Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Urheilu » Ruotsi parempi miehissäkin ja voitti maaottelutapahtuman

Salibandyliitto

Ruotsi parempi miehissäkin ja voitti maaottelutapahtuman

Tiedote.
Julkaistu: 11.09.2016 klo 19:28
Julkaisija: Salibandyliitto

Suomen salibandymiehet taipuivat tänään Vantaalla pelatun maaottelun otteitaan loppua kohti parantaneen Ruotsin edessä luvuin 2-4 (2-0, 0-2, 0-2). Se tarkoitti samalla maiden välisen, neljä kamppailua käsittäneen, maaottelutapahtuman kokonaispistevoiton karkaamista länsinaapuriin.

Päivän ensimmäisessä maaottelussa Ruotsi kuritti Suomen naisia peräti 10-2, mutta Suomi pelasti yhden pisteen rangaistuslaukauskisasta.

Tasapisteisiin päästäkseen Suomen miehet olisivat tarvinneet voiton ja vielä rangaistuslaukauskisasta jaossa olleen lisäpisteen, mutta Ruotsi vei kaikki kolme jaossa ollutta pistettä. Lopputilanteeksi kirjattiin 9-3 sinikeltaisille.

- Ruotsi oli 1-1-tilanteissa vahvempi. Meidän suurimmat ongelmat olivat hyökkäyspäässä, jossa ei saatu kunnon syöttöketjuja ja jatkumoita luotua, Jyväskylän Happeeta edustava Janne Hoikkanen kertasi.

- Isoja heilahduksia ei tarvitse juurikaan tulla näissä peleissä, niin naapuri on valmis rankaisemaan, luonnehti päävalmentaja Petri Kettunen, joka näki tämän päivän ottelun tasollisesti parempana kuin viime torstain 6-6-lukemiin päättyneen ensimmäisen kohtaamisen.

Ottelun alku näytti Suomen osalta vielä lupaavalta. Hoikkasen ja Jani Kukkolan maaleilla ensimmäiselle tauolle lähdettiin 2-0-lukemissa.

Toisessa nähtiinkin sitten ärsytetty Ruotsi. Ottelun puolivälissä Rasmus Enström kavensi ja pian salibandymaailman suurinta korvausta nauttiva Kim Nilsson tasoitti puntit. Kolmannen alussa asialla oli jälleen ääritaitava Enström.

Vaakakuppi alkoi kallistua ruotsalaisille reilu neljä minuuttia ennen summeria, jolloin Linus Nordgrenille merkittiin kamppailun viimeiseksi jäänyt maali. Suomi yritti asiaankuluvasti lopussa vielä kiriä kuudella kenttäpelaajalla, mutta Jonathan Paulsson Ruotsin maalissa kesti.

Suomi ja Ruotsi kohtaavat vielä kertaalleen ennen Latvian Riiassa joulukuussa pelattavaa MM-turnausta. Ruotsi isännöi marraskuun alussa pelattavaa EuroFloorball Tour -turnausta, jossa paikalla ovat myös Sveitsi ja Tshekki.

Vantaan Energia Areenalla pelatut ottelut vetivät hyvin yleisöä. Naisten peliä alkuiltapäivästä seurasi yli tuhat katsojaa ja miesten kamppailussa paikalla oli yli 2300 silmäparia.
 
----

Suomi-Ruotsi-maaottelutapahtuma, Vantaa (Energia Areena)
11.9.2016 Miesten Suomi - Ruotsi 2-4 (2-0, 0-2, 0-2)

1. erä: 5.42 Janne Hoikkanen (Joonas Pylsy) 1-0, 17.45 Jani Kukkola (Tatu Väänänen) 2-0 yv.

2. erä: 31.53 Rasmus Enström (Jonas Svahn) 2-1, 33.14 Kim Nilsson (Emil Johansson) 2-2.

3. erä: 41.33 Enström (Svahn) 2-3, 55.35 Linus Nordgren (David Gillek) 2-4.

Rangaistuslaukauskisa
1. S Mika Moilanen (-), R Alexander Rudd (-)
2. S Miko Kailiala (-), R Rasmus Enström (-)
3. S Eemeli Salin (-), R Johan Samuelsson (+)

Ruotsi voitti rangaistuslaukauskisan. Maaottelupisteet Ruotsille 3-0.

Suomen parhaana palkittiin Janne Hoikkanen.

Jäähyt: Suomi 2x2 min, Ruotsi 1x2 min

Torjunnat: Pyry Luukkonen Suomi 4+6+3=13, Jonathan Paulsson Ruotsi:3+4+5=12

Erotuomarit: Mikko Alakare ja Vesa Vilkki, Suomi.

Yleisöä: 2 367.


11.9.2016 Naisten Suomi - Ruotsi 2-10 (1-2, 0-5, 1-3)

1. erä: 5.42 Sofia Joelsson (Cornelia Fjellstedt) 0-1, 15.23 Elina Kujala (Karoliina Kujala) 1-1, 16.15 Joelsson (Emelie Wibron) 1-2.

2. erä: 21.10 Wibron (Fjellstedt) 1-3, 24.17 Wibron (Josefina Eiremo) 1-4, 27.12 Ellen Rasmussen (Anna Wijk) 1-5 av, 33.57 Adina Augustsson (Johanna Hultgren) 1-6, 34.36 Jennifer Stålhult (Amanda Delgado Johansson) 1-7.

3. erä: 46.48 Nina Rantala (Jenna Saario) 2-7, 47.51 9. Frida Norström (Wibron) 2-8, 54.03 Rasmussen (Isabell Krantz) 2-9, 59.42 Rasmussen 2-10 tm.

Rangaistuslaukauskisa
1. S Sofia Leino (-), R Ellen Rasmussen (+)
2. S Sara Piispa (-), R Amanda Johansson Delgado (-)
3. S My Kippilä (+), R Cornelia Fjellstedt (-)
4. S Nina Rantala (-), R Isabell Krantz (-)
5. S Jenna Saario (-), R Jennifer Stålhult (-)
6. S Salla Suomela (-), R Sofia Joelsson (-)
7. S Julia Turunen (+), R Emelie Wibron (-)

Suomi voitti rangaistuslaukauskisan ja sai yhden lisäpisteen.

Maaottelupisteet Ruotsille  2-1.

Suomen parhaana palkittiin Nina Rantala.

Jäähyt: Suomi 1x2 min, Ruotsi 2x2 min

Torjunnat: Laura Loisa Suomi 11+9+9=29, Beverly Smedenäs Ruotsi:5+4+5=14.

Erotuomarit: Martin Petrik ja Tomas Podlesny, Tshekki.

Yleisöä: 1 115.

----
Miesten ja naisten Suomi-Ruotsi-maaottelut

To 8.9. 20:10 Ruotsi - Suomi (miehet) Uumaja 6 - 6 (Ruotsi voitti rl-kisan). Pisteet SWE 2, FIN 1
Pe 9.9. klo 20:10 Ruotsi - Suomi (naiset) Uumaja 5 - 4 (Suomi voitti rl-kisan) Pisteet SWE 2, FIN 1
Su 11.9. klo 13:00 Suomi - Ruotsi (naiset) Vantaa 2 - 10 (Suomi voitti rl-kisan) Pisteet SWE 2, FIN 1
Su 11.9. klo 16:00 Suomi - Ruotsi (miehet) Vantaa 2 - 4 (Ruotsi voitti rl-kisan) Pisteet SWE 3, FIN 0

Maaottelutapahtuman lopputilanne: Suomi 3 p, Ruotsi 9 p.

Salibandyliitto on valtakunnallinen liikunta- ja urheilujärjestö, jonka sarjoihin osallistuu yli 50 000 pelaajaa. Salibandya ja sählyä harrastaa Suomessa n. 400 000 henkilöä.

Seuraa meitä: floorball.fi | facebook | twitter | instagram

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs