Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Työelämä » Guatemalassa ay-aktiiveihin kohdistetaan eniten väkivaltaa

Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus SASK Ry

Guatemalassa ay-aktiiveihin kohdistetaan eniten väkivaltaa

Tiedote.
Julkaistu: 12.06.2013 klo 11:45
Julkaisija: Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus SASK Ry

Kolumbia ei enää ole maailman vaarallisin maa olla ay-aktiivi, selviää ay-liikkeen kansainvälisen kattojärjestön ITUCin keskiviikkona julkaisemasta raportista. Kärkisijan on ottanut Guatemala, jossa vuosina 2007-2012 vähintään 53 ammattiliittojen johtajaa ja ay-aktiivia on tapettu ay-toimintansa takia.

ITUCin raportti listaa, missä maissa ammattiliittojen toimintaan osallistujia uhkaillaan, sorretaan ja syrjitään eniten.

- Aikaisemmin kärkisija on ollut Kolumbialla. Ay-aktiivien tilanne on maassa kohentunut huomattavasti viime vuosina, mutta se on edelleen hyvin vaarallinen maa ammattiliittojen henkilöstölle ja liittojen aktiiveille, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKin vt. viestintäpäällikkö Aleksi Vienonen sanoo.

ITUC raportoi viime vuodelta 18 ay-aktiivin murhaa Kolumbiassa.

Raportti muistuttaa, että järjestäytyminen on ihmisoikeus. SASK on reilun vuoden kampanjoinut yhdessä Amnesty Internationalin Suomen osaston kanssa ay-aktiivien ihmisoikeuksien puolesta järjestöjen yhteisessä Ay-oikeudet.fi -kampanjassa. Tänä vuonna kampanjan kärkenä oli Kolumbia.

-  Guatemalan ja Kolumbian ohella monessa muussakin Latinalaisen Amerikan maassa oikeus sananvapauteen, kokoontumisvapauteen ja järjestäytymisvapauteen on uhattuna. Työntekijöiden oikeuksia puolustavia ammattiyhdistysaktiiveja uhkaillaan, häiritään, pahoinpidellään ja suljetaan vankilaan, koska he vaativat kansainvälisissä sopimuksissa turvattujen oikeuksien toteutumista kaikille, Vienonen sanoo.

Tänä vuonna Kolumbiassa on ay-toimintansa takia menettänyt henkensä jo neljä ihmistä.

Seitsemän riskimaata

ITUCin raportissa esitellään yhteensä 87 maan ay-tilanne. Raportti listaa seitsemän riskimaata, joissa ay-aktiivien ihmisoikeustilanne heikkenee. Guatemalan lisäksi näitä ovat Bahrain, Fiji, Myanmar, Swazimaa, Zimbabwe ja Georgia.

- Sadoilta miljoonilta työntekijöiltä maailmassa, niin kehitysmaissa kuin teollisuusmaissakin, on viety yhdistymisvapaus sekä oikeus neuvotella omista työehdoistaan ammattiliittojen kautta, ITUCin pääsihteeri Sharan Burrow totesi raportin julkaisun yhteydessä.

Yli puolessa tutkitusta 87 maasta ay-toimijat ovat joutuneet sorretuksi. Lievimmillään sorto on irtisanomisia tai muuta syrjintää, pahimmillaan vakavia pahoinpitelyitä ja murhia.

Myös EU:ssa ay-oikeudet uhattuna

ITUCin raportti korostaa, että ay-oikeudet ovat uhattuina myös Euroopan unionin alueella. Järjestö on huolissaan Etelä-Euroopan EU-jäsenmaiden ay-tilanteesta.

Kansainvälisten sopimusten turvaama ammattiliittojen oikeus neuvotella jäsentensä työehdoista on ITUCin mukaan uhattuna Portugalissa, Kreikassa, Romaniassa, Espanjassa ja Italiassa.

Lisätietoja raportista antaa SASKin vt. viestintäpäällikkö Aleksi Vienonen p. 044 775 1041.

 

Lähes 200 miljoonaa työtöntä

  • Maailmanlaajuinen työttömyys nousi 197 miljoonaan vuonna 2012. ITUCin mukaan sitäkin huolestuttavampaa on epätyypillisten työsuhteiden yleistyminen.
  • Suurimmassa osassa kehittyviä maita jopa yli 40 prosenttia työntekijöistä kuuluu harmaan talouden piiriin.  Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa harmaa talous kattaa jopa 80 prosenttia työntekijöistä maatalouden ulkopuolella. ITUCin tutkimusten mukaan harmaan työn määrä huomattavasi on pienempi maissa, joissa järjestäytymisvapautta noudatetaan ja neuvotteluoikeudet toimivat.
  • Sukupuolten välinen palkkaero on keskimäärin 20 prosenttia, mutta useissa maissa luku on vielä suurempi. Maailman suurin naisten ja miesten välinen palkkaero on Sambiassa, jossa miehet saavat keskimäärin 46 prosenttia suurempaa palkkaa kuin naiset. Toisena tulee Etelä-Korea 43 prosentilla. ITUCin tutkimusten mukaan sukupuolten välinen palkkaero on pienempi aloilla, joissa on perinteisesti ollut vahva järjestäytymisaste, kuten esimerkiksi julkisella sektorilla.
    Lähde: ITUCin raportin esipuhe.

Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK on suomalaisen ay-liikkeen kehitysyhteistyöjärjestö, jonka hankkeiden kautta kehittyvien maiden ammattiliittoja autetaan vahvismaan verkostojaan, parantamaan osaamistaan ja puolustamaan tehokkaammin jäsentensä oikeuksia. Verkkosivut: www.sask.fi

 

 

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs