Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Urheilu » Loukkaantuminen pitää Peetun sivussa jouluun asti

Lumilautaliitto

Loukkaantuminen pitää Peetun sivussa jouluun asti

Tiedote.
Julkaistu: 25.11.2015 klo 14:11
Julkaisija: Lumilautaliitto

Peetu Piiroinen joutuu pitämään taukoa mäestä jouluun saakka. Kolme viikkoa sitten Stubaissa Itävallassa tullut vamma on magneettikuvissa osoittautunut oikean reiden lähentäjälihaksen parin säikeen repeämäksi.

- Stubaissa oli suht isot hyppyrit, joista ensimmäisestä tulin loppupäivästä palloon. Sekä asteet että hyppy jäivät vajaaksi, enkä ilmassa ollut tajunnut siihen valmistautua. Tuli kumpuun, enkä mitenkään pystynyt seivaamaan. Tömähti vain, Piiroinen kertoo onnettomuudesta.

- Ei se heti ollut edes hirveän kipeä. Huomasin vain, että jotain tuli. Sen verran oli adrenaliinia veressä, että jatkoin vielä laskemista. Suomeen palattuani kävin lääkärissä, jossa todettiin, että pieni lihasvamma on kyseessä. Pidin noin viikon tauon ja menin takaisin Stubaihin laskemaan. Huonossa ländäyksessä se sitten meni pahemmin. Sen jälkeen Suomessa kuvattin ja tutkittiin tarkalleen mikä on.

Vamma aiheuttaa 6–8 viikkoa lepoa, minkä vuoksi alkukauden kisoja jää Peetulla väliin. Iso Air & Style -kutsukisa Kiinassa ja kovatasoinen Dew Tour Yhdysvalloissa saavat pärjätä ilman Peetua.

- Harmi. Ollut aika paljon pikku loukkaantumisia. Viime vuonna Stubaissa tuli vammaa selkään, ja välilevyhomma vaivasi koko viime kauden ja vähän vieläkin. Stubaissa on isot hyppyrit ja se on hyvä paikka opetella uusia temppuja, niin väkisinkin silloin tällöin tulee jotain. Toisaalta tänä kautena olen päässyt laskemaan hyviä mestoja ja lasku kulkenut. Nyt pitää vaan parannella itsensä takaisin. Joulun jälkeen voi varmaankin lähteä laskemaan, Peetu kertoo.

Kuvia Peetusta (kuvat Harri Tarvainen) (vapaita toimitukselliseen käyttöön)

Lisätietoja:
päävalmentaja Antti Koskinen, puh. 045 670 2060 / email. antti.koskinen@fsa.fi
tiedottaja Tuukka Tams, puh. 044 543 1740 / email. tuukka.tams@fsa.fi

Lumilautaliiton mediapankki:
http://www.epressi.com/mediapankki/kuvat.html?mediabank=44 

Suomen Lumilautaliitto
Radiokatu 20 / 00240 Helsinki
http://www.fsa.fi
https://www.facebook.com/suomenlumilautaliitto
https://twitter.com/lumilautaliitto
http://instagram.com/lumilautaliitto

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs