Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Turvallisuus » Puolustuksesta ei voi enää leikata

Reserviläisliitto tiedottaa

Puolustuksesta ei voi enää leikata

Tiedote.
Julkaistu: 23.10.2013 klo 08:00
Julkaisija: Reserviläisliitto tiedottaa

Reserviläisliitto on huolissaan Puolustusvoimien kuihtuvasta rahoituksesta. Ensi vuoden puolustusbudjettia ollaan leikkaamassa 124 miljoonalla eurolla. Eniten laskevat materiaalihankintoihin varatut määrärahat, joissa leikkaus on peräti 215 miljoonaa euroa.

Kajaanissa tiistaina puhuneen Reserviläisliiton puheenjohtajan Mikko Savolan mielestä vaarana on, että näin suuret leikkaukset romuttavat koko maan puolustamisen periaatteen.

- Erityisen hankalaa on Puolustusvoimien hankintamäärärahojen näin jyrkkä supistaminen tilanteessa, jossa alueellisten joukkojemme kalustosta suuri osa on vanhenemassa. Nykyinen rahoitustaso uhkaa romahduttaa lähivuosina Puolustusvoimien suorituskyvyn ja tekee mahdottomaksi ylläpitää koko maan puolustamisen periaatetta.

Määrärahaleikkaukset ovat Savolan mielestä ristiriidassa lähialueillamme käynnissä olevan kehityksen kanssa. Suomen leikatessa puolustusbudjettiaan Venäjän, Ruotsin, Norjan ja Viron puolustusmenot ovat kasvamassa. Sotilaallinen aktiviteetti ja osin jännityskin ovat lähialueillamme jo lisääntyneet.

Valtioneuvoston ensi vuoden talousarvioesityksessä ollaan leikkaamassa myös vapaaehtoisen maanpuolustustyön ja -koulutuksen määrärahoja. Savolan mielestä tämä on erityisen tuomittavaa, koska vapaaehtoisuuden rooli puolustusjärjestelmässämme kasvaa puolustusvoimauudistuksen myötä.

- Eduskunnan hyväksymässä puolustus- ja turvallisuusselonteossa suomalaisten maanpuolustustahtoa ja sitoutumista puolustukseen halutaan edistää vapaaehtoistoimintaa tukemalla. Vapaaehtoisuuden rooli puolustuksessa kasvaa myös puolustusvoimauudistuksen ja -säästöjen myötä.

Erityisesti lähivuosina vapaaehtoistoiminnan ja -koulutuksen rooli reservin valmiuden ylläpitämisessä on keskeinen, koska säästösyistä kertausharjoituksia ei juuri järjestetä. Reserviläisliitto vaatiikin Eduskunnalta vapaaehtoisen maanpuolustustyön ja -koulutuksen määrärahojen säilyttämistä vähintään ennallaan.

Sodan ajan joukoistamme yli 95 prosenttia koostuu reserviläisistä. Tämän joukon osaamisen ylläpitäminen vaatii riittävää kertausharjoituskoulutusta. Lisäksi se vaatii laajaa, omaehtoista toimintaa ja koulutusta, jota tarjoavat mm. Reserviläisliitto ja Maanpuolustuskoulutusyhdistys.

Reserviläisliitto on Suomen suurin maanpuolustusjärjestö, johon kuuluu 350 paikallisyhdistystä ja 36.000 henkilöjäsentä. Näistä yhdistyksistä 10 toimii Kainuun alueella. Puheenjohtaja Mikko Savola ja liiton toiminnanjohtaja Olli Nyberg vierailivat tiistaina Kainuun Reserviläispiiri ry:n sääntömääräisessä syyskokouksessa, joka järjestettiin Kajaanissa. Piirin puheenjohtajana jatkaa ylikersantti Heikki Tuura Vuolijoen Reserviläiset ry:stä, puh. 040 552 3527 tai s-posti heikki.tuura@luukku.com.

Lisätietoja asiasta antavat puheenjohtaja Mikko Savola, puh. 040 575 8489 tai s-posti mikko.savola@eduskunta.fi ja toiminnanjohtaja Olli Nyberg, puh 0400 640 755 tai s-posti olli.nyberg@reservilaisliitto.fi. Liitteenä oleva kuva puheenjohtaja Mikko Savolasta on vapaasti käytettävissä mutta kuvalähteenä on mainittava Reserviläisliitto.

Suomen suurin maanpuolustusjärjestö

Reserviläisliitto on Suomen suurin maanpuolustusjärjestö, johon kuuluu 350 paikallista jäsenyhdistystä ja 18 maakunnallista piiriä. Henkilöjäseniä liitolla on yli 36.000, joista valtaosa on asepalveluksen suorittaneita henkilöitä.

Reserviläisliiton tehtävänä on ylläpitää reserviläisten kenttäkelpoisuutta sekä suomalaisten maanpuolustustahtoa. Päätoimintamuotoja ovat ammunta, urheilu ja liikunta, maanpuolustustahdon hyväksi tehtävä työ, veteraanituki ja erilainen koulutus. Reserviläisiitto on jäsenenä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksessä (MPK), jonka vapaaehtoiskouluttajista noin puolet on Reserviläisliiton jäseniä.

Reserviläisliiton puheenjohtajana toimii kansanedustaja Mikko Savola Ähtäristä. Lisätietoja osoitteesta www.reservilaisliitto.fi.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs