Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Terveys » Crossfitin suosio hurjassa kasvussa, kahvakuula vakiinnuttanut asemansa suomalaisten suosikkilajina - näin suomalaiset liikkuivat 2013

Heiaheia

Crossfitin suosio hurjassa kasvussa, kahvakuula vakiinnuttanut asemansa suomalaisten suosikkilajina - näin suomalaiset liikkuivat 2013

Tiedote.
Julkaistu: 07.01.2014 klo 09:37
Julkaisija: Heiaheia

HeiaHeia.comin tilastot kertovat suomalaisten liikuntatottumukset

Suomen suosituin liikunnan nettipalvelu HeiaHeia.com on koonnut tilastoja suomalaisten liikkumisesta jo usean vuoden ajan. HeiaHeian yli 200 000 rekisteröitynyttä suomalaiskäyttäjää ovat kirjanneet miljoonittain suorituksia. Vuosien varrelta voidaan havaita myös muutoksia liikuntatottumuksissa ja lajien suosiossa. HeiaHeiaan kirjattiin vuonna 2013 yli 400 eri lajin aktiviteetteja.

"HeiaHeiasta on vuosien varrella muodostunut ainutlaatuinen, jatkuvasti kasvava tietopankki siitä, miten Suomessa oikeasti liikutaan", sanoo HeiaHeian toimitusjohtaja ja perustajaosakas Jussi Räisänen.

Lajien kärkikymmenikkö kävelyineen, juoksuineen, uinteineen ja koiran ulkoilutuksineen on pysynyt lähes samana vuodesta toiseen, mutta tänäkin vuonna voitiin havaita kiinnostavia ilmiöitä:


-       Yksittäisenä lajina Crossfit on hurjassa suosiossa tällä hetkellä. Crossfit on noussut peräti 9 sijaa ja on selvästi vuoden 2013 trendilaji. Ennakoimmekin ensi vuodelle Crossfitin ja vastaavien treenimuotojen suosion kasvua.
-       Kahvakuula on vakiinnuttanut asemansa suomalaisten kestosuosikkina. Sijaluku vuonna 2013 oli 12.
-       Tekeekö sauvakävely paluuta? Sauvakävely nousi viime vuonna 4 sijaa ja sitä merkattiin HeiaHeiaan yli 20 prosenttia edellisvuotta enemmän. Kertooko tämä murtomaahiihtoa tukevan oheisharjoittelun kasvavasta suosiosta, vai siitä, että kaikki 1990-luvun ilmiöt ovat muodissa?
-       Zumba on ilmiönä selvästi ohi ja tanssipainotteinen laji jatkaa alamäkeään tilastoissa. Zumba putosi 6 sijaa vuonna 2013. Vuonna 2011 laji mahtui vielä Suomen kymmenen kärkeen!

Kurkistus vuoteen 2014

HeiaHeia teki loppuvuonna mittavan käyttäjäkyselyn, jossa kartoitettiin mm. tulevan vuoden liikuntatrendejä. Kyselyyn vastasi yli 2300 HeiaHeian käyttäjää, ja vastauksista voidaan etsiä kantavia teemoja vuodelle 2014. 
”Nuoret liikkujat ennustavat harrastavansa alkavana vuonna monipuolista liikuntaa ammattilaisten ohjauksessa. Keski-ikäiset ja vanhemmat käyttäjämme puolestaan korostavat suosivansa jatkossakin perinteisiä lajeja, kuten juoksua ja hiihtoa,” kertoo Räisänen.
Noin kolmannes kaikista kyselyn vastaajista ikään katsomatta oli sitä mieltä, että liikunnan monipuolisuus ja uusien lajien kokeilu on muodikasta.

Trendejä meillä ja maailmalla: monipuolinen lajikirjo ja ohjattu liikunta

Etenkin alle kolmekymppiset pitävät ammattilaisten ohjaamia treenejä kaikkein trendikkäimpänä liikuntamuotona. Yli 40 prosenttia 21 – 30 -vuotiaista vastaajista oli sitä mieltä, että erilaiset jumpat, crossfit tai valmentajan ja personal trainerin käyttö ovat vuoden 2014 suosituimmat tavat liikkua.  
”Suomalaiset eivät tässä poikkea juurikaan kansainvälisestä trendistä”, kertoo Räisänen. "Yksilöllisyys ja korostetun tehokas liikkuminen on nyt maailmallakin trendikästä.”
HeiaHeian kysely on linjassa mm. American College of Sports Medicinen (ACSM) juuri julkaiseman fitness-trendianalyysin kanssa [ks linkki alla].

HeiaHeia: liikunta nettiin myös kouluissa, seuroissa ja työpaikoilla

Vuonna 2010 lanseerattu HeiaHeia.com otettiin vuonna 2013 käyttöön useissa urheiluseuroissa, kouluissa ja noin sadassa yrityksessä yli 20 maassa. HeiaHeia on näin tuonut uudenlaisen tavan edistää liikuntaa ja hyvinvointia myös erilaisten yhteisöjen ehdoilla. 
HeiaHeiaan tullaan alkuvuonna julkistamaan useita uusia ominaisuuksia ja mm. mobiilisovellukset.
 
Lisätietoja:
Jussi Räisänen, toimitusjohtaja
050 386 6550
jussi@heiaheia.com
www.heiaheia.com/info


--- 
Lähteet:
HeiaHeia-käyttäjästatistiikka (2013, 2012, 2011)
HeiaHeia-käyttäjäkyselyn tulokset (marras-joulukuu 2013)
ACSM:n uutinen fitness-trendianalyysistään:
http://journals.lww.com/acsm-healthfitness/Fulltext/2013/11000/Now_Trending__Worldwide_Survey_of_Fitness_Trends.5.aspx
 

 

Liitetiedostot

HeiaHeia.com on suomalaisen teknologiayhtiön H2 Wellbeing Oy:n omistama, kehittämä ja ylläpitämä palvelu. Yrityksen pääkonttori on Helsingissä ja sillä on toimintaa Ruotsissa, Saksassa, Iso-Britanniassa, Venäjällä sekä Yhdysvalloissa. Palvelulla on käyttäjiä yli 150 maassa.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs