Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Urheilu » Ahonen parhaana suomalaisena 20:s Puijon kisassa

Skijumping Team

Ahonen parhaana suomalaisena 20:s Puijon kisassa

Tiedote.
Julkaistu: 10.03.2015 klo 20:46
Julkaisija: Skijumping Team

Tuuli muodostui Puijon kisan puhuttavaksi tekijäksi. Maanantai-illan harjoituksia lykättiin tuulen takia ja lopulta suurmäenkarsinta päätettiin siirtää tiistaiaamuun, mutta tuulet eivät olleet yhtään sen suotuisempia. Tuuliolojen takia kisa päätettiin lopulta siirtää hypättäväksi normaalimäestä, joka on vähemmän tuuliherkkä. Talkooväki venyi huikeaan suoritukseen laittaessaan kisapaikan muutamassa tunnissa kuntoon.

Harjoituskierroksen jälkeen karsinta päätettiin jättää väliin ja kaikki 65 urheilijaa pääsivät ensimmäiseen kisakierrokseen. Kisan venyessä toinen kierros peruttiin ja ensimmäisen kierroksen tulokset jäivät voimaan. Suomalaismäkihyppääjistä Janne Ahonen sijoittui 20:nneksi: ”Tietysti oli erikoinen päivä ja erikoinen kilpailu, mutta tärkeintä, että päästiin kilpailemaan. Olisin mielelläni hypännyt, oli pieniä eroja, olisi mahdollisuus ollut muutamia pykäliä nostaa.”

Toiseksi parhaasta suorituksesta vastasi 28:nneksi hypännyt Lauri Asikainen: ”Pisteitä tuli, siitä on pikkubreikki, kun pisteitä on viimeksi tullut”

Harri Olli sijoittui 39:nneksi ja Jarkko Määttä 60:nneksi.

Suomalaisten pidemmät haastattelut löytyvät osoitteesta www.soundcloud.com ja Hiihtoliitto

Janne Ahonen https://soundcloud.com/hiihtoliitto-1/sj-ahonen-puijo-hs100

Lauri Asikainen https://soundcloud.com/hiihtoliitto-1/sj-asikainen-puijo-hs100

Harri Olli https://soundcloud.com/hiihtoliitto-1/sj-olli-puijo-hs100-1

Jarkko Määttä https://soundcloud.com/hiihtoliitto-1/sj-ma-a-tta-puijo-hs100

Jani Klinga https://soundcloud.com/hiihtoliitto-1/sj-klinga-puijo-hs100

Tämän päivän nelikko eli Janne Ahonen, Lauri Asikainen, Harri Olli ja Jarkko Määttä jatkavat myös matkaansa Norjaan. 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs