Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Tiede ja tutkimus » Ydinvoimalat pystytään tekemään onnettomuudet kestäviksi

Suomen Akatemia

Ydinvoimalat pystytään tekemään onnettomuudet kestäviksi

Tiedote.
Julkaistu: 25.11.2014 klo 14:02
Julkaisija: Suomen Akatemia

Ydinvoimalat pystytään tekemään onnettomuudet kestäviksi. Näin sanoo professori Riitta Kyrki-Rajamäki Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta LUT:sta. Hän on työkseen tutkinut jo vuosia ydinvoimaloiden turvallisuutta muun muassa Suomen Akatemian rahoituksella. Esimerkiksi Japanin Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus olisi voitu välttää, jos olisi otettu opiksi jo vuonna 1979 tapahtuneesta Yhdysvaltain Three Mile Islandin onnettomuudesta. Japani ei ollut noudattanut kansainvälisiä suosituksia.

 ”Ydinvoimalat pystytään tekemään teknillisesti niin varmoiksi, että mikään tapahtuma ei äkillisesti voi niitä hajottaa. Pitää esimerkiksi varautua niin suurilla määrillä jäähdytysvettä, että passiiviset turvallisuusjärjestelmät pystyvät tulemaan pitkään toimeen omillaan. Uuden vaatimuksen mukaan laitoksen turvallisuusjärjestelmän pitää pystyä toimimaan kolme vuorokautta ilman yhteyttä ulkomaailmaan”, selittää Kyrki-Rajamäki.

Silti ydinvoimaloiden parempi turvallisuustilanne näkyi jo Fukushimassakin, jossa kukaan ei sairastunut säteilysairauteen saatikka kuollut säteilyyn, muistuttaa Kyrki-Rajamäki. Säteilyn pitkäaikaisvaikutuksia taas vähentää japanilaisten luontaisesti saama suuri jodin määrä, sillä he saavat sitä merenelävien syömisestä.

Kyrki-Rajamäki on vakuuttunut, että Olkiluodon uusimmasta reaktorista tulee kunnollinen, kunhan se saadaan valmiiksi. Sen turvallisuutta on testattu myös LUT:ssa. Rosatomin mukaanoton kauhistelua Hanhikiven uuteen hankkeeseen hän ihmettelee:

”Jos sitä voimalaa ei rakenneta, niin sitten meille kuitenkin tuodaan venäläistä sähköä, hiiltä tai kaasua. Ydinvoimalaa pystymme sentään riippumattomasti käyttämään.” Kyrki-Rajamäki myös muistuttaa, että ydinvoimalassa ei oltaisi sitoutuneita vain venäläiseen polttoaineeseen. Yleensä on ollut aluksi tapana käyttää laitostoimittajan valmistamaa polttoainetta, mutta se on aivan mahdollista vaihtaa jonkun muun valmistamaan. Esimerkiksi Olkiluotoon on tuotu polttoainetta useammasta maasta.

Lisää Kyrki-Rajamäen tutkimuksesta http://www.aka.fi/fi/T/Tarinoita-tieteesta/Tiedetarinoita--luonnontieteiden-ja-tekniikan-tutkimuksesta/Laskemalla-ja-testaamalla-selville-ydinvoimalaonnettomuusriskit/

 

Lisätietoja antaa professori Riitta Kyrki-Rajamäki, p. 0400 508 948, riitta.kyrki-rajamaki@lut.fi

 

Suomen Akatemian viestintä
tiedottaja Leena Vähäkylä
leena.vahakyla@aka.fi
p. 029 5335 139

Suomen Akatemian verkkosivut www.aka.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Hae kategoriasta

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs