Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Talous » Talous- ja henkilöstöalan muutoksiin uudenlaista osaamista koulutuksella

PSK-Aikuisopisto

Talous- ja henkilöstöalan muutoksiin uudenlaista osaamista koulutuksella

Tiedote.
Julkaistu: 17.02.2016 klo 10:10
Julkaisija: PSK-Aikuisopisto

PSK-Aikuisopisto järjestää ensimmäisenä Pohjois-Suomessa talous- ja henkilöstöhallinnon erikoisammattitutkintoa huhtikuusta 2016 alkaen

Uusi tutkinto on syntynyt vahvasti työelämän tarpeista ja on tullut yhdeksi Opetushallituksen virallisista näyttötutkinnoista vuoden 2015 lopulla. PSK-Aikuisopistolla erikoisammattitutkinto sisältää osaamisalat taloushallintoon sekä henkilöstötyöhön. Vastuukouluttaja Matti Vähäjylkkä ja näyttötutkintomestari Tarja Pahnila ovat innostuneita uudesta koulutuksesta: “Tällaiselle tutkinnolle on ollut suuri kysyntä jo pidempään.” Taloushallinnon alalla on käynnissä suuri murros, ja alalla kaivataan uudenlaista osaamista. Esimerkiksi kirjanpitäjän työssä digitalisoituminen muuttaa työn tekemisen tapaa ja osaamisessa korostuvat viestinnän ja tiedon analysoinnin taidot. “Työnantajan kannalta tässä on nyt tilaisuus saada uudentyyppistä osaamista henkilöstölle. Työntekijöiden osaamisen kehittyminen kehittää itse työtä. Taloushallinnon työpaikat eivät tule katoamaan täysin, mutta rutiiniluontoinen työ vähenee, ja erikoisasiantuntemuksen rooli korostuu.” korostavat Vähäjylkkä ja Pahnila.

Asiantuntevat kouluttajat ja joustavat opiskelumuodot mahdollistavat tutkinnon suorittamisen

Talous- ja henkilöstöhallinnon erikoisammattitutkintoon valmistava koulutus ja tutkinto suoritetaan oman työn ohessa ja työtä kehittäen. Koulutuksessa alan kokeneet ammattilaiset ja yrittäjät saavat edullisen osaamista päivittävän ja syventävän koulutuksen. Urakehityksen kannalta tutkinto on myös odotettu lisä talous- ja henkilöstöhallinnossa työskenteleville. Koulutuksen suorittaminen toteutetaan siten, että se palvelee työelämässä vastuullisissa asiantuntijatehtävissä työskentelevien kiireisiä aikatauluja. Lähiopetusta on koulutuksen aikana 14 päivää, muutoin ohjaus ja koulutus toteutuvat verkon ja etätehtävien avulla. Opiskeleminen on siten mahdollista kauempaakin. Aikuisopiston taloushallinnon koulutuksissa osallistujia on yleensä aina ollut akselilla Pohjanmaa-Lappi. Tutkinnossa vaadittava osaaminen osoitetaan omissa työtehtävissä.

PSK-Aikuisopisto on Pohjois-Suomen alueella kokenut taloushallinnon kouluttaja. “Meillä on tällainen positiivinen kierre”, luonnehtii suosittu kouluttaja Vähäjylkkä. Esimerkiksi KLT ylläpitokoulutuksiin ja KLT-tutkintoon valmentavaan koulutukseen tulevat monet, koska opistolla aikaisemmin opiskelleet ovat suositelleet heille kouluttajaa. Urallaan edenneet aikaisemmat opiskelijat tulevat puolestaan syventämään osaamistaan jatkokoulutuksissa. Lähiopetuspäiviä on aina pidetty koulutusten parhaana antina, sillä niiden aikana pureudutaan työn haasteisiin konkreettisesti, ja koulutuksen aikana syntyvät verkostot kantavat pitkään. Vähäjylkkä pitääkin tärkeänä, että ammatillista osaamista kehittävissä koulutuksissa säilyy myös lähiopetus ja henkilökohtainen ohjaus, sillä vain siten todellinen osaamisen syventäminen on mahdollista.

Ensimmäiset tulevat valmistumaan jo vuonna 2017

Huhtikuussa 2016 uudessa tutkinnossa aloittavat osaajat valmistuvat seuraavan vuoden aikana. Tutkinto antaa myös yhden uuden väylän saada osallistumisoikeus Tili-instituuttisäätiön KLT-tenttiin sekä jatko-opintokelpoisuuden korkeakouluopintoihin.

Monipuolinen koulutus tuo taloon paitsi ajantasaista ja syvällistä osaamista talouden tai henkilöstöhallinnon alalla, myös tämän päivän työelämässä korostuvia viestinnällisiä ja konsultoivia taitoja. Ensimmäiset opiskelijat valitaan koulutukseen jo maaliskuussa heti hakuajan päätyttyä 18.3.2016.

Lisätiedot ja haastattelut: Vastuukouluttaja Matti Vähäjylkkä, PSK-Aikuisopisto, p. 044 0803 639 ja NTM Tarja Pahnila, p. 044 3210 726

Linkki koulutuksen sivuille: http://www.psk.fi/koulutushaku/taloushallinto/talous-ja-henkilostohallinnon-erikoisammattitutkinto-2016-2017.html

PSK-Aikuisopisto – Tulevan tekijä

PSK-Aikuisopisto on pääosin Oulun läänissä toimiva aikuiskoulutukseen erikoistunut oppilaitos. Tuotamme laadukkaita koulutus- ja kehittämispalveluja yritysten ja julkisyhteisöjen henkilöstön sekä työvoimakoulutuksen tarpeisiin.

Ammatilliset koulutusalamme ovat:

  • Yrittäjyys- ja liiketoimintakoulutus
  • Johtamis- ja asiantuntijakoulutus
  • Luonnonvara- ja ympäristöalan koulutus
  • Sosiaali- ja terveysalan koulutus

Lisäksi järjestämme kielikoulutusta ja maahanmuuttajien koulutusta. Oppisopimuskoulutustamme järjestää Pohjois-Pohjanmaan Oppisopimuskeskus.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs