Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ruoka ja elintarvikkeet » Luomun kysynnän arvioidaan kasvavan lähivuosina

Pro Luomu ry

Luomun kysynnän arvioidaan kasvavan lähivuosina

Tiedote.
Julkaistu: 12.01.2016 klo 13:31
Julkaisija: Pro Luomu ry

Luomun kulutuksen odotetaan lisääntyvän Suomessa reippaasti lähivuosina. Kaupan asiantuntijat arvioivat, että vuonna 2020 luomutuotteiden myynti on noin 410 miljoonaa euroa. Luomulla olisi tuolloin noin kolmen prosentin markkinaosuus.   

Kaupan asiantuntijoiden näkemys perustuu luomun myynnin toteutuneeseen kasvuun sekä siihen, että tutkimusten mukaan kuluttajat aikovat lisätä luomun käyttöään selvästi myös tulevaisuudessa. Arvio on laadittu Pro Luomun toimeksiannosta.

Vuonna 2014 luomua myytiin vähittäiskaupoissa 225 eurolla. Luomun markkinaosuus päivittäistavarakaupan elintarvikemyynnistä oli 1,7 prosenttia.

Hevi, liha ja leipä kasvavat eniten

Asiantuntijat ennakoivat luomun myynnin kasvavan kaikissa tuoteryhmissä, mutta euromääräisesti suurinta kasvua odotetaan luomuhedelmien ja -vihannesten, tuoreen luomulihan ja luomuleipomotuotteiden myyntiin.

Hedelmät ja vihannekset ovat jo nykyään myydyin tuoteryhmä luomuna, ja vahvan kasvun uskotaan jatkuvan tulevaisuudessa. Asiantuntijat huomauttavat, että luomulihan osalta hinta saattaa muodostua kasvun esteeksi. Luomuleipomotuotteiden tarjonta puolestaan keskittyy tällä hetkellä pieniin paikallisiin tuotteisiin.

Myös tuoreiden lihavalmisteiden, nestemäisten maitotaloustuotteiden ja välipalatuotteiden sekä juustojen kysynnän arvioidaan lisääntyvän luomuna paljon.

Banaani on myydyin luomuhedelmä

Luomuna myydyin hedelmä on banaani; niiden myynnistä luomun osuus on yli 11 prosenttia. Myös omenat ja kiivit tekevät hyvin kauppansa luomuna. Sen sijaan sitrushedelmien ja rypäleiden myynnistä luomun osuus on vielä pieni, mutta sen odotetaan lisääntyvän tulevaisuudessa. 

Myös luomuvihannesten ja -juurikkaiden myynti on nousussa, mutta luomun suosio näissä tuoteryhmissä ei ole vielä kovin korkea. Juurikkaissa lisääntyy etenkin luomuperunan ja -porkkanan myynti ja vihanneksissa luomutomaatti, -paprika ja -salaatit.

Asiantuntijat arvioivat, että luomulle löytyy juurikkaissa ja vihanneksissa vielä paljon kasvupotentiaalia. Näissä tuoteryhmissä myös kotimaisuus on kovassa kurssissa.

Luomuoluille riittäisi markkinoita

Teollisten elintarvikkeiden osalta luomulle odotetaan reipasta kasvua etenkin panimojuomissa, lastenruoissa, pakasteissa sekä kuivissa hedelmissä, marjoissa ja pähkinöissä.

Luomuoluita on jo markkinoilla useita, mutta niiden tarjonta painottuu erikoisoluisiin. Lastenruoissa luomu osuus lisääntyy, vaikka tuoteryhmän myynti sinällään ei kasva. Luomupakasteiden myyntiä on vauhdittanut mm. luomulihan, -broilerin ja -jäätelön valikoimien laajeneminen.

Kuivien hedelmien, marjojen, pähkinöiden ja siemenien myynti ylipäätään on kasvanut voimakkaasti, ja myös luomun tarjonta tässä kategoriassa on lisääntynyt.

Saatavuus ja hinta avaintekijät

Asiantuntijoiden mukaan luomutuotteiden helppo saatavuus nostaisi luomun kulutusta. Tällä hetkellä esimerkiksi pienten lähikauppojen luomuvalikoima saattaa olla varsin suppea; etenkin viikoittain luomua ostavat kuluttajat ostaisivat sitä todennäköisesti myös lähikaupasta, jos tarjontaa olisi.

Myös aiempaa edullisempien luomutuotteiden tulo markkinoille kasvattaa luomun myyntiä. Luomutuotteita pidetään yleisesti melko kalliina. Hintaa painottavat eniten ne kuluttajat, jotka ostavat luomua vähiten.

Luomun markkinapotentiaalien selvitys on tehty osana Täsmäluomu-hanketta, jota maa- ja metsätalousministeriö rahoittaa.

Lisätietoja: toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila, Pro Luomu ry, puh. 040 581 9252, marja-riitta.kottila(at)proluomu.fi

Linkki tiedotteeseen: http://proluomu.fi/luomun-kysynta-kasvaa-lahivuosina/

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs