Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Talous » Lujabetoni kasvattaa hormiliiketoimintaa ja rekrytoi uusia työntekijöitä

Luja-yhtiöt

Lujabetoni kasvattaa hormiliiketoimintaa ja rekrytoi uusia työntekijöitä

Tiedote.
Julkaistu: 02.02.2015 klo 09:48
Julkaisija: Luja-yhtiöt

Lujabetoni on keskittänyt Luja-hormielementtituotannon Hämeenlinnan Kantolan elementtitehtaaseen ja tavoittelee tänä vuonna 30 % kasvua nousujohteiselle liiketoiminnalle sekä palkkaa uusia työntekijöitä. Vuosittain tuplaantunut liikevaihto on jo merkittävä osa Lujabetonin elementtituotteista asuntorakentamista.

Luja-hormielementtejä on valmistettu asiakkaiden tarpeiden mukaan useilla Lujabetonin tehtailla vuodesta 2008 lähtien. – Kysyntä oli liikkeellepaneva voima ja meillä oli tarvittava valmistuskapasiteetti, tietotaito, menetelmät ja laitteet tuotteen kehittämiseen ja valmistamiseen, luettelee aluemyyntipäällikkö Sami Nummela syitä Luja-hormielementtituotannon aloittamiseen vuonna 2008.

Lujabetoni hakee tuotannon keskittämisellä tehokkuuden maksimointia. Hämeenlinna tuotantopaikkakuntana oli luonteva valinta keskeisen sijainnin ansioista, sillä asiakaskuntaa on ympäri Suomen. Kun hormielementtien valmistus on integroitu osaksi suurta betonitehdasta, voidaan tehtaalla olemassa olevaa elementtiammattitaitoa hyödyntää saumattomasti.

Luja-hormien erityistä valmistusprosessia on kehitetty ulkopuolisten yhteistyökumppanien sekä oman henkilöstön osaamista hyödyntäen. Hormielementtien tuotanto toteutetaan yksittäiskappaleina nykyaikaisella kertomuottilinjastolla, mikä mahdollistaa joustavat toimitukset ja asiakkaan tarpeen mukaiset elementtimitoitukset sekä antaa mahdollisuuden lähes rajattomaan tuotantokapasiteetin kasvattamiseen.

Oma suunnitteluosasto perustettiin Hämeenlinnaan vuonna 2014, jotta tuotetta voidaan kehittää ja kokonaisprosessia optimoida jatkuvasti. Suunnittelua tekee Lujabetonin oman asiantuntijaryhmän lisäksi pitkäaikainen ulkopuolinen kumppani. Myös asiakkaat ovat olleet merkittävässä asemassa hormituotannon kehittämisessä. – Asiakkaalla on paras tieto siitä, mitä markkinoilla halutaan ja tätä tietoa me olemme halunneet hyödyntää, sanoo Nummela.

Tuotesertifioidut Luja-hormielementit ovat vauhdilla nousseet mukaan markkinaan korvaamaan perinteisiä työmaalla rakennettavia hormeja, sillä tehtaalla tiiviiksi paketiksi valettu betoninen hormielementti vie vähän tilaa ja on asiakkaalle monin tavoin kustannustehokas ratkaisu. Luja-hormin ansiosta talotekniikkakuilut voidaan asentaa nopeasti paikoilleen osana rakennuksen runkotöitä.

- Hormielementtituotanto on meille kasvavaa liiketoimintaa ja tuotannon jatkuvasti kasvaessa palkkaamme nyt lisää työntekijöitä. Olemme tyytyväisiä mahdollisuudesta kasvattaa liiketoimintaamme Hämeenlinnan alueella, sanoo elementtiyksikön johtaja Kari Turunen.

Lisätietoja: Hormielementtien aluemyyntipäällikkö Sami Nummela, puhelin 044 585 2481 Elementtiyksikön johtaja Kari Turunen, puhelin 044 585 2482 

Liitetiedostot

Lujabetoni on Luja-yhtiöiden betoniosaaja ja Suomen toiseksi suurin elementtivalmistaja. Se tekee kaikkea betonista: kivitalopaketteja, elementtejä, ratapölkkyjä, teräsbetonipaaluja, pihakiviä, harkkoja sekä valmisbetonia. Tehtaita Lujabetonilla on kaikkiaan 25, joista kaksi Tukholmassa ja kolme Pietarissa. Lujabetonin vahvuuksia ovat vahva oma tuotekehitys sekä 60 vuoden kokemus betonista. www.lujabetoni.fi, facebook.com/lujabetoni.fi

Luja on kolmannen polven perheyritys ja yksi Suomen suurimmista rakennusalan konserneista. Yritys on toiminut alalla 60 vuotta. Luja-yhtiöihin kuuluvat Lujatalo Oy, Lujabetoni Oy ja Fescon Oy. Konsernin liikevaihto on yli 450 miljoonaa euroa ja se työllistää yli 1400 työntekijää 27 paikkakunnalla. Lujalla on Suomen lisäksi toimintaa myös Ruotsissa ja Venäjällä. www.luja.fi, facebook.com/luja.fi 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs