Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Urheilu » CLUB RENATA ALOITTAA YMPÄRIVUOTISEN NUORISOTOIMINNAN HISTORIALLISESSA TEOLLISUUSMILJÖÖSSÄ SUOMENLINNASSA

CLUB RENATA ALOITTAA YMPÄRIVUOTISEN NUORISOTOIMINNAN HISTORIALLISESSA TEOLLISUUSMILJÖÖSSÄ SUOMENLINNASSA

Tiedote.
Julkaistu: 22.05.2014 klo 12:23
Julkaisija: Zeeland tiedottaa

Merellistä nuorisotyötä tekevä Club Renata ry aloittaa ympärivuotisen toiminnan vanhassa lentokonehallissa Suomenlinnassa. Club Renata -keskukseksi nimetyn tilan avajaisia vietetään 27.5.2014.

Club Renatan vauhdikkaasti alkanut purjehdustoiminta laajenee ympärivuotiseksi uuden keskuksen myötä. Kesäkaudella tila toimii nuorisopurjehdustoiminnan tukikohtana, jossa järjestetään koulutusta ja tapahtumia nuorille, vapaaehtoisille ja sidosryhmille. Tila palvelee myös suuren yleisön tarpeita, sillä esillä on purjehduksesta, veneistä ja merestä kertovia valokuvia ja elokuvia. Tilassa toimii myös vaatteita ja design-tuotteita myyvä Club Renata shop, jonka tuotoilla tuetaan keskuksen toimintaa.

Talvikaudella tilassa kunnostetaan nuorten kanssa vanhoja veneitä, joilla he sitten seuraavana kesänä pääsevät purjehtimaan.

"Haluamme tarjota nuorille merellisten kokemusten lisäksi myös eheyttäviä esteettisiä kokemuksia. Uskomme, että historiallisesti merkittävä ja upea vanha teollisuusmiljöö merellisessä ympäristössä inspiroi nuoria ja tuo toiminnalle aivan erityistä vetovoimaa", sanoo Club Renatan puheenjohtaja Antti Etelämäki

Ensimmäisenä kesänä vierailunäyttelynä on HORISONTTI-ryhmän valokuvanäyttely Kiehtovat Klassikkoveneet. Kuuden mereen ja purjehdukseen erikoistuneen valokuvaajan upeita kuvia on esillä ainutlaatuisessa teollisuusmiljöössä.

Tila on yleisölle avoinna tiistaista sunnuntaihin klo. 11–17.

 

Lisätietoja:

Club Renata

Ismo Nikkola

Ismo.nikkola@clubrenata.fi

p.040 582 3656

www.clubrenata.fi

 

 

 

Club Renata on vuonna 2013 perustettu rekisteröity yhdistys, joka tarjoaa nuorille voimaannuttavia merellisiä kokemuksia sekä entisöi historiallisesti merkittävää 6mR purjevene Renataa. Club Renata toimii yhteistyössä lasten ja nuorten parissa toimivien organisaatioiden sekä merellisen yhteisön toimijoiden kanssa. Ensimmäisen toimintavuotensa aika Club Renata vei lähes 150 nuorta merelle. www.clubrenata.fi

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs