Hollannin Jord Van Weeren voitti EM-kultaa Ranskan Wittelsheimin EM-kisojen viimeisenä päivänänä pelatussa henkilökohtaisessa mastersin finaalissa. Santtu Tahvanainen jäi voiton päähän EM-mitalista.
Keilailun EM-kilpailut, Wittelsheim, Ranska
EM-kilpailujen henkilökohtainen mastersin loppuottelu oli huikeaa tulitusta sisältäen kolmesatasenkin. Lopulta kolmannessa sarjassa Van Weeren oli Narusista parempi 277-256. Näin mastersin henkilökohtainen EM-kulta meni Hollannin uretaanispesialisti Jord Van Weerenille otteluvoitoin 2-1. Kolmen sarjan yhteistulos oli huikeat 825, joka tekee keskiarvoksi 275. Hopealle keilasi nuori liettualainen Laurynas Narusis.
Santtu Tahvanainen keilasi parhaana suomalaisena kahdeksan parhaan joukkoon voittamalla ensimmäisessä ottelussa Tanskan Tim Stampen 2-0. Hyvä tahti jatkui ja Tahvanainen eteni kahdeksan parhaan joukkoon voittamalla toisessa vielä ottelussa Tsekin Jaroslav Lorencin 2-0. Häviö tuli sitten lkolmannessa oelissä suoraan 0-2 tulevalle Euroopan mestarille Jord Van Weerenille.
- Heitin enemmän vinoon kuin vastustaja. Kaveri keilasi paremmin. Kisassa tuli kuitenkin lopussa ihan positiivinen käänne kuin alussa ajattelin. Tännehän haluaa vielä tulla uudelleenkin pelaamaan. Jano jäi minulle menestyä ja varmasti monelle muullekin. Onnistumisista ei oikein opi, mutta epäonnistumisista oppii, Santtu Tahvanainen istui juttelemaan häviönsä jälkeen.
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1