Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Sisustaminen » Uusia asumisoikeusasuntoja senioreille Vantaan Asolaan

TA-Yhtiöt

Uusia asumisoikeusasuntoja senioreille Vantaan Asolaan

Tiedote.
Julkaistu: 23.03.2016 klo 09:00
Julkaisija: TA-Yhtiöt

TA-Yhtiöt rakennuttaa Asolaan Vantaalle uusia asumisoikeusasuntoja. Koivukylän ja Korson väliin, Asolanväylän varrelle ja lähelle Peijaksen sairaalaa rakennettavaan asumisoikeustaloon tulee yhteensä 30 asuntoa. Sijainti on ihanteellinen palvelujen läheisyyttä, hyviä kulkuyhteyksiä ja luonnon läheisyyttä arvostaville. Kävelymatkan päässä sijaitsevalta Rekolan juna-asemalta pääsee kätevästi junalla niin Helsingin kuin Keravan suuntaan ja lentoasemakin on vain puolen tunnin junamatkan päässä.

Lähistöllä on mm. Koivukylän kauppakeskus kauppoineen ja ravintoloineen sekä lisäksi terveys- ja hyvinvointipalveluja, joten kohde sopii hyvin ikääntyville. Valtimotie 2 G:n asumisoikeustalossa on myös hyvät puitteet yhteisöllisyydelle talossa sijaitsevassa kohtaamistilassa. Hissillisen viisikerroksisen kerrostalon asunnot on suunnattu ensisijaisesti senioriasukkaille.

Asumisoikeustaloon tulee asuntoja yksiöistä kolmioihin, erilaisin pohjaratkaisuin. Moderneissa asunnoissa on lasitetut parvekkeet, sälekaihtimet ja keraamiset liedet lisäämässä asumismukavuutta. Osassa asunnoista on myös vaatehuoneet.

Haku asumisoikeusasuntoihin alkaa tänään ja ensimmäinen hakuaika jatkuu 6.4.2016 asti. Talon arvioitu valmistumisaika on 31.1.2017.

 

Lisätietoja:

myyntivastaava Mia Pynnönen, p. 045 7734 3814, mia.pynnonen@ta.fi

Liitetiedostot

 
TA-Yhtiöt on valtakunnallinen asuntojen omistaja ja rakennuttaja, jolla on omistuksessaan tällä hetkellä noin 15 000 asuntoa. TA-Yhtiöiden asunnot ovat pääosin vuokra- ja asumisoikeusasuntoja. Yhtiö on toteuttanut viime vuosina vuosittain noin 1000 – 1400 uutta asuntoa pääkaupunkiseudulle ja muihin Suomen kasvukeskuksiin. Espoon päätoimipisteen lisäksi TA-Yhtiöillä on toimipisteet Helsingissä, Vantaalla, Turussa, Lahdessa, Hämeenlinnassa, Tampereella, Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa ja Kittilässä.

www.ta.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs