Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Rakentaminen » Vaajakosken S-marketin rakentaminen käynnistynee ensi keväänä

Osuuskauppa Keskimaa

Vaajakosken S-marketin rakentaminen käynnistynee ensi keväänä

Tiedote.
Julkaistu: 20.10.2011 klo 09:47
Julkaisija: Osuuskauppa Keskimaa

Vaajakosken uuden S-marketin rakentaminen pyritään käynnistämään ensi keväänä. S-marketin yhteyteen tulee myös yhteistyökumppaneille vuokrattavia liiketiloja.

Keskimaa Osk ja Oy Panda Ab ovat allekirjoittaneet eilen kauppakirjan, jolla Vaajakosken vanhan lakritsitehtaan kiinteistö siirtyy Keskimaan omistukseen.

 

Keskimaan ja Pandan välisen sopimuksen mukaisesti vanhan margariinitehtaan etelänpuoleinen rakennus siirtyy osuuskaupan omistukseen. Tilat vapautuivat Pandan käytöstä, kun uusi tehdaskiinteistö valmistui syksyllä.

Pandan ja Vaajakosken kiertoliittymän välisellä alueella sijaitseva Vaajakosken vanhan margariinitehtaan kortteli on nyt kokonaisuudessaan Keskimaan omistuksessa. Keskimaa on jo aiemmin tänä vuonna ostanut Fortumilta kiinteistön yhteydessä toimineen lämpölaitoksen.

– Kiinteistöjen ja maa-alueiden omistusjärjestelyjen ratkettua lähdemme nyt viemään S-market-investointia eteenpäin nopealla aikataululla. Vanhojen, suojelemattomien rakennusten purkaminen käynnistynee alkuvuodesta. Uutta päästään rakentamaan näillä näkymin maalis-huhtikuussa, kiinteistöjohtaja Matti Vihinen toteaa.

 

Uusi kauppakiinteistö sijoittuu valtakunnallisesti merkittävään, kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen Vaajakosken teollisuusmiljööseen.

Vanhan tehdasrakennuksen korkea keskiosa sekä punatiilinen piippu ovat asemakaavalla suojeltuja. Ne tulevat kytkeytymään luontevaksi osaksi uutta S-marketia.

– Kyseisellä tontilla on yli 80-vuotinen osuuskauppahistoria. Tietyllä tavalla ympyrä sulkeutuu, kun entisen margariinitehtaan arvokkain, pitkään vajaakäytössä ollut osa pääsee takaisin osuuskaupan huomaan, keskelle elämää palvelemaan asiakasomistajiamme. Vaajakosken uudessa S-marketissa historia, nykypäivä ja tulevaisuus kohtaavat, toimitusjohtaja Antti Määttä arvioi.

Kiinteistön kerrosala on yhteensä noin 5 500 m2, josta S-marketin myyntialaa on 3 500 m2. Omaan käyttöön tulevien neliöiden lisäksi tilaa rakennetaan useille, S-marketin valikoimia ja palveluja täydentäville etumyymälöille.
Nykyinen S-market suljetaan samanaikaisesti, kun uusi S-market avataan. Kaikki S-marketin työntekijät siirtyvät uuteen toimipaikkaan.

– Vaajakoskelle avataan yksi suurimmista S-marketeistamme, johon mahtuu ketjun laajin päivittäistavaravalikoima, monipuolisella palvelutiskillä täydennettynä. Lisäksi myymälään tulee peruslajitelma käyttötavaraa, toimialajohtaja Raija Rantanen kuvailee.


S-marketin rakentaminen on osa laajempaa Vaajakosken kehittämissuunnitelmaa. S-marketin kiinteistö liitetään luontevaksi osaksi kaupunkiympäristöä ja sen liikennejärjestelyjä. Liikenne ohjataan marketiin Leppävedentieltä, jolle rakennetaan kiertoliittymä Asematien risteykseen.

– Kiinteistön ja toimivien liikennejärjestelyiden sovittaminen on ollut haasteellista tontin merkittävien korkeuserojen vuoksi. Olemme kuitenkin löytäneet kaikkia osapuolia tyydyttävän ratkaisun yhteistyössä kaupungin ja ELY-keskuksen kanssa. Vaajakoskelle saadaan nykyaikainen S-market, ja samalla Wesmanninmäeltä avautuu hyvä näkö- ja kulkuyhteys Vaajavirran rantaan, Matti Vihinen kuvailee.

Nykyisen S-market-kiinteistön jatkokäytöstä neuvottelut ovat edelleen kesken.

 


Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Antti Määttä, 050 522 1011

Kiinteistöjohtaja Matti Vihinen, 050 502 5252

Toimialajohtaja Raija Rantanen, 050 539 9383



Taustaa:

  • Osuuskauppojen omistama SOK oli vuodesta 1916 lähtien 1980-luvulle saakka merkittävä työllistäjä Vaajakoskella. Parhaimmillaan Vaajakoskella oli SOK:n teolllisuuden palveluksessa yli 2 100 työntekijää.

 

  • S-ryhmän ajauduttua 1970-luvulla vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin, kaupparyhmässä toteutettiin 1980-luvulla Suomen taloushistorian suurin saneeraus. Se merkitsi mm. omaisuuden realisointia sekä S-teollisuuden myyntiä.

 

  • SOK:n margariinitehdas valmistui vuonna 1928. Vanha tehdaskiinteistö on ollut tehtaan sulkemisen jälkeen mm. Meira Nova Oy:n sekä Inex Partners Oy:n tukku- ja terminaalikäytössä.

 

  • Viereisessä, vuonna 1983 valmistuneessa kiinteistössä toimi alkusyksyyn saakka Pandan lakritsitehdas.

 

  • Keskimaa Osk, Meira Nova Oy ja Oy Panda Ab esittivät Jyväskylän maalaiskunnalle kesäkuussa 2006 Vaajakoskentiehen ja Leppävedentiehen rajoittuvan teollisuusalueen kehittämistoimenpiteiden käynnistämistä.

  • Keskimaa Osk osti SOK:n tytäryhtiöltä Inex Partners Oy:ltä vanhan margariinitehtaan kiinteistön vuonna 2008. Samana vuonna Keskimaa ja Jyväskylän maalaiskunta allekirjoittivat maankäyttö- ja esisopimuksen S-marketin rakentamisesta.

 

  • Alueen kehittämisen edellytyksenä ollut asemakaavamuutos sai lainvoiman vuoden 2009 alkupuolella.

 

 

Keskimaa Osk on vähittäiskauppaa sekä matkailu- ja ravitsemiskauppaa ja liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 660 miljoonan euron vuosimyynnillään. Asiakasomistajia on yli 109 000. Keskimaa työllistää noin 1900 keskisuomalaista.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs