Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Urheilu » OLL:n pääsihteeri Hilkka Laitinen valittu FISUn hallitukseen

Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL)

OLL:n pääsihteeri Hilkka Laitinen valittu FISUn hallitukseen

Tiedote.
Julkaistu: 09.11.2015 klo 12:19
Julkaisija: Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL)

OLL:n pääsihteeri Hilkka Laitinen valittiin Kansainvälisen opiskelijaurheiluliitto FISUn hallitukseen eilen sunnuntaina FISUn liittokokouksessa käydyissä vaaleissa. Laitisen valintaa hallituksen jäseneksi saatiin jännittää kolmannelle kierrokselle asti. Kolmannella kierroksella Laitinen voitti yhdysvaltalaisen Gary Cunninghamin äänin 74-31. Kaksipäiväiseen liittokokoukseen saapui edustajia yhteensä 127 jäsenmaasta.

”Työtä valinnan eteen on tehty valtavasti. On upeaa päästä vaikuttamaan kansainväliseen opiskelijaurheiluun suomalaisten opiskelijoiden edustajana. Kiitos menestyksestä kuuluu kampanjatiimille, mutta myös Suomen maineelle aktiivisena toimijana”, Laitinen toteaa.

Hilkka Laitinen on toiminut OLL:n pääsihteerinä viiden vuoden ajan. Hän on toiminut aktiivisesti Suomen liikunnan ja urheilun kentässä eri luottamustehtävissä. FISUssa Laitinen on edustanut Suomea eri tapahtumissa ja liittokokouksissa sekä edistänyt sukupuolten tasa-arvoa FISUn tasa-arvokomiteassa 2011-2015.

"Laitinen on osoittanut viimeisten viiden vuoden aikana kykynsä kansainvälisellä kentällä. Nykyinen Olympiakomitean puheenjohtaja Risto Nieminen on edellinen suomalainen FISUn hallituksessa (1987-2003), ja 12 vuoden tauon jälkeen olemme jälleen kansainvälisen opiskelijaliikunnan ytimessä", hehkuttaa OLL:n puheenjohtaja Matias Vainio.

Liittokokous valitsi uudeksi puheenjohtajaksi venäläisen Oleg Matytsinin, joka on aikaisemmin toiminut mm. FISUn 1. varapuheenjohtajana. Matytsin voitti istuvan puheenjohtajan Claude Louis Gallienin äänin 102-23.

Kansainvälinen opiskelijaurheiluliitto FISU on perustettu vuonna 1949, ja siihen kuuluu 170 maata edustavaa jäsenliittoa. FISU hallinnoi talvi- ja kesäuniversiadeja sekä opiskelijoiden MM-kisoja. Suomea FISUssa edustaa Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry.

Lisätietoja:

Hilkka Laitinen
Pääsihteeri
Opiskelijoiden Liikuntaliitto
FISUn hallituksen jäsen
+358447800210
hilkka.laitinen@oll.fi

Matias Vainio
Puheenjohtaja
Opiskelijoiden Liikuntaliitto
+358447800211
matias.vainio@oll.fi

Liitetiedostot

Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL) on 1924 perustettu valtakunnallinen opiskelija- ja korkeakoululiikunnan edunvalvonta- ja palvelujärjestö. OLL:n edustaa kaikkia Suomen korkeakouluopiskelijoita. OLL vaikuttaa, palvelee, kouluttaa, tutkii ja toimii niin kansallisilla kuin kansainvälisilläkin kentillä opiskelijaliikunnan puolesta.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs