Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Urheilu » Herola parhaana suomalaisena 16:s

Nordic Combined

Herola parhaana suomalaisena 16:s

Tiedote.
Julkaistu: 26.02.2015 klo 19:01
Julkaisija: Nordic Combined

Falunin yhdistetyn suurmäen kisassa sijalta 18 ladulle lähtenyt Ilkka Herola hiihti nopeasti ison pääryhmän kiinni. Mies pysytteli ryhmän hännillä kisan loppuun saakka, mutta alkuosan takaa-ajo vei kuitenkin Herolan voimia ja miehen loppusijoitus oli 16:s.

"Hiihto oli semmoinen tasapaksu. Kaikki energia meni siihen, että sai sen porukan kiinni.  Viimeisellä kierroksella itse olin jo siinä vaiheessa ihan lyöty. Ei jäänyt oikein postiviista kuvaa. Hyppy oli tänään jo kilpailukykyinen suoritus. Normaalisti, jos on 55 sekuntia kärkeä takana on aika lailla erilainen loppusijoitus."

Päävalmentaja Petter Kukkonen näki, että viime viikon sourituksista on menty eteenpäin.

"Pettynyt ei voi olla. Näin monia hyviä asioita tämän päivän aikana. Nostan esiin Ilkan koekierroksen hypyn, koska mies on ollut hyppynsä kanssa hukassa. Tiedän, että koekierroksia ei lasketa, mutta kyllä se palautti uskon tähän meidän tekemiseen. Päivä osoitti, että asiat ovat pienestä kiinni. Jim Härtullin  kolmas hyvä hiihto peräkkäin. Mies pysyi kovassa seurassa hyvin mukana. Toivon, että Jim motivoituu tästä eteenpäin. Kokonaisuutena parempi päivä kuin viime viikolla yksikään. Otettiin se pieni askel eteenpäin."

Muiden suomalaisten sijoitukset Jim Härtull oli 26:s, Leevi Mutru oli 34:s ja Eetu Vähäsöyrinki 42:s.

FIS:n tulokset kisasta kokonaisuudessaan.
Kuuntele yhdistetyn miesten kommentit kokonaisuudessaan:

Päävalmentaja Petter Kukkonen
Ilkka Herola
Jim Härtull
Leevi Mutru
Eetu Vähäsöyrinki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs