Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Uskonto » Ennennäkemätöntä iloa Peshterassa

Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys ry

Ennennäkemätöntä iloa Peshterassa

Tiedote.
Julkaistu: 04.06.2015 klo 14:56
Julkaisija: Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys ry

Lastenraamattuja Peshteraan –projekti on päättynyt. Ensimmäisessä vaiheessa joulukuussa 2014 jaettiin 200 lastenraamattua lahjaksi Bulgarian millet-turkkilaisille lapsille Peshteran alueella. Toisessa vaiheessa keväällä 2015 hankittiin lisää Lastenraamattuja, Uusia testamentteja ja Raamattuja kysyjille annettavaksi sekä järjestettiin ensimmäinen lastenleiri Peshteran seurakunnassa. Projekti toteutettiin Kansanlähetyksen juniorityön ja Peshteran luterilaisen seurakunnan yhteistyönä.

Lastenraamattuja ja Raamattuja lahjaksi

Lastenraamattujen jakamisen jälkeen tuli useita paikallisia kysymään: “Emmekö voisi saada toisen kirjan, koska lukijoita olisi useampia?”. Lahjaksi saatu lastenraamattu oli monien kotien ensimmäinen kirja ja sitä lukivat niin aikuiset kuin lapset ja nuoret. Niinpä lastenraamattuja, Uusia testamentteja ja Raamattuja tilattiin seurakuntaan lisää - kutakin 50 kappaletta. Maaliskuussa 2015 kirjat saapuivat lähimpään tullin toimipisteeseen. Bulgarialaisten virkailijoiden ihmetys oli suuri, kun lähetyksessä oli turkinkielisiä Raamattuja. Heille piti vakuutella monta kertaa, että kirjat eivät ole Koraaneja ja että maassa elää myös turkinkielisiä kristittyjä. Näitä lisäraamattuja ei jaeta järjestelmällisesti, vaan annetaan seurakunnasta kysyjille ja uusille kristityille.

Ensimmäinen lastenleiri Peshterassa

Leirille lähtiessä jännitys oli suuri niin lapsilla ja heidän vanhemmillaan kuin isosilla ja vetäjillä. Bussi tuli hakemaan 31 hengen leiriporukan kirkolta perjantai-iltapäivällä. Edessä oli kokonainen viikonloppu jotain ennen kokematonta. Ensimmäisen leiripäivän iltaan mennessä jännitys oli vaihtunut innostukseksi. Oli tutut lapset ja vetäjät ympärillä, mutta ympäristö ja tekemiset uusia. Yhdessä pelattiin paljon, laulettiin, kuultiin raamattuopetuksia, tehtiin palapelejä, hypittiin hyppynarua, iloittiin hyvistä ruuista, käytiin tavallisen hienossa suihkussa ja nukuttiin vieraassa paikassa. Lapsilla, jotka eivät ole koskaan olleet leirillä oli paljon uutta opittavaa. Mikä tärkeintä, vaikka meno pelihetkissä yltyi riehakkaaksi, opetukset kuunneltiin hiljaa paikallaan ja sen jälkeen vielä ryhmissä juteltiin.

Mieleenpainuvinta monille oli Kristityn vaellus, jossa silmät sidottuina seurattiin elämän lankaa. Harhapoluilta takaisin johdatti enkeli Jumalan Sanan kanssa ja viimeisenä syntisäkin sai jättää ristin juurelle. Puhtain sydämin ja pestyin jaloin lapset saapuivat taivaan kotiin herkkupöytien äärelle. Sunnuntaina leiriltä takaisin kirkolle saapuessa ja vanhemmat saivat kuulla iloista selitystä kaikesta leirillä tapahtuneesta. Seuraavana päivänä yksi leiriläinen tuli kadulla juosten vastaan, hyppäsi syliin ja kysyi: “Milloin mennään uudestaan?”.

Kuvat: Jouni Haverinen

Keräyslupa: POL-2014-11731, Saaja: SEKL, Voimassa: 14.1.2015 - 31.12.2016

 

Liitetiedostot

Kansanlähetys (SEKL) on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon herätysliike ja lähetysjärjestö. Järjestön noin 70 ulkomaantyöntekijää toimivat Euroopassa, Afrikassa, Lähi-idässä ja Aasiassa. He tekevät muun muassa seurakunta-, opetus-, media- ja kirjallisuustyötä sekä toimivat avustus- ja kehitystehtävissä.

Kotimaassa Kansanlähetys toimii 17 piirijärjestön kautta yhteistyössä paikallisseurakuntien kanssa.

Kustannustoiminnasta huolehtii Kustannusosakeyhtiö Uusi Tie.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs