Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Uskonto » Ekopaastossa pelastetaan maailma kasvislounas kerrallaan

Kirkon tiedotuskeskus

Ekopaastossa pelastetaan maailma kasvislounas kerrallaan

Tiedote.
Julkaistu: 04.02.2015 klo 10:00
Julkaisija: Kirkon tiedotuskeskus

Ekopaasto pyörähtää käyntiin uusin tuulin jo neljännen kerran tuhkakeskiviikkona 18.2.2015. Kampanja-aika on kristillisen paastoperinteen mukaan seitsemän viikkoa, aina pääsiäiseen asti. Kampanjaa käydään tänä vuonna sosiaalisessa mediassa, Facebookissa ja Twitterissä. Kampanjaan osallistutaan sitoutumalla omaan paastopäätökseen ja tykkäämällä Facebookin kampanjasivusta. 

Suomalaisia haastetaan mukaan tunnistamaan vähintään yksi ympäristölle haitallinen tapa ja muuttamaan se. Kampanjan järjestäjät toivovat, että seitsemän viikon aikana uusi toimintatapa juurtuu tottumukseksi. Paastonaika on tarkoitettu myös hiljentymiseen ja lähimmäisten auttamiseen.

Teemapäivät apuna muutoksessa

Paastoajien apuna ovat sosiaalisen median kampanjassa toistuvat teemapäivät, jotka haastavat ja antavat vinkkejä kulutustottumusten muuttamiseen. Teemapäivänsä ovat saaneet liikenne, kuluttaminen, ilmastonmuutos, ruoka, asuminen, korjaaminen ja lainaaminen sekä hiljentyminen.

Kampanjan alussa käynnistyvä leikkimielinen verkkotesti paljastaa, millainen ekopaastoaja olet. Osallistujien kesken arvotaan viikoittain ympäristöystävällinen palkinto. Kampanjalogo on uudistettu, ja se näkyy jo Facebookissa ja Twitterissä.

Kampanjan järjestävät Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Suomen ympäristökeskus, Martat sekä Suomen Ekumeeninen Neuvosto. Kirkon Ulkomaanavun Changemaker-verkosto on mukana uutena järjestäjänä.

Lisätietoja:

Tiedottaja Tuija Helenelund, Kirkon tiedotuskeskus, p. 050 529 8503, tuija.helenelund@evl.fi 

Viestintäasiantuntija Ulla Ala-Ketola, Suomen ympäristökeskus, p. 040 740 1656, ulla.ala-ketola@ymparisto.fi

Ekopaasto Facebookissa

Ekopaasto Twitterissä

ekopaasto.fi

 

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on noin neljä miljoonaa jäsentä. Suomen suurin uskonnollinen yhteisö on mukana ihmisten elämän arjessa ja juhlassa ja pitää esillä kristillisiä arvoja yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Kirkon tiedotuskeskus välittää ajantasaista tietoa kirkosta medialle ja suurelle yleisölle. Kirkon verkkosivusto osoitteessa evl.fi.

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs