Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Uskonto » Piispainkokous 10.2.2015: Arkkipiispa: "Sananvapautta tarvitaan, koska ihmiset joutuvat vaikenemaan"

Kirkon tiedotuskeskus

Piispainkokous 10.2.2015: Arkkipiispa: "Sananvapautta tarvitaan, koska ihmiset joutuvat vaikenemaan"

Tiedote.
Julkaistu: 10.02.2015 klo 10:30
Julkaisija: Kirkon tiedotuskeskus

Piispainkokouksen avauspuheessa arkkipiispa Kari Mäkinen puolusti sananvapautta, joka liittyy hänen mukaansa oleellisesti ihmisarvoon. Lisäksi arkkipiispa pohti puheessaan, millä tavoin kirkon olisi hyvä olla julkisuudessa, joka on hänen mukaansa paikoin myös vallan taistelukenttä.
 
"Toisinaan kuulen odotuksia, että kirkon olisi oltava aktiivisempi, jotta se tulisi paremmin esille julkisuudessa. Ymmärrän sen, ja samalla kavahdan näkymää, jossa kirkolla on trolliarmeija, jonka avulla käydään kamppailua mielikuvien hegemoniasta ja markkinaosuuksista", arkkipiispa sanoi.

"Kirkko ei ole julkisuudessa itsensä ja asemansa säilyttämisen takia vaan sitä varten, että Kristuksen ääni tulisi kuuluviin." 

Arkkipiispan mukaan sananvapautta tarvitaan siksi, että ihmiset joutuvat vaikenemaan, kätkemään sisimpänsä ja painumaan maahan ja häpeään.

"Ilman sananvapautta ollaan suljetussa ja tukahduttavassa maailmassa", hän sanoi.

Arkkipiispa arvioi, että sananvapauden toteutumiseen julkisuudessa liittyy kuitenkin kompastuskiviä. Hänen mukaansa julkisuus on nykypäivänä myös kenttä, jolla käydään taistelua markkinaosuuksista.

"Kysymys on vallasta, joka on kietoutunut sananvapauteen. Joka luo kuvan siitä, mikä maailmassa on merkityksellistä ja mikä ei, käyttää valtaa. Valta on mielikuvien rakentamisen valtaa."

Julkisuuden lainalaisuudet heijastuvat myös kirkon todellisuuteen.

"Kysymys kuuluu, miten kirkko voisi olla julkisuudessa mahdollisimman läpinäkyvästi ja todenmukaisesti, arkailematta ja peittelemättä, silläkin uhalla, että altistuu ylilyövälle kritiikille, joskus paljastavalle naurulle, ja näkyviin tulee myös se, mikä kirkossa on kiusallista, keskeneräistä ja ristiriitaista. Vain siten voi tulla näkyviin myös se, mikä on kirkossa arvokasta."

Arkkipiispa huomautti, että myös vaikeneminen ja varovaisuus synnyttävät mielikuvia. Hän pohti, pitäisikö kirkossa nykyistä aktiivisemmin suunnata katse heihin, jotka tuntevat epävarmuutta julkisuuden ja sen mielikuvien katveessa.

"Voiko sellaiselle todellisuudelle raivata tilaa silläkin uhalla, että se voi tahrata omaa julkisuuskuvaa ja asettaa totuttua kyseenalaiseksi?"
 
Arkkipiispan avauspuhe kokonaisuudessaan osoitteessa evl.fi/uutiset

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on noin neljä miljoonaa jäsentä. Suomen suurin uskonnollinen yhteisö on mukana ihmisten elämän arjessa ja juhlassa ja pitää esillä kristillisiä arvoja yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Kirkon tiedotuskeskus välittää ajantasaista tietoa kirkosta medialle ja suurelle yleisölle. Kirkon verkkosivusto osoitteessa evl.fi.

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs