Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Tiede ja tutkimus » Tieteen tila: Yliopistojen tehtävä valintoja, keskityttävä vahvuuksiinsa ja uusiin avauksiin

Suomen Akatemia

Tieteen tila: Yliopistojen tehtävä valintoja, keskityttävä vahvuuksiinsa ja uusiin avauksiin

Tiedote.
Julkaistu: 24.10.2014 klo 10:00
Julkaisija: Suomen Akatemia

Suomi sijoittuu maailman keskitason yläpuolelle tieteellisen vaikuttavuuden kansainvälisessä vertailussa, mutta ero tieteen huippumaihin on viime vuosina kasvanut. "Olemme jäämässä yhä enemmän jälkeen vertailumaista. Yliopistojen ja tutkimusyhteisöjen on tehtävä jatkossa selkeästi enemmän valintoja ja keskityttävä vahvuusalueilleen ja niistä nouseviin uusiin avauksiin sekä lisättävä yhteistyötä", todetaan Suomen Akatemian tänään julkistamassa Tieteen tila 2014 -raportissa.

 

Suomen asema on tieteen kentällä pysynyt melkein samalla tasolla koko 2000-luvun, mutta samaan aikaan monet muut maat ovat kyenneet parantamaan asemiaan.

 

Tieteenalat suomalaisissa yliopistoissa ovat usein pieniä ja sama ala on edustettuna hyvin monessa yliopistossa. "Yliopistojen on profiloiduttava, terävöitettävä keskinäistä työnjakoa ja lisättävä yhteistyötä. Valintojen tekemiseen tulee kannustaa merkittävillä rahoitusratkaisuilla", Tieteen tilan ohjausryhmän puheenjohtaja, Suomen Akatemian pääjohtaja Heikki Mannila tiivistää. Myös yliopistojen ja tutkimuslaitosten välistä työnjakoa ja yhteistyötä on kehitettävä edelleen.

 

"Valinnat konkretisoituvat erityisesti professorien rekrytoinneissa. Rekrytointimenettelyjä on tehostettava. Pääsääntöisesti kaikki professuurit pitäisi avata kansainväliseen hakuun ja uusien urajärjestelmien mahdollisuudet hyödyntää", todetaan raportin suosituksissa.

 

Tutkimusinfrastruktuurit ovat tutkimuksen kannalta hyvin merkittäviä, ja niiden kehittäminen vaatii myös runsaasti valintoja.

 

Raportin mukaan kansainväliset yhteisjulkaisut ovat tieteellisesti selkeästi vaikuttavampia kuin pelkästään kotimaisin voimin tehdyt julkaisut. Tutkimusorganisaatioiden, tutkijoiden ja tutkimusrahoittajien tulee ratkaisuissaan painottaa suunnitelmallista ja pitkäjänteistä kansainvälistä yhteistyötä.

 

Suomen Akatemia on arvioinut tieteen tilaa 1990-luvulta alkaen säännöllisin väliajoin. Tänä vuonna tarkasteltiin Suomen yliopistojen ja tutkimuslaitosten opetus- ja tutkimushenkilöstöä, tutkimusrahoitusta ja bibliometrisin menetelmin mitattua tieteellistä vaikuttavuutta. Ensimmäistä kertaa tarkasteltiin tieteenalojen ja koko maan tilanteen lisäksi tieteen tilaa yliopisto- ja tutkimuslaitostasolla. Erityisteemoina syvennyttiin yliopistojen ja tutkimuslaitosten professorirekrytointeihin vuosina 2010–2013 sekä tutkimusinfrastruktuureihin.

 

Hankkeen tuloksena on syntynyt monipuolinen tilastomateriaali, jota tutkimusorganisaatiot ja tiedepolitiikan päättäjät voivat hyödyntää oman työnsä tukena. Hankkeen yhteenvetoraportti ja yksityiskohtainen materiaali on saatavilla Suomen Akatemian verkkosivuilla osoitteessa www.aka.fi/tieteentila. Yhteenvedon ovat toimittaneet Anu Nuutinen ja Annamaija Lehvo Suomen Akatemiasta.

 

Lisätietoja:

Pääjohtaja Heikki Mannila, Suomen Akatemia, p. 029 533 5001, heikki.mannila(at)aka.fi
Johtava tiedeasiantuntija Anu Nuutinen, Suomen Akatemia, p. 029 533 5085, anu.nuutinen(at)aka.fi

www.aka.fi/tieteentila

 

 

Suomen Akatemian viestintä
Terhi Loukiainen
tiedottaja
p. 029 533 5068
terhi.loukiainen(at)aka.fi

Suomen Akatemian verkkosivut www.aka.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Hae kategoriasta

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs