Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Urheilu ja vapaa-aika » Sukelluskalastuksen mestaruuskisat jatkuvat Helsingissä sunnuntaina

Sukelluskalastuksen mestaruuskisat jatkuvat Helsingissä sunnuntaina

Tiedote.
Julkaistu: 29.06.2013 klo 22:45
Julkaisija: Viestintätoimisto Kumppania

Sukelluskalastuksen Euro-African 29. mestaruuskilpailut käynnistyivät tänään Helsingissä Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävään kisaan osallistuu kilpailijoita 13 eri maasta. Avauspäivän jälkeen joukkuekisan kärkipaikan otti Espanja.

Harvinaisimman saaliin nappasi kreikkalainen Emmanouil Giankos. Hän kalasti kaksi turskaa noin 20 metrin syvyydestä ja jatkaa toiseen päivään kärkipaikalta. Suomalaiset sukelluskalastajat eivät muistaneet, milloin sukelluskalastaja edellisen kerran olisi saanut turskan saaliikseen Suomen vesillä.

Suomen joukkueen ensimmäinen päivä ei sujunut aivan toivotusti. Kim Jaatisen päivää piristi kookas ankerias.
– Huomenna on uusi päivä. Pistämme kaiken peliin. Jaossa on paikka ensi vuoden MM-kisoihin.

Mestaruus ratkeaa huomenna

Ratkaiseva toinen kisapäivä käynnistyy huomenna hieman ennen kello kahdeksaa, jolloin yli 30 kisavenettä starttaavat Helsingin kauppatorin rannasta. Veneet palaavat noin puoli neljältä ja ratkaiseva punnitus käynnistyy Espan lavalla kello 17.

Kuvat:
Turskat - kreikkalainen Emmanouil Giankos
Vene: kisavene matkalla kilpailualueelle

Tervetuloa seuraamaan ainutlaatuista tapahtumaa.

Lisätietoja: Susanna Kallama, puh. 040 587 2445.

Liitetiedostot

Sukelluskalastus on ilman sukelluslaitteita tapahtuvaa sukellusta harppuunan kanssa, “vedenalaismetsästystä”. Sukellussyvyydet vaihtelevat muutamasta metristä useisiin kymmeniin. Sukelluskalastus on Sukeltajaliitto ry:n alaisia kilpailulajeja.

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs