Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Terveys » Terveydenhuollon palveluita on kehitettävä ikäihmisiä ajatellen

Oulun ammattikorkeakoulu

Terveydenhuollon palveluita on kehitettävä ikäihmisiä ajatellen

Tiedote.
Julkaistu: 04.04.2013 klo 08:50
Julkaisija: Oulun ammattikorkeakoulu

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko vieraili eilen 3.4. Oulun seudun ammattiopiston (OSAO) Kontinkankaan yksikössä. Risikko kertoi opiskelijoille sosiaali- ja terveysalan tulevaisuudesta ja ministeriön hankkeista ja opiskelijat saivat esittää ministerille kysymyksiä. Tilaisuus järjestettiin yhdessä Oulun seudun ammattikorkeakoulun (Oamk) kanssa ja paikalla oli opiskelijoita molemmista oppilaitoksista.

Risikko nosti puheessaan esiin asioita, jotka hänen mielestään tulevat vaikuttamaan eniten sosiaali- ja terveysalan työhön tulevaisuudessa. Näitä olivat muun muassa suurten ikäluokkien ikääntyminen ja henkilöstöpula, jotka liittyvät myös vahvasti toisiinsa. Kun suuret ikäluokat eläköityvät, eläköityy samalla myös paljon hoitoalan henkilökuntaa. Toisaalta myös hoidettavien määrä lisääntyy.

Risikko korostikin, että palveluita on tulevaisuudessa kehitettävä yhä enemmän ikäihmisiä ajatellen. Hän haluaisi tulevaisuuden Suomeen kaksiportaisen hoitomallin. Mallissa vanhuksia ei siirreltäisi jatkuvasti paikasta toiseen, vaan kotihoitoa jatkettaisiin mahdollisimman pitkään ennen palveluasumista. Terveyskeskuksien vuodeosastot olisivat akuuttia hoitoa vaativia tapauksia varten.

Opiskelijat olivat erityisesti kiinnostuneita vanhustenhoidosta ja kaksiportaisesta hoitomallista. Myös liikkuvat terveysasema-autot herättivät kiinnostusta. Pyörien päällä olevat terveysasemat toisivat terveyspalveluita lähemmäs asukkaita syrjäseuduilla.

Opiskelijoita Risikko rohkaisi painottamalla, että sosiaali- ja terveysala on hyvä ala opiskella ja työllistyä. Sillä on paljon erilaisia työpaikkoja, ja suuntautua voi monipuolisesti ja kansainvälisesti. Ministeri mainitsi, että tulevaisuudessa muuttuvat terveysasemaratkaisut luovat uudenlaisia työnkuvia. Esimerkiksi sairaanhoitaja saattaa johtaa terveysasemaa, jossa lääkäri käy muutamana päivänä viikossa ja hoitajat ovat töissä päivittäin.

 

Lisätietoja

Yksikönjohtaja Irmeli Männistö, 050 538 0533, Irmeli.Mannisto@osao.fi

Yksikönjohtaja Kari Virolainen, 050 528 4604, Kari.Virolainen@oamk.fi

 

Oulun seudun ammattikorkeakoulusta (Oamk) valmistuu aitoja ja osaavia ammattilaisia työelämän tarpeisiin. Meillä on noin 9 000 opiskelijaa ja 800 työntekijää. Toimimme Oulussa, Oulaisissa ja Raahessa. Lisäksi projektiluonteista toimintaa on useilla paikkakunnilla Pohjois-Suomessa.

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs