Elisa on vahvistanut jälleen mobiili- ja kiinteän verkon yhteyksiään Valkeakoskella, Lempäälässä, Sastamalassa, Akaassa ja Pälkäneellä.
Tammi-kesäkuun aikana 2020 Elisa on parantanut mobiili- ja kiinteän verkkonsa kattavuutta muun muassa Valkeakoskella Tallinmäen, Lempäälässä Palomäen, Sastamalassa Nuupalan, Akaassa Matomäen ja Pälkäneellä Vimmunkulman alueilla*. Mobiiliverkon kapasiteettia on parannettu ja verkkoa on laajennettu. Kiinteän verkon vahvistukset taas antavat yhä useammalle suomalaiselle mahdollisuuden hankkia jopa gigan nopeuden tarjoavan yhteyden kotiin. Kapasiteettia ja nopeutta tarvitaan, sillä suomalaiset käyttävät suuria määriä dataa maailmanlaajuisestikin mitattuna.
– Datan käyttö on lisääntynyt suomalaisten keskuudessa nopeasti viimeisen kolmen vuoden aikana. Sama kehitys on näkynyt Pirkanmaan alueella, jossa mobiiliverkossa käytetyn datan määrä on kasvanut jopa 135 %, Elisan Hämeen aluejohtaja Kalle Lehtinen sanoo.
Verkkoa vahvistettu erityisesti suosituilla mökkialueilla
Tänä kesänä suomalaisten uskotaan mökkeilevän ja matkailevan kotimaassa vielä normaalia enemmän. Tästä syystä Elisa on vahvistanut mobiiliverkkoaan alueilla, joissa on runsaasti vapaa-ajan asuntoja tai alueella liikkuu muuten enemmän ihmisiä kesäaikaan. Näin on muun muassa Sastamalassa, Akaassa ja Pälkäneellä. Katso kaikki paikkakunnat täältä.
– Suomalaiset käyttävät nettiä ahkerasti myös lomalla ja osa myös työskentelee vapaa-ajan asunnolta käsin. On alueita, joilla datamäärät kasvavat jopa 60 % kesäaikaan, Elisan Hämeen aluejohtaja Kalle Lehtinen sanoo.
Elisan verkon saatavuustiedot löytyvät osoitteesta www.elisa.fi/kuuluvuus
*Alueet, joissa on vahvistettu Elisan verkkoa:
Valkeakoski: Tallinmäki, Kaskela, Valto, Ikkala, Antinniemi, Roukko
Lempäälä: Palomäki, Kiviaho, Moisio, Harakkala, Ryynikkä, Uusi-Eurooppa, Sulkola, Hakkari, Ruskea-ahde, Kuivaspää, Kiviaho, Marjamäki, Väinölä
Sastamala: Nuupala, Pehula, Vammala, Piimäsjärvenmaa, Vihtiälä, Marttila, Murtoonmaa, Hoppu, Nohkua
Akaa: Matomäki, Toijala, Viiala, Lääninmäki, Pappilankylä
Pälkäne: Vimmunkulma, Kuohijoki
Lisätiedot: Elisa Oyj, Kalle Lehtinen, Hämeen aluejohtaja, p. 045 670 0176, [email protected]
Elisa on tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden edelläkävijä. Asiakkaanamme on 2,8 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota, ja kattavassa verkossamme on yli 6,3 miljoonaa liittymää. Yhteistyö mm. Vodafonen ja Tele2:n kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Päämarkkina-alueemme ovat Suomi ja Viro, tarjoamme digitaalisia palveluita myös kansainvälisille markkinoille. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 1,84 miljardia euroa ja henkilöstöä 4 900. Vastuullisena suomalaisena markkinajohtajana toimintaamme ohjaa toiminnan jatkuva parantaminen. Vuoden 2020 aikana olemme hiilineutraali yhtiö. Lisätietoja www.elisa.fi, Facebookissa @elisasuomi ja Twitterissä @ElisaOyj
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1