leppävaaran kirkon sisäpihalla sijaitsevan suihkulähteen reunalle.

Olarin seurakunta

pe 1.11. klo 19 John Rutter: Requiem Olarin kirkossa, Olarinluoma 4.Olarin kamarikuoro, Åsa Gustavsson, huilu, Seidi Palonen, oboe, Saara Rautio, harppu, Tapani Heikinheimo, sello, Mikael Heikkilä, patarummut, Ville Hukkinen, kellopeli, Niels Burgmann, urut, Kajsa Dahlbäck, sopraano, johtaa Mikko Niinikoski. Ohjelma 10 €.

la 2.11. klo 10 Pyhäinpäivän messu Olarin kirkossa, Olarinluoma 4.

la 2.11. klo 18 Pyhäinpäivän iltamessu Olarin kirkossa, Olarinluoma 4.Iltamessussa luetaan vuoden aikana hautaan siunattujen Olarin seurakunnan jäsenten nimet ja sytytetään rukouskynttilä jokaisen muistolle sekä rukoillaan poisnukkuneiden ja heidän läheistensä puolesta. Mukana kamarikuoro Wähäpaimen.

Tapiolan seurakunta

la 2.11. klo 10 Pyhäinpäivän messu Tapiolan kirkossa, Kirkkopolku 6. Herättäjän kirkkopyhä. Laulamassa Veisuuveljet Samuli Korkalaisen johdolla. Nuoret mukana toteuttamassa messua. Kirkkokahvit.

la 2.11. klo 11.15–12 ja 17–18 Pyhäinpäivän muistokynttilöiden myynti lähetystyön hyväksi Tapiolan kirkon aulassa, Kirkkopolku 6.

la 2.11. klo 12.15 Siioninvirsiseurat Tapiolan kirkon seurakuntasalissa.

la 2.11. klo 18 Pyhäinpäivän iltapalvelus Tapiolan kirkossa, Kirkkopolku 6. Luetaan vuoden aikana poisnukkuneiden seurakuntalaisten nimet ja sytytetään muistokynttilä. Mukana Tapiolan kirkon kuoro.

Lisätietoa:
Viestintäpäällikkö Urpu Sarlin, 050 358 1060, urpu.sarlin@evl.fi
www.espoonseurakunnat.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs