Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Tuotanto » Verkkolehti Lumen sukeltaa arktisen vahvuuksiin

Lapin AMK

Verkkolehti Lumen sukeltaa arktisen vahvuuksiin

Tiedote.
Julkaistu: 11.12.2015 klo 12:18
Julkaisija: Lapin AMK

Lumen on Lapin ammattikorkeakoulun uusi verkkolehti, jonka ensimmäinen numero on juuri ilmestynyt. Numeron teemana on Arktisuudesta elinvoimaa, ja sen on päätoimittanut rehtori Martti Lampela. Kolumnistina vierailee elinkeinoministeri Olli Rehn.

Arktisen teemaa käsitellään artikkeleissa sekä matkailun, merenkulun, työelämän, yrittäjyyden, kilpailukyvyn että metsäalan opetuksen näkökulmista. Myös Lapin AMK:n rooli Lapin ja arktisen alueen kehittäjänä nousee esille.

Suomi on aliarvioinut pohjoista osaamistaan jo pitkään, ministeri Olli Rehn kirjoittaa kolumnissaan. Osittain kyse on siitä, että varsinkaan lappilaiset toimijat ei näe vahvuuksiaan ja mahdollisuuksiaan siinä valossa, jossa ne ansaitsevat tulla nähdyksi. Näin on siitä huolimatta, että samaan aikaan globaali kiinnostus arktista osaamista ja arkisen mahdollisuuksia kohtaan lisääntyy. Muun muassa tätä tarkoitusta varten Lumen-lehteä tehdään.

Verkkolehti on julkaisufoorumi pohjoisen asiantuntijoille, ja se edistää omalta osaltaan AMKin tutkimus- ja kehittämistoiminnan tulosten avointa saavutettavuutta. 

Teema-artikkelien lisäksi lehdessä voidaan julkaista muita ajankohtaisia asiantuntija-artikkeleita, puheenvuoroja ja esimerkiksi kirja-arvosteluja.

Jokaisessa numerossa julkaistaan myös teemaa käsittelevä kolumni, joiden kirjoittajiksi kutsutaan mielenkiintoisia vaikuttajia ammattikorkeakoululle läheisistä sidosryhmistä.

Lehti ilmestyy jatkossa kolme kertaa vuodessa. Numeroille on määritelty teemat, mutta jokaisessa numerossa julkaistaan myös muita ajankohtaisia tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa käsitteleviä artikkeleita. Seuraava numero ilmestyy ensi vuoden huhtikuussa. Kevään numeron teema tulee olemaan Luonnonvarojen älykäs käyttö.

Lehteä voi lukea, ja sen artikkeleita voi kommentoida ja jakaa osoitteessa www.lumenlehti.fi.

Lisätietoja antaa lehden toimitussihteeri, tiedottaja Heli Lohi, etunimi.sukunimi@lapinamk.fi, p. 040 524 9836.

Lumen verkkolehti

 

Lapin ammattikorkeakoulu on Euroopan unionin pohjoisin ammattikorkeakoulu. Sijainti on meille mahdollisuus erikoistua: vahvuutemme on arktinen olosuhdeosaaminen. Hyödynnämme pohjoisen tarjoamia rajattomia mahdollisuuksia niin opetuksessa kuin TKI-toiminnassammekin. Toimipaikkamme sijaitsevat Kemissä, Rovaniemellä ja Torniossa.

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs