Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Tiede ja tutkimus » Professoriliitto julkistaa Yliopisto professorin työnantajana -kyselyn tulokset

Professoriliitto

Professoriliitto julkistaa Yliopisto professorin työnantajana -kyselyn tulokset

Kutsu.
Julkaistu: 26.09.2016 klo 14:12
Julkaisija: Professoriliitto

Professoriliitto halusi selvittää professoreitten työn muutoksia ja heidän vaikutusmahdollisuuksiaan nyky-yliopistoissa. Liitto toteutti Yliopisto professorin työnantajana -selvityksen ja julkistaa sen tulokset

Aika: tiistai 4.10.2016 klo 10.00

Paikka: Ravintola Savoy, kabinetti 3 (7. krs), os. Eteläesplanadi 14, Helsinki

 

Kyselyssä professoreilta kysyttiin muun muassa sitä, mitkä heidän työhönsä vaikuttavat tekijät ovat eniten heikentyneet viimeisen kahden vuoden aikana. Miten professorin työaika jakautuu eri tehtäviin? Lisäksi tiedusteltiin sitä, millaisena professorit näkevät vaikutusmahdollisuutensa yliopistoissa ja millaisena työnantajana he yliopistoa pitävät.     

Selvitys toteutettiin sähköpostikyselynä kesäkuussa 2016 ja siihen vastasi 533 professoria.

Keskeisistä tuloksista ovat tiedotustilaisuudessa kertomassa Professoriliiton puheenjohtaja Kaarle Hämeri, toiminnanjohtaja Tarja Niemelä ja järjestöpäällikkö Raija Pyykkö.

 

Tervetuloa aamiaiselle ja kuulemaan ajankohtaista tietoa professorin työstä.

 

Kirsti Sintonen

viestintäpäällikkö, gsm 040 5622 965

@KirstiSintonen

Professoriliitto on akavalainen ammattiliitto. Siihen kuuluu yliopistojen ja tutkimuslaitosten professoreita ja tutkimusprofessoreita. Liitto on perustettu vuonna 1969.

www.professoriliitto.fi

Twitter: @ProfLiitto

Hae kategoriasta

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs