Kiinan hiihtoliitto ja Vuokatti Sport (Vuokatin Urheiluopisto) ovat allekirjoittaneet pitkäaikaisen yhteistyösopimuksen, jonka mukaisesti Vuokatti Sport vauhdittaa kiinalaisten hiihtolajien kehitystä kohti kansainvälistä huipputasoa. Yhteistyöllä tähdätään kiinalaismenestykseen Pekingin talviolympialaisissa vuonna 2022.
Vuosille 2017–2022 laadittu sopimus sisältää maastohiihdon, ampumahiihdon ja yhdistetyn valmennusta ja leiritystä, valmentajakoulutusta ja olosuhdeosaamista.
”Vuokatin ympärivuotiset harjoitusolosuhteet, ammattimainen valmennus ja näytöt menestyksestä ratkaisivat Vuokatin valitsemisen päävalmennuskohteeksemme”, listaa Kiinan hiihtoliiton varapuheenjohtaja Liu Chengliang.
Kiinan hiihtoliitto on tilannut Vuokatti Sportilta myös Master Plan -suunnitelman hiihtoputken rakentamiseksi Kiinan Jiliniin. Vuokatin hiihtoputki on ollut aktiivisessa käytössä jo parikymmentä vuotta, joten käyttökokemuksia on kertynyt vientituotteeksi asti.
”Yhteistyösopimus on merkittävä tunnustus suomalaiselle hiihtourheiluosaamiselle. Valmentajamme Mikko Virtanen on toiminut jo kuluvan kauden Kiinan hiihdon päävalmentajana, minkä lisäksi Vuokatissa on valmennettu myös kiinalaisia lumilautailijoita, mäkihyppääjiä ja paraurheilijoita. Saavutetut tulokset ovat vakuuttaneet kiinalaiset”, kertoo Vuokatti Sport Resort Oy:n toimitusjohtaja Veikko Halonen. ”Allekirjoittamamme sopimus on myös merkittävä suomalainen koulutusvientisopimus, sillä yhteisenä tavoitteenamme on kouluttaa satoja talvilajien valmentajia tulevina vuosina Vuokatissa”, Halonen jatkaa.
Kiinan hiihtoliiton kanssa käydään parhaillaan neuvotteluja myös nuorten urheilijoiden urheiluakatemiakoulutuksesta. Tavoitteena olisi kouluttaa Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian mallia hyödyntäen 16–19-vuotiaita talvilajien urheilijoita ja seuloa heistä menestyjiä Pekingin 2022 olympialaisiin. Suunnitelmissa on saada ensimmäiset nuorisoryhmät opiskelemaan Urheiluakatemiaan Vuokattiin jo kuluvana vuonna.
Veikko Halonen ja Liu Chengliang.
Lisätietoja:
Vuokatti Sport Resort Oy:n toimitusjohtaja Veikko Halonen
p. 0400 689 250, [email protected]
Kuvat: https://www.dropbox.com/sh/9etrlmqy21aiby0/AAD2lkttsqoCzcA5zD8aHyPva?dl=0
Video: https://vimeo.com/210438920 (SS: vuokattipress) / www.adkiivisites.com//downloads/vuokatti_sport/vuokatti-presskit.mp4
VuokattiSport_Kiinan-hiihtoliitto.JPG
Koko: 6,53 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 3680x2456VuokattiSport_Kiinan-hiihtoliitto.JPG
Koko: 6,53 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 3680x2456VuokattiSport_Kiinan-hiihtoliitto_allekirjoitettu.JPG
Koko: 5,24 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 3680x2456VuokattiSport_Kiinan-hiihtoliitto_allekirjoitettu.JPG
Koko: 5,24 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 3680x2456VuokattiSport_Kiinan-hiihtoliitto-allekirjoitus.JPG
Koko: 5,21 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 3680x2456VuokattiSport_Kiinan-hiihtoliitto-allekirjoitus.JPG
Koko: 5,21 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 3680x2456VuokattiSport_Kiinan-hiihtoliitto_allekirjoitus_2.JPG
Koko: 5,18 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 3680x2456VuokattiSport_Kiinan-hiihtoliitto_allekirjoitus_2.JPG
Koko: 5,18 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 3680x2456VuokattiSport_Kiinan-hiihtoliitto_kättely.JPG
Koko: 4,81 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 3680x2456VuokattiSport_Kiinan-hiihtoliitto_kättely.JPG
Koko: 4,81 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 3680x2456VuokattiSport_Kiinan-hiihtoliitto_Sopimus.JPG
Koko: 4,64 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 3680x2456VuokattiSport_Kiinan-hiihtoliitto_Sopimus.JPG
Koko: 4,64 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 3680x2456VuokattiSport_Kiinan-hiihtoliitto_ulkokuva.JPG
Koko: 1,95 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 3680x2456VuokattiSport_Kiinan-hiihtoliitto_ulkokuva.JPG
Koko: 1,95 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 3680x2456---
Vuokatti Sport Resort Oy (Vuokatin Urheiluopisto) on monipuolinen lomakohde, joka tarjoaa majoituspaikkoja ja kiehtovia harrasteita jokaiseen makuun ympärivuotisesti. Majoitusvaihtoehtoina on sekä hotelli-, huoneisto- että korkeatasoista lomahuoneistomajoitusta, ja harrastamiseen löytyy kymmenittäin erilaisia liikuntapaikkoja ja -tiloja. www.vuokattisport.fi
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1