Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ulkomaat » Kirkon Ulkomaanavulta lisäapua Itä-Afrikaan / lahjoitustiedot lisätty

Kirkon Ulkomaanapu

Kirkon Ulkomaanavulta lisäapua Itä-Afrikaan / lahjoitustiedot lisätty

Tiedote.
Julkaistu: 22.07.2011 klo 12:46
Julkaisija: Kirkon Ulkomaanapu

Kirkon Ulkomaanapu on myöntänyt 90 000 euroa lisäapua Itä-Afrikkaan. Yhteensä Ulkomaanapu on myöntänyt 390 000 euroa Itä-Afrikan kuivuudesta kärsivien auttamiseen. Arviolta 11,5 miljoonaa ihmistä Itä-Afrikassa on ulkopuolisen avun tarpeessa. Hätäapu kohdistetaan ruoan ja veden saamiseen alueelle, erityisesti heikoimmassa asemassa olevien ihmisten, eli naisten ja lasten auttamiseen.

Yhdistyneet Kansakunnat (YK) julisti keskiviikkona kaksi Etelä-Somalian maakuntaa virallisesti nälänhätäalueiksi. Kirkollisten avustusjärjestöjen verkosto ACT-allianssi, johon Ulkomaanapu kuuluu, varoittaa nälänhädän leviävän koko Etelä-Somaliaan kahdessa kuukaudessa, jollei ruoka-apua saada perille pian.

Ulkomaanapu on saanut reilun viikon kestäneen keräyksen aikana noin 130 000 euroa lahjoitusvaroja Itä-Afrikan kuivuudesta kärsivien ihmisten auttamiseen.

- Kesälomakaudesta huolimatta ihmiset ovat heränneet lahjoittamaan. Kirkon Ulkomaanapu nähdään luotettavana kanavana antaa apua Itä-Afrikkaan. Apua kuitenkin tarvitaan edelleen, katastrofi tulee jatkumaan alueella pitkään, toteaa humanitaarisen avun koordinaattori Kaisa-Leena Juvonen.

Ulkoasianministeriön rahoittama Kirkon Ulkomaanavun alueellinen somalipakolaisohjelma on jo useamman vuoden toiminut Afrikan sarven alueella lähes miljoonan euron vuotuisella budjetilla.

-Meillä on alueella hyvät kumppanit. Heidän kanssaan saamme avun perille nopeasti sitä tarvitseville. Saman ACT-verkoston puitteissa suunnittelemme alueelle myös pitkäkestoista avustusoperaatiota.

Kirkon Ulkomaanapu auttaa kuivuudesta kärsiviä ihmisiä Keniassa, Etiopiassa ja Somaliassa. Apu sisältää hätäapuvaiheessa ruokaa, lisäravintoa lapsille, vanhuksille ja imettäville äideille sekä vettä. Myöhemmin varaudutaan antamaan siemeniä, lannoitteita ja kotieläimiä, jotta ihmiset voivat alkaa kasvattaa itse ruokaansa.

Lahjoituksia voi tehdä Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoon, tilinumero Nordea 157230-500504, viite "1025". Verkkolahjoitukset: www.kirkonulkomaanapu.fi

 

Lisätietoja:

Tiedottaja Ulla Kärki, puh. 050 576 7948

Humanitaarisen avun koordinaattori Kaisa-Leena Juvonen, puh. 040 831 6586

 

Kirkon Ulkomaanapu on Suomen suurin kehitysyhteistyöjärjestö ja toiseksi suurin katastrofiavun antaja.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs