Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Tiede ja tutkimus » Kasvihuonekaasujen mittaamisen eurooppalainen koordinaatiotoimisto Suomeen

Suomen Akatemia

Kasvihuonekaasujen mittaamisen eurooppalainen koordinaatiotoimisto Suomeen

Tiedote.
Julkaistu: 03.05.2013 klo 11:39
Julkaisija: Suomen Akatemia

Uuden kasvihuonekaasujen eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurihankkeen (Integrated Carbon Observation System - ICOS) päämaja perustetaan Helsingin Kumpulaan vuoden 2014 alussa. Suomen Akatemian tutkimusinfrastruktuurien asiantuntijaryhmä ehdottaa opetus- ja kulttuuriministeriölle sekä liikenne- ja viestintäministeriölle Suomen sitoutumista myös muihin uusiin eurooppalaisiin tutkimusinfrastruktuurihankkeisiin. Eduskunta päättää sitoutumisesta tämän vuoden aikana.

”Kasvihuonekaasujen mittauksen koordinaatiotoimiston isännyys on merkittävä tunnustus suomalaisen ilmakehätutkimuksen laadulle. Suomen jäsenyys kaikissa kuudessa eurooppalaisessa infrastruktuurikonsortiossa on tärkeää tutkimuksemme kansainvälistymiselle, laadulle, vaikuttavuudelle ja verkottumiselle”, sanoo Suomen Akatemian tutkimuksesta vastaava ylijohtaja Marja Makarow.

Parhaillaan Suomessa vierailevan ilmakehätutkijoiden Zeppeliini-ilmalaivan mittauksista saadaan alailmakehän meteorologisia ilmiöitä koskevaa tietoa, jota hyödynnetään edelleen ICOS-yhteistyössä.

ICOS on hajautettu eurooppalainen kasvihuonekaasujen mittauksen tutkimusinfrastruktuuri, joka muodostuu kansallisista mittausasemista ja eurooppalaisesta koordinaatiotoimistosta. Hajautettuun mittausasemaverkostoon kuuluu yli 50 ilmakehä-, ekosysteemi- ja merihavaintoasemaa ympäri Eurooppaa. Mittausasemilla mitataan sekä ilmakehän kasvihuonekaasujen (hiilidioksidin, metaanin, ilokaasun) pitoisuuksia että ekosysteemin hiilen ja typen kiertoa ja vaihtoa ilmakehän kanssa. ICOS tuottaa pitkäaikaista, yhdenmukaista, tarkkaa ja laatuvalvottua kasvihuonekaasujen havaintosarjaa tutkimuksen, päästöjen hillinnän ja seurannan tarpeisiin.

ICOS:in ohella muut asiantuntijaryhmän suosittelemat uudet hankkeet ovat:

Biopankkien verkosto - Biobanking and Biomolecular Resources Research Infrastructure (BBMRI) yhdistää eurooppalaiset biopankit koordinoiduksi verkostoksi. Verkosto parantaa biologisten näytteiden ja niihin liitettyjen tietojen saatavuutta ja yhteiskäyttöä. BBMRI:n toimii kansallisten keskusten kautta, jotka koordinoivat jäsenmaiden biopankkeja. Jäsenmaihin ja BBMRI:n alaisuuteen perustetaan myös palvelukeskuksia, jotka palvelevat biopankkitoimijoita sekä akateemisessa että teollisessa tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa.

Yhteiskuntatieteelliset data-arkistot - Consortium of European Social Science Data Archives (CESSDA) on eurooppalaisten yhteiskuntatieteellisten data-arkistojen hajautettu tutkimusinfrastruktuuri. Keskuspalvelut sijoitetaan Bergeniin ja joitakin toimintoja Saksaan. Verkoston toiminta perustuu pääosin aktiivisiin kansallisiin palveluntuottajiin. CESSDA ERIC rakentaa kattavan eurooppalaisen verkkotietovarannon ja tietopalveluita, joiden avulla tutkijat voivat paikallistaa ja saada helposti käyttöönsä tutkimukselleen tärkeitä tutkimusaineistoja.

Kielivarat ja kieliteknologiat - Common Language Resource and Technology Infrastructure (CLARIN) on eurooppalainen tutkimusinfrastruktuurikonsortio, joka luo yhteiskäyttöisen ja yhteensopivan tutkimusinfrastruktuurin kielivaroille ja kieliteknologialle. Verkoston on tarkoitus vähentää nykyistä pirstoutuneisuutta tarjoamalla vakaa, pysyvä, helppokäyttöinen ja laajennettava infrastruktuuri edistämään tietotekniikalla humanististen tieteiden tutkimusta.

Niveltävän lääketieteen verkosto - European Advanced Translational Research Infrastructure in Medicine (EATRIS). Translationaalinen eli niveltävä lääketiede kehittää uusien lääkkeiden, hoitomuotojen ja diagnostiikan perustutkimuksen löydöistä ja keksinnöistä terveydenhuollon sovelluksia. Tämä on vaikea, kallis ja hidas prosessi sekä usein yksittäisille tutkijoille, instituuteille, yliopistoille ylivoimaisen vaativa tehtävä. EATRIS ESFRI -infrastruktuuri yhdistää eurooppalaiset translationaalisen lääketieteen toimijat verkostoksi, joka tarjoaa tutkijoiden käyttöön huippuinfrastruktuurin tutkimustulosten viemiseksi terveydenhuollon sovelluksiin.

Geenimuunneltujen hiirten analysointi, säilytys ja jakelu - The European Infrastructure for phenotyping and archiving of model mammalian genomes (Infrafrontier). Geenimuunneltuja hiiriä käytetään selvittämään geenien tehtäviä ja osallisuutta ihmisen sairauksissa sekä uusien diagnostiikka- ja hoitomuotojen kehittämisessä. INFRAFRONTIER on Euroopan geenimuunneltujen hiirten analysoinnin, säilyttämisen ja jakelun tutkimusinfrastruktuuri. Tähän infrastruktuuriin kuuluvat laajamittaisia ominaisuuksien perusanalyysejä suorittavat ns. hiiriklinikat sekä ns. hiiripankit, jossa hiirikannat säilytetään nestetyppeen säilöttyinä alkioina tai sukusoluina, ja joista hiiriä toimitetaan tutkijoille tilausten mukaisesti.

Asiantuntijaryhmä täydentää suosituksiaan muihin eurooppalaisiin infrastruktuurihankkeisiin sitoutumiseksi mahdollisesti vielä tämän vuoden aikana.

 

Lisätietoja:

ylijohtaja, tutkimus Marja Makarow, Suomen Akatemia, p. 029 533 5002

 

Suomen Akatemian viestintä
Vesa Varpula
verkkotiedottaja
p. 029 533 5131
vesa.varpula(at)aka.fi

Suomen Akatemian verkkosivut www.aka.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Hae kategoriasta

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs