Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Terveys » Esimiesten ja asiantuntijoiden työuupumusta voidaan vähentää työkytkentäisellä varhaiskuntoutuksella

MPS Career

Esimiesten ja asiantuntijoiden työuupumusta voidaan vähentää työkytkentäisellä varhaiskuntoutuksella

Tiedote.
Julkaistu: 20.01.2014 klo 10:31
Julkaisija: MPS Career

Helsingin yliopistossa syksyllä 2013 tarkastettu psykologian lisensiaatin tutkimus osoittaa, että työkytkentäinen varhaiskuntoutus vähentää kuntoutujien työuupumusoireilua. Tutkimus vahvistaa käsitystä siitä, että varhaiskuntoutuksen kytkeminen entistä paremmin työhön parantaa varhaiskuntoutuksen käytäntöjen ja toimintamallien vaikuttavuutta ja tukee siten kuntoutujia jatkamaan omassa työssään pidempään.

”Varhaiskuntoutuksen vaikuttavuutta on viimeaikaisten tutkimusten perusteella epäilty ja erityisesti ASLAK-kuntoutuksen olemassaolon oikeutusta on kyseenalaistettu. Tutkimukseni tulos viittaa kuitenkin siihen, että varhaiskuntoutuksen vaikuttavuutta pystytään parantamaan huolehtimalla kuntoutuksen työkytkennän vahvistamisesta kohderyhmän edellyttämällä tavalla”, sanoo tuore psykologian lisensiaatti ja työ- ja organisaatiopsykologian erikoispsykologi Heidi Palo.

”Työkytkennän vahvistaminen edellyttää kuntoutuksen menetelmien ja niitä käyttävien ohjaajien osaamisen kriittistä tarkastelua. Kun tarkastellaan kuntoutuksen tuloksellisuutta, on erityisen tärkeää ymmärtää mistä viitekehyksestä asioita kuntoutuksessa työstetään”, korostaa lisensiaatti Palo.

Esimiesten työuupumusta on tutkittu yllättävän vähän

Työuupumus määritellään vakavaksi työssä vähitellen kehittyväksi stressioireyhtymäksi, eikä siitä palautumiseksi riitä enää normaali lepo tai rentoutuminen. Työuupumuksessa on kyse työn ja yksilön välillä vallitsevasta epäsuhdasta ja on tärkeää tiedostaa, että työuupumus liittyy aina työhön.

Toistaiseksi esimiesten ja johtajien työuupumusta ja sen hoitamista on tutkittu melko vähän. Asia on kuitenkin kriittinen koko työyhteisölle, sillä tutkimusten mukaan esimiesten stressi ja työuupumus ovat yhteydessä myös työntekijöiden stressiin ja työuupumukseen. MPS-Yhtiöissä aiemmin tehtyjen tutkimusten mukaan peräti 24 % tuhannesta tutkitusta ylimmän ja keskijohdon esimiehestä sekä henkilöstöhallinnon edustajista ilmoitti kärsineensä epäterveestä stressistä työssään. ”Esimiesten työuupumuksella voi pahimmillaan olla varsin laaja-alaisia vaikutuksia koko työyhteisön työhyvinvointiin”, painottaa lisensiaatti Palo.

Työkytkentä mahdollistaa tuloksekkaan puuttumisen esimiesten ja asiantuntijoiden työuupumukseen

Työkytkentää painottava ASLAK-kuntoutus kehitettiin, koska perinteisen itsehoitopainotteisen kuntoutuksen keinoin on vaikea päästä aidosti käsiksi esimiesten ja asiantuntijoiden työhön ja muuttuviin työn haasteisiin.

Työkytkentäisessä varhaiskuntoutuksessa osallistujat saavat työkaluja oman työnsä jäsentämiseen ja heitä aktivoidaan oman työnsä kehittämiseen. Tarkoituksena on mahdollistaa vaikuttaminen omaan työhön ja työympäristöön liittyviin tekijöihin. Tämä mahdollistaa työuupumusoireiden aikaisempaa paremman työstämisen osana työtä ja työyhteisöä, sen sijaan että työuupumusta tarkastellaan yksilötason ongelmana.

"Tutkimuksen tuloksia tarkastellessa on tärkeää huomioida, että esimiehille ja asiantuntijoille suunnatun varhaiskuntoutuksen vaikuttavuuden tulokset eivät välttämättä ole yleistettävissä muille ammattiryhmille suunnattujen varhaiskuntoutusten tuloksiin, sillä esimies- ja asiantuntijatehtävissä toimivat ovat todennäköisesti muita ammattiryhmiä tottuneempia vaikuttamaan työhönsä”, toteaa Heidi Palo.

 

Tutkimusjoukko muodostui vuoden 2004 aikana Siuntion Hyvinvointikeskuksessa käynnistyneiden esimiehille ja asiantuntijoille suunnattujen varhaiskuntoutusten kuntoutujista (n=93) sekä kontrolliryhmästä (n=38). Tutkimuksessa oli 3 mittausta, yksi kuntoutuksen alussa (T1), toinen kuntoutuksen lopussa (T2) ja kolmas vuoden päästä kuntoutuksen päättymisestä (T3). Työuupumusta mitattiin Bergen Burnout Indicator 15 (BBI-15) mittarin avulla. Tutkimus osoitti, että seurantamittauksessa kuntoutujien työuupumusoireilu oli vertailuryhmään verrattuna selkeästi vähentynyt.

Lisätietoja:

Psykologian lisensiaatti Heidi Palo, MPS Career Oy, tel. 020 7469 628, heidi.palo@mps.fi

 

MPS Career lyhyesti

MPS Career on toiminut yritysten rekrytointi-, henkilöarviointi- ja uudelleensijoittumispalveluiden kumppanina jo vuodesta 1975. Toimintamme perustuu luottamukselliseen ja vuorovaikutukselliseen kumppanuuteen, jolla sitoudumme asiakkaamme tavoitteisiin. Olemme ylpeitä tyytyväisistä ystävällisestä ja ammattimaisesta toimintatavastamme, joka tukee asiakkaidemme henkilöstöprosesseja ja työnantajakuvaa.

MPS Career Oy on osa MPS-Yhtiöitä. Yli 120 asiantuntijaamme löydät Helsingin, Oulun, Tampereen, Turun ja Vaasan toimistoista. Olemme myös osa kansainvälistä Career Star Group -alliansia, joka tarjoaa korkealaatuisia johtamisen kehittämisen, muutosjohtamisen ja uudelleensijoittumisen palveluita maailmanlaajuisesti. www.mpscareer.fi www.mps.fi

 

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs