Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ruoka ja elintarvikkeet » Muikkukannat laskussa, saalista riittää silti useissa järvissä

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Muikkukannat laskussa, saalista riittää silti useissa järvissä

Tiedote.
Julkaistu: 28.06.2012 klo 10:26
Julkaisija: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Suomen muikkukannat ovat pysyneet melko vahvoina koko 2000-luvun. Vuosiluokka 2011 oli kuitenkin selvästi keskimääräistä heikompi Itä-Suomessa ja alle keskitason myös Länsi-Suomessa ja Oulun korkeudella. Lapin järvissä viime vuoden vuosiluokka ylti lievästi keskitason yläpuolelle. Vanhempia kutumuikkuja oli järvissä syksyllä 2011 keskimääräisesti, ilmenee Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen vuotuisesta muikkuseurannasta.

Tänä vuonna kalastettavaa vielä riittää, mutta aiempaa pienempiä saaliita on monin paikoin odotettavissa, varsinkin eteläisessä Suomessa. Toisin kuin viime vuosina, saalis perustuu useissa järvissä vanhoihin, jo ainakin kerran kuteneisiin muikkuihin. Samalla saalismuikun koko on kasvamassa. Tämä johtuu varsinkin Itä-Suomessa kahdesta peräkkäisestä keskimääräistä heikommasta vuosiluokasta.

Muikkukannat ovat Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) erityisessä seurannassa. Muikku on saaliin määrän ja arvon perusteella sisävesillä ammattikalastajien tärkein saaliskala. Seurannan tavoitteena on saada vuosittain yleiskuva maamme muikkukannoista ja ennakoida tulevaa kehitystä. Tutkimuslaitoksen kevättalvella 2012 tekemä kysely käsitti runsaat sata avustajaa ja 85 muikkujärveä.

Lisätietoja RKTL:n nettisivuilta

Lisätietoja
Tutkija Irma Kolari, puh. 0205 751 617

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka tuottaa luotettavaa ja korkealaatuista tietoa luonnonvaroista päättäjille, elinkeinoille, alan ammattilaisille sekä kansalaisille. Lisätietoa: http://www.rktl.fi/,  s-posti: viestinta@rktl.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs