Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ruoka ja elintarvikkeet » Merkinnät elintarvikkeen voimakassuolaisuudesta säilyvät

Maa- ja metsätalousministeriö

Merkinnät elintarvikkeen voimakassuolaisuudesta säilyvät

Tiedote.
Julkaistu: 05.12.2014 klo 09:18
Julkaisija: Maa- ja metsätalousministeriö

Suomessa on vuosikymmenien ajan ollut suolapitoisuuden ilmoittamista koskevia säännöksiä. Merkintöjen on todettu auttaneen kuluttajaa tekemään terveytensä kannalta hyviä valintoja ja kannustaneen elintarviketeollisuutta alentamaan elintarvikkeiden suolapitoisuuksia.

Elintarvikkeiden suolapitoisuuteen vaikuttaminen on Suomessa tärkeää, koska myönteisestä kehityksestä huolimatta suomalaisten suolan saanti on edelleen selkeästi kansainvälisiä suosituksia korkeammalla tasolla. Myös suomalaisten verenpaine on kansainvälisesti korkealla tasolla.

EU:n elintarviketietoasetuksen mukaan ravintoarvomerkinnästä tulee pakollinen joulukuussa 2016 ja merkinnässä ilmoitetaan natriumin kokonaismäärä suolaekvivalenttina. "Voimakassuolainen" merkinnän säilyttäminen ravintoarvomerkinnän rinnalla on kansanterveyden näkökulmasta perusteltua.

Maa- ja metsätalousministeriön asetusta eräiden elintarvikkeiden ilmoittamisesta voimakassuolaiseksi aletaan soveltaa 13.12.2016. Merkintä voimakassuolaisuudesta vaaditaan elintarvikeryhmissä, jotka ovat keskeisiä suolan lähteitä. Merkinnän kriteerinä olevat raja-arvot on muutettu natriumin kokonaismäärään perustuviksi. Viljatuotteilla ja erityisesti ruokaleivällä on merkittävä osuus suomalaisten päivittäisessä ruokavaliossa ja sitä kautta keskeinen osuus suolan saannissa. Tästä syystä ruokaleipien, näkkileipien sekä aamiaisviljavalmisteiden raja-arvoja merkintävelvoitteelle on alennettu.

Merkinnän havaittavuuden varmistamiseksi tieto voimakassuolaisuudesta tulee esittää ravintoarvomerkinnän läheisyydessä. Vähittäismyyntipaikoissa tieto voimakassuolaisuudesta ilmoitetaan juustoista, makkaroista, muista leikkeleenä käytettävistä lihavalmisteista ja ruokaleivistä myös silloin, kun niitä myydään pakkaamattomina.

                                                                                                                  
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
lainsäädäntöneuvos Anne Haikonen, p. 0295 16 2438
etunimi.sukunimi@mmm.fi


Tiedote 22.10.2014
Kuluttaja saa pian enemmän tietoa pakkaamattomista elintarvikkeista
http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/tiedotteet/141023_kuluttajasaapianenemmantietoapakkaamattomistaelintarvikkeista.html

Tiedote 19.11.2014          
Elintarvikkeiden koostumustietopankki Fineliä päivitetään
http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/tiedotteet/141119_elintarvikkeidenkoostumustietopankkifineliapaivitetaan.html

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs