Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Sosiaaliset kysymykset » Naisten palkkapäivän tempaus Kolmen sepän aukiolla pe 30.10.2015 klo 8 - 17

BPW Finland

Naisten palkkapäivän tempaus Kolmen sepän aukiolla pe 30.10.2015 klo 8 - 17

Kutsu.
Julkaistu: 26.10.2015 klo 12:12
Julkaisija: BPW Finland

Naisten säännöllisen työajan ansio on keskimäärin 83,4 % miesten palkasta. Vuosipalkassa ero on noin 7600 euroa. Tieto perustuu Tilastokeskuksen 2. vuosineljänneksen ansiotasoindeksiin. Sukupuolten välisen palkkaeron kaventuminen on Suomessa äärimmäisen hidasta.

Ongelmasta halutaan muistuttaa viettämällä Naisten palkkapäivää perjantaina 30. lokakuuta. Naisten kuluvan vuoden palkanmaksun voidaan laskennallisesti katsoa päättyvän marraskuun alussa, joten naiset työskentelevät loppuvuoden palkatta. 

Naisten palkkapäivää on vietetty vuodesta 2011. 

Sukupuolten välinen epätasa-arvo palkkauksessa on laaja ongelma, jonka kitkeminen vaatii yhteistyötä. Naisten palkkapäivässä on tänäkin vuonna mukana laaja verkosto kumppaneita. Tempaukseen osallistuvat NYTKIS, Naisjärjestöjen Keskusliitto, BPW Finland ja muita naisjärjestöjä sekä STTK. Paikalle kutsutaan kansanedustajia ja muita poliittisia vaikuttajia.

 

Aika: Perjantai 30.10.2015 klo 8-17
Paikka: Kolmen sepän aukio, Aleksanterinkatu 23, 00100 Helsinki
Järjestäjät: NJKL, NYTKIS, STTK, BPW Finland ja muita naisjärjestöjä
Lisätietoja: Ulla Lahtinen coordinator@bpw-finland.fi, puh. 09 1352 483

www.facebook.com/events/156981644653566/
hashtag #naistenpalkkapäivä
www.stat.fi/til/ati/2015/02/ati_2015_02_2015-08-27_fi.pdf

Suomen liike- ja virkanaisten liitto (Business and Professional Women Finland) edistää naisten asemaa ja tasa-arvoa yhteiskunnassa ja työelämässä. Verkostoon kuuluu 650 jäsentä. Lue lisää: www.bpw-finland.fi

BPW Finland kuuluu International Federation of Business and Professional Women -organisaatioon. BPW International toimii viidessä maanosassa ja 95 maassa. Lue lisää: www.bpw-international.org.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs