Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Urheilu » Joni Mäki vakuuttavasti 23-vuotiaiden tuplamestariksi

Maastohiihto

Joni Mäki vakuuttavasti 23-vuotiaiden tuplamestariksi

Tiedote.
Julkaistu: 20.03.2016 klo 15:33
Julkaisija: Maastohiihto

Kauden viimeisissä nuorten SM-kisoissa Valkeakoskella nähtiin kaikkiaan viisi tuplamestaria. Joni Mäki (M23), Vilma Nissinen (N20), Anita Korva (N17), Juuso Tossavainen (M18) ja Robin Sundsten (M17) ylsivät mestareiksi myös sunnuntaina perinteisen pitkillä matkoilla.

Mäki oli lauantaiseen tapaan ylivoimaisessa vedossa, sillä Lauri Vuorinen jäi perinteisen 20 kilometrillä 56,2 sekuntia. Ville Ahonen otti pronssin.
”Pieni aavistus oli. On tuntunut, että kunto alkaisi nyt löytyä. Tämä oli hiihtona ehkä eilistä parempi. Sellaista tasaisen tappavaa vauhtia, en kunnolla edes hyytynyt. Lihas kestää happoa, ja silloin se hiihto tuntuu aika helpolta. Kehitystä on viime vuoteen taas tullut, yllättävänkin hyviä tuloksia olen saanut tehtyä. On tuonut toivoa tähän hommaan taas. Tekniikka on kehittynyt viime vuoteen, se tuo taloudellisuutta hiihtoon”, SM-parisprintissä mitaleille seuraavaksi tähtäävä Mäki sanoi.
Naisten 23-vuotiaissa Katri Lylynperä kirkasti edellispäivän hopeansa kultamitaliksi. Andrea Julin hävisi 15 kilometrillä 36,5 sekuntia. Johanna Ukkola otti pronssin.
”Aluksi ekat kolme kierrosta yritin pitää hiihdon hallussa. Hiihto tuntui hyvältä ja melko nopeasti sain edellä lähteneitä kiinni. Oikeastaan kukaan muu kuin Andrea (Julin) ei hiihtänyt samaa vauhtia. Vaikka vauhti olikin hyvin hallussa, alkoi 10 kilometrin kohdalla tuntumaan. Onneksi myös Andrealla alkoi tuntua, ja ero alkoi kasvaa, vaikka vaikealta alkoikin tuntua”, Lylynperä tuumi.
Muut mestarit sunnuntaina olivat Lauri Lepistö 20-vuotiaissa sekä Sonja Eskelinen 18-vuotiaissa.

Kuvia Facebookissa: https://www.facebook.com/media/set/?set=a.990726514352643.1073741828.210414245717211&type=3&uploaded=37

Lehdistömuotoiset tulokset tulevat: http://hakahiihto.com/index.php?sivu=tulokset

Kommentit Soundcloudissa:

M23 Joni Mäki: https://soundcloud.com/hiihtoliitto-1/joni-maki-u23-20km
N23 Katri Lylynperä: https://soundcloud.com/hiihtoliitto-1/katri-lylynpera-n23-15km-p-nuorten-sm
N20 Vilma Nissinen: https://soundcloud.com/hiihtoliitto-1/vilma-nissinen-n20-15-km-nuorten-sm-vkoski
N18 Sonja Eskelinen: https://soundcloud.com/hiihtoliitto-1/sonja-eskelinen-n18-nuorten-sm-valkeakoski
N17 Anita Korva: https://soundcloud.com/hiihtoliitto-1/anita-korva-n17-mestari-15km-nuorten-sm-valkeakoski
M17 Robin Sundsten: https://soundcloud.com/hiihtoliitto-1/robin-sundsten-m17-20km-nuorten-sm-valkeakoski
M18 Juuso Tossavainen: https://soundcloud.com/hiihtoliitto-1/juuso-tossavainen-m18-20km-sm-valkeakoski
M20 Lauri Lepistö: https://soundcloud.com/hiihtoliitto-1/lauri-lepisto-m20-nuorten-sm-valkeakoski

Seuraa joukkueita eri kanavissa
Maastohiihto #xcteamfin
Mäkihyppy #sjteamfinland
Yhdistetty #ncteamfinland

Videoita LUMISPORT TV (YouTube) 

Kommentteja ja lyhyitä haastatteluja Soundcloudissa

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs