Suomen kulttuuriperintölaitokset säilyttävät valtavaa määrää maamme menneisyydestä ja nykyhetkestä kertovaa aineistoa. Yksistään Kansallismuseolla on noin puoli miljoonaa esinettä Suomesta ja muualta maailmasta, Museoviraston kuvakokoelmissa noin 18 miljoonaa kuvaa ja sen arkeologisissa kokoelmissa noin 2,5 miljoonaa esinettä. Kansallisarkistolla on puolestaan vaalittavana yli 200 kilometriä asiakirjoja. Lukuisten muiden toimijoiden säilyttämät aineistot kasvattavat määrää vielä huomattavasti.
Vaikka fyysinen aineisto on monesti korvaamattoman arvokasta, vasta digitaalisessa muodossa oleva data mahdollistaa kulttuuriperintöaineistojen laajamittaisen ja mahdollisimman demokraattisen saatavuuden ja hyödyntämisen. Kulttuuriperinnön digitointi on aikamme keskeinen kysymys.
Digitaalisessa muodossa kulttuuriperintö hyödyttää muun muassa koulutusta, tutkimusta, datataloutta, kaupunkisuunnittelua ja matkailupalveluiden tuottajia, ja tarjoaa helposti saatavissa olevaa aineistoa oman kulttuuriperintösuhteen kehittämiseen yhteiskuntaa tukevana voimavarana.
Suomessa kulttuuriperintöä on digitoitu 2000-luvun alusta lähtien. Tavoitteena oli jo silloin aineiston saatavuuden parantaminen, kun jokainen voi tutustua vaikkapa oman sukunsa tai kotipaikkansa esineisiin, karttoihin ja kirjallisiin kuvauksiin kotisohvalta. Viime vuosina digitaalisuus on saanut uusia ulottuvuuksia, kun tekoäly on mahdollistanut ensin painetun ja sittemmin myös käsikirjoitetun tekstin koneellisen tunnistamisen, ja 3D-mallintaminen on tuonut esineet ennennäkemättömän tarkkoina digitaalisina kopioina tutkijan tai kiinnostuneen kansalaisen silmien eteen. Digitointi ei enää ole pelkkää skannaamista vaan myös menneisyyden massadatan hallintaa. Ilmastosyistä on tärkeää, että kulttuuriperintöalan suurta säilytystilakapasiteettia voidaan jatkossa supistaa. Tässäkin digitaalisen aineiston tarjonnan lisääntyminen on keskeistä.
Yli 20 vuoden sinnikkäästä digitoinnista huolimatta vasta pieni määrä Suomen kulttuuriperintölaitosten aineistoista on digitaalisessa muodossa. Museoiden tallentamista yhteensä noin 4,9 miljoonaa esinettä kattavista kokoelmista noin 35 prosenttia on digitoitu. Arkistoaineistosta vain neljä prosenttia on pystytty digitoimaan. Syynä hitaaseen etenemiseen on aineistojen määrä. Nykyvauhdilla työ kestää 200 vuotta.
Maailmalla digitaalisen kulttuuriperinnön hyödyt on nähty ja niitä edistetään ahkerasti. Viro ja Yhdysvaltain kansallisarkisto NARA tekevät parhaillaan mittavia investointeja digitointiin. Myös länsiafrikkalainen Ghana päätti toissa kesänä investoida 115 miljoonaa dollaria arkistojensa digitointiin ja sen edellyttämiin internetyhteyksien parantamiseen.
Myös Euroopassa tavoitellaan johdonmukaisesti kulttuuriperinnön digitointiasteen kasvattamista. Euroopan neuvoston Faron puiteyleissopimus vuodelta 2005 tunnustaa jokaisen oikeuden päästä oman kulttuuriperintönsä äärelle. Tavoite toteutuu kattavimmin ja kustannustehokkaimmin juuri mittavan digitoinnin kautta. Vuonna 2011 Euroopan komissio suositti Euroopan kulttuuriperinnön digitointia kokonaisuudessaan vuoteen 2025 mennessä. Komissio on myös perustamassa kulttuuriympäristöjen 3D-digitoinnin osaamiskeskusta ja antanut vastikään suosituksen Euroopan yhteisestä kulttuuriperintödatan säilytysratkaisusta. Digitoinnin tehostamiseen panostaminen on nähty merkittävänä tulevaisuusinvestointina.
Suomessa hallitusohjelmaan on kirjattu, että Suomella tulee olla varmennettua ja pysyvää digitaalista historiaa. Tätä tavoitetta edistää muun muassa Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n toimeksiannosta viime keväänä laadittu esiselvitys kansallisesta digitointikeskuksesta, jonka toteutuminen avaisi mahdollisuuden saada kulttuuriperinnön pääosa digitaaliseen muotoon tulevien vuosikymmenien aikana ja vahvistaisi sektorit ylittävää kansallista yhteiskehittämistä kulttuuriperinnön digitoinnissa. Lisäksi Euroopassa etenee Time Machineksi nimetty aloite, joka tähtää paitsi digitoinnin huimaan vauhdittamiseen myös menneisyyden massadatan uudenlaiseen käsittelyyn edistyneen tekoälytuotteen avulla. Suomi on ryhmässä aktiivisesti mukana 40 jäsenorganisaation voimin.
Digitointia tulisikin nopeuttaa ja kehittää, jotta jo me nykysuomalaiset ehtisimme päästä nauttimaan sen hyödyistä. Digitoinnin aikajänne pitäisi lyhentää vuosisadoista vuosikymmeniin. Poliittista tahtoa ja tavoitteenasettelua kuitenkin tarvitaan ja päätöksiä pitäisi tehdä pian. Muuten näkymänä on, että jatkuvasti tarpeellisemmaksi käyvä digitointi jää tulevien sukupolvien tehtäväksi.
Tiina Merisalo, pääjohtaja, Museovirasto
[email protected], puh. 029 533 6002
Päivi Happonen, vs. pääjohtaja, dosentti, Kansallisarkisto
[email protected], puh. 029 533 7018
Kansallisarkisto vastaa kansallisen asiakirjallisen kulttuuriperinnön säilymisestä. Se edistää tekoälyyn ja tieteen uudistuviin menetelmiin perustuvaa tiedonhallintaa sekä asiakirjatiedon avointa saatavuutta yhdessä asiakkaidensa kanssa. Kansallisarkisto on valtakunnallinen organisaatio, joka toimii yhdeksällä paikkakunnalla.
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1