Yrittäjäkassan jäsenmaksu laskee huomattavasti vuonna 2024. Kassan jäsenmaksu on ensi vuonna alimmillaan noin 109 euroa vuodessa. Näin ollen alin kuukausimaksu laskee 14,50 eurosta 9,10 euroon.
Kassanjohtaja Merja Jokisen mukaan jäsenmaksun alenemisen mahdollistaa kassan vakavaraisuus ja odotettua alhaisempi työttömyys. Esimerkiksi lokakuussa 2023 kassan jäsenistä työttöminä oli 2,4 %. Tämä kertoo Jokisen mukaan siitä, että yrittäjät työllistyvät hyvin ja heidän osaamistaan arvostetaan työmarkkinoilla.
”Budjetoimme etuusmenoihin enemmän, kuin mitä niihin on kulunut. Näin kassalle on jäänyt ylijäämää”, Jokinen selittää. ”Emme myöskään odota, että työttömyys nousisi ensi vuonna dramaattisesti. Tämän vuoksi meillä on mahdollisuus laskea jäsenmaksuamme.”
Ansiosidonnainen päiväraha koostuu peruspäivärahasta ja ansio-osasta. Yrittäjäkassassa koko ansiosidonnainen osa päivärahoista rahoitetaan kassan jäsenmaksuilla. Tästä syystä jäsenmaksut ovat kalliimpia kuin palkansaajakassojen jäsenmaksut: palkansaajakassoissa päivärahan ansiosidonnainen osa rahoitetaan työnantajien työttömyysvakuutusmaksuilla sekä kassan jäsenten maksamilla työttömyysvakuutusmaksuilla ja jäsenmaksuilla.
Yrittäjäkassan kassanjohtaja Merja Jokinen
Koko: 6,07 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 6000x4000Yrittäjäkassan kassanjohtaja Merja Jokinen
Koko: 6,07 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 6000x4000Yrittäjäkassa on työttömyyskassa yrittäjille. Kassan tavoitteena on lisätä yrittäjien elämänlaatua ja turvallisuutta vapaaehtoisen työttömyysvakuutuksen avulla. Yrittäjän täytyy hakeutua itse Yrittäjäkassan jäseneksi saadakseen työttömänä ansiosidonnaista päivärahaa. Yrittäjäkassa maksaa työttömyysetuuksia keskimäärin 650 jäsenelleen kuukausittain.
Lisätietoja:
Merja Jokinen
kassanjohtaja
050 596 6000
www.yrittajakassa.fi
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1