Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Urheilu » Ensiaskeleet kohti joukkuevoimistelun MM-kultaa

Suomen Voimisteluliitto

Ensiaskeleet kohti joukkuevoimistelun MM-kultaa

Kutsu.
Julkaistu: 24.08.2016 klo 14:29
Julkaisija: Suomen Voimisteluliitto

Suomalaisessa joukkuevoimistelussa käynnistyy pitkään odotettu kausi, joka huipentuu 26.-28.5.2017 Helsingin Jäähallissa järjestettäviin joukkuevoimistelun MM-kilpailuihin. Joukkuevoimistelun starttipäivä ma 29.8. kokoaa yhteen Suomen joukkuevoimistelun kärkijoukkueet, jotka aloittavat yhdessä viimeisen vuoden valmistautumiset kohti kevään kotikisoja. Media on tervetullut tutustumaan lajiin ja joukkueisiin starttipäivän aikana Kisakallioon.

 

Joukkuevoimistelun 18. maailmanmestaruuskilpailut järjestetään ensi toukokuussa Suomessa. Suomi lähtee tavoittelemaan kotikilpailuista kultaa, kuten on voittanut yhdeksän kertaa aikaisemminkin.

"Tämä on todellinen unelmien vuosi joukkuevoimistelulle, vuosi jota olemme odottaneet pitkään. Suomi on perinteisesti menestynyt kotikisoissa ja tämän vuoden MM-kilpailut jättivät mitalinälkää Suomen joukkueille, joten toukokuun kisoihin lähdetään suurella panostuksella niin liitto- kuin seuratasolla,” joukkuevoimistelun lajipäällikkö Susanna Porola summaa tulevan vuoden tavoitteita.

”Järjestämme pitkästä aikaa pelkästään MM-kilpailut ilman kansallista voimistelun suurtapahtumaa, joka asettaa järjestelyille omat haasteensa. Joukkuevoimistelun MM-kilpailut ovat kuitenkin osa Suomi 100 urheilun supervuotta, joten toivomme kotikisojen yleisöstä löytyvän laajasti urheilun ystäviä myös joukkuevoimistelun ystävien lisäksi,” Porola jatkaa.

MM-kilpailuissa tullaan näkemään neljä suomalaisjoukkuetta, jotka ovat keväällä 2017 Suomen maajoukkueeseen valittavat joukkueet. Maajoukkue kootaan naisten SM-sarjassa kilpailevista joukkueista, jotka aloittavat yhdessä kautensa Joukkuevoimistelun starttipäivässä ma 29.8. Kisakallion urheiluopistolla. Naisten SM-sarjassa kilpailee kaudella 2016-2017 yhdeksän joukkuetta.  

 

Tervetuloa Joukkuevoimistelun starttipäivään

aika: ma 29.8. klo 11.30-16.00
paikka: Kisakallion Urheiluopisto, os. Kisakalliontie 284, 08360 Lohja

Ohjelmassa mm.

  • klo 10.30-11.30 Valmentajille luento joukkuehengen rakentamisesta (Jussi Ahokas, Suomen alle 18-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja)
  • klo 11.30- 12.30 treenit joukkueittain (medialle mahdollisuus seurata)
  • klo 12.30-13.15 lounas (Kisakallio tarjoaa lounaan paikalle saapuneelle medialle)
  • klo 13.15-14.15 media-koulutus urheilijoille 
  • klo 15.00-16.00 Joukkueiden ohjelmaharjoitukset (medialle mahdollisuus seurata)
  • klo 16.00-17.00 Fysiikan testaus ja viitearvot, palautuminen (Kisakallion valmennuskeskus Aki-Matti Alanen, Anne Rikala, Mika Valavuori)

Suomella on kovat tavoitteet ensi kevään MM-kilpailuihin ja valmistautumisen avuksi niin joukkueille kuin seuroille on lajiosaamisen lisäksi tarjolla asiantuntija-apua. Mukana joukkuevoimistelun MM 2017 -projektissa kulkevat mm. Starttipäiväänkin osallistuvat Anne Rikala ja Aki-Matti Alanen sekä Kisakallion erityisasiantuntija Marko Yrjövuori.

Media on tervetullut tutustumaan joukkuevoimisteluun ja seuraamaan joukkueiden harjoituksia Kisakallioon.

**

Starttipäivässä mukana

 

Naisten SM-sarjassa kilpailee kaudella 2016-2017 yhdeksän joukkuetta:

Viime vuoden MM-kilpailuissa Suomea edustaneet

  • Minetit Tampereen Voimistelijat
  • Ovo Team Olarin Voimistelijat
  • Sirius Jyväskylän Naisvoimistelijat
  • Team Vantaa Vantaan Voimisteluseura

sekä

  • Gloria Pakilan Voimistelijat
  • Sanix Valensi Turun Pyrkivä
  • Sirius Nova Jyväskylän Naisvoimistelijat
  • Team Esport Olarin Voimistelijat 
  • Team Tapiola Tapiolan Voimistelijat 

 

Naisten SM-sarjassa 2016-2017 kilpailevien joukkueiden tavoitteet tulevalle kaudelle.

 

Espoo

Ovo Team Olarin Voimistelijat: MM-mitali kevään 2017 kilpailuista
Team Esport Olarin Voimistelijat: MM-paikka
Team Tapiola Tapiolan Voimistelijat: Joukkue on ensimmäistä kertaa naisten SM-sarjassa. Tavoitteena kehittyä fyysisesti kohti naisten sarjan teknisiä vaatimuksia.

 

Helsinki

Gloria Pakilan Voimistelijat: Edustukset kaikissa World Cupin kisoissa, SM-mitali ja MM-edustuspaikka.

 

Jyväskylä

Sirius Jyväskylän Naisvoimistelijat: SM-mitali ja MM-paikka
Sirius Nova Jyväskylän Naisvoimistelijat: joukkue on nuori ja ensimmäistä kertaa naisten SM-sarjassa. Tavoitteena oman tason nosto ja fyysisten ominaisuuksien kehittäminen kohti Suomen huippua

 

Tampere

Minetit Tampereen Voimistelijat: Tavoitteena Suomenmestaruus, Euroopanmestaruus, Maailmancupin kokonaiskilpailun voitto sekä Maailmanmestaruus.

 

Turku

Sanix Valensi Turun Pyrkivä: Tason kehittäminen kohti kansallista kärkeä ja päästä edustamaan Suomea kansainvälisiin kilpailuihin.

 

Vantaa

Team Vantaa Vantaan Voimisteluseura: MM-paikka

 

Joukkuevoimistelu on Suomessa harrastetuin voimistelun kilpalaji. Joukkuevoimistelussa on pelkästään lisenssiurheilijoita 3800 – luku joka on noussut vuosittain. Joukkuevoimistelu osoittaa, kuinka suosittua tyttöjen joukkuelajien harrastaminen on tällä hetkellä Suomessa. Naisten SM-sarja on Suomessa arvostetuin kilpailusarja joukkuevoimistelussa.

 

Suomi isännöi joukkuevoimistelun MM-kilpailuja neljättä kertaa. Lajin kaikkien aikojen ensimmäiset MM-kilpailut järjestettiin vuonna 2000 Helsingissä. 2006 kilpailtiin MM-mitaleista Tampereella ja 2013 puolestaan Lahdessa kaupungeissa järjestettyjen voimistelun kansallisten suurtapahtumien yhteydessä.

 

Joukkuevoimistelun MM-kilpailujen 2016 tulokset 

Taustatietoa joukkuevoimistelusta

 

Joukkuevoimistelun starttipäivän lisätiedot joukkuevoimistelun päävalmentaja Veera Kainulainen, p. 050 550 6544

Suomen Voimisteluliitto on yksi Suomen suurimmista lajiliitoista, ja suurin tyttöjen ja naisten liikuttaja. Suomessa järjestetään kilpailutoimintaa kahdeksassa eri voimistelulajissa: akrobatiavoimistelussa, joukkuevoimistelussa, kilpa-aerobicissa, miesten telinevoimistelussa, naisten telinevoimistelussa, rytmisessä voimistelussa, TeamGymissä sekä trampoliinivoimistelussa. Jäsenseuroissa järjestetään toimintaa harrasteliikunnasta huippuvoimisteluun. 

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs