Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Tietokoneet » Koulujen digitalisaatiota pitää johtaa

Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Koulujen digitalisaatiota pitää johtaa

Tiedote.
Julkaistu: 29.09.2015 klo 14:35
Julkaisija: Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Yksikään ei valittanut laitteiden tai järjestelmien riittämättömyyttä keskisuomalaisille oppilaitoksille tehdyssä verkko-oppimisen kartoituksessa. Sen sijaan esiin nousivat tarve ravistella oppilaitosrakenteita ja johtaa digitalisoitumista tavoitteellisesti.

Keski-Suomen toisen asteen oppilaitosten ja korkeakoulujen verkko-oppimisen nykytilaa kartoitettiin Verkko-oppimisen strateginen johtaminen ja kehittäminen (VESTRA) -hankkeessa. Kartoitukseen vastanneiden joukossa oli esimiehiä, IT-osaajia, opettajia sekä opiskelijoita. Vastausten perusteella suurin osa kehittämishaasteista koskee oppilaitoksen toimintatapoja.

– Kehittämishaasteina näyttäytyivät esimerkiksi kokeilukulttuurin edistäminen, käyttäjälähtöisyys sekä IT-palveluiden ja pedagogisen työn lähentäminen. Lisäksi opetushenkilöstö toivoi taitojen kehittämisen mahdollistamista, mutta toisaalta myös edellyttämistä, kertoo projektipäällikkö Sirpa Laitinen-Väänänen JAMKin ammatillisesta opettajakorkeakoulusta.

– Tavoitteellista johtamista tarvitaan, jotta digitalisoitumisen mahdollisuuksiin tarttuminen ei jää vain innostuneiden opettajien harteille. Erot opettajien osaamisessa ja oppilaitosten tavoissa eivät saa heijastua opiskelijoihin. Muuten työelämään ponnistetaan eri kouluista hyvin erilaisin eväin.

Tutkimusidean takana on AOKKia pitkään johtanut Ulla Mutka, joka on seurannut aitiopaikalta oppilaitosten digitalisoitumista. Kehittämistyössä ja keskusteluissa johtamisnäkökulma on jäänyt paitsioon.

– Digitalisaatio on tullut moniin oppilaitoksiin ikään kuin takaovesta. Muutosta pitää johtaa, sillä se koskettaa koko organisaatiota monin eri tavoin. Kyseessä on pitkäjänteinen yhteisöllinen oppimisprosessi, jolla pitää olla päämäärä, kertoo nykyään AOKKin asiantuntijatehtävissä työskentelevä Mutka.

VESTRA-projektin tuloksia avataan juuri julkaistuissa tutkimusraportissa sekä aiheesta tehtyihin raportteihin ja tutkimuksiin perustuvassa julkaisussa. JAMKin ammatillisen opettajakorkeakoulun hallinnoima projekti toteutettiin Keski-Suomen ELY-keskuksen myöntämällä Euroopan sosiaalirahaston rahoituksella.

VESTRA-hanke

Raportit

Raportti kartoituksesta

Kirjallisuuskatsaus


Lisätietoja:
Ulla Mutka, asiantuntija, 0400 678 000, etunimi.sukunimi@jamk.fi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, ammatillinen opettajakorkeakoulu

 

 

 

 

 

Pauliina Hietalahti
Tiedottaja
FM, Communication Specialist
+358 50 433 8011
etunimi.sukunimi@jamk.fi
www.jamk.fi

www.facebook.com/jamk.fi

Jyväskylän ammattikorkeakoulu | JAMK University of Applied Sciences

Rajakatu 35 | FI-40200 Jyväskylä, Finland

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs