Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Rakentaminen » Rakentaminen pysyy miinuksella

Rakennusteollisuus RT

Rakentaminen pysyy miinuksella

Tiedote.
Julkaistu: 22.04.2013 klo 12:14
Julkaisija: Rakennusteollisuus RT

Tänä vuonna on odotettavissa 3 prosentin vähennys rakentamisen määrään. Talonrakennustöitä aloitetaan yhteensä 32 miljoonaa kuutiometriä, mikä on 3 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Myös infrarakentaminen vähenee. Rakentamisen kasvua saadaan odottaa ainakin ensi vuoteen, jolloin talouden orastava elpyminen voi kääntää kehityksen positiiviseksi. 

Rakentamisen suhdannenäkymät eivät ole kevään aikana selkeytyneet, ja epävarmuus leimaa edelleen alan yritysten tunnelmia. Toisaalta ei ole viitteitä voimakkaasta laskustakaan.
Asuntorakentaminen vähenee yhä, ja asuntoaloitusten määräksi arvioidaan 27 000. Vuokra-asuntoihin kohdistuu voimakas kysyntä, minkä vuoksi asuntosijoittaminen on ollut parhaiten tuottanut kiinteistösijoittamisen muoto. Asuntokauppaa ovatkin piristäneet viime vuosina perustetut asuntorahastot, jotka ovat sijoittaneet uusiin asuntoihin.
Varainsiirtoveron muutoksen voimaantulo maaliskuussa joudutti uusien asuntojen kauppaa alkuvuodesta. Sen jälkeen kaupankäynti on ollut hiljaisempaa, mihin vaikuttavat myös pankkien tiukentuneet lainaehdot ja marginaalien kasvu. Etenkin pientalomarkkinoilla on ollut nihkeää, ja pientaloteollisuuden myynti on jäljessä viime vuoden kevääseen nähden. Omakotitalojen tuotanto vähenee edelleen.
”Valtionhallinnon viimeaikaiset linjaukset ovat olleet rakentamisen kannalta myönteisiä. Kehysriihen päätökset ovat omiaan vauhdittamaan valtion tukemaa vuokra-asuntotuotantoa ja lainakatosta pidättäytyminen ehkäisee häiriöiden syntymistä asuntomarkkinoilla”, Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti toteaa.

Infra tarvitsee lisäpanostusta

Toimitilarakentaminen näyttää saavuttavan pohjakosketuksen. Kokonaisuudessaan liike- ja toimistorakentamisen aloitukset supistuvat tänä vuonna hieman. Muun muassa kaupan keskusliikkeet rajoittavat tässä suhdannetilanteessa jonkin verran investointejaan. Myöskään teollisuusrakentaminen ei kasva tänä vuonna epävarmojen talousnäkymien vuoksi. Varastorakentamisen vetää sen sijaan kasvuun viime vuoden ison notkahduksen jälkeen suuri yksittäinen logistiikkainvestointi.
Julkisten palvelurakennusten rakentamisaloitukset kääntynevät tänä vuonna hienoiseen kasvuun. Kuntien heikko taloustilanne karsii kuitenkin edelleen rakennusinvestointeja. Hoitoalan rakennuksia rakennetaan ja peruskorjataan melko vilkkaasti.
Infrarakentaminen kokonaisuudessaan supistuu tänä vuonna 5 prosenttia, sillä alan suhdannetilanne on hei-kentynyt talonrakentamisen myötä. Maa- ja vesirakentamiseen, joka on osa laajempaa infrarakentamista, on odotettavissa 2 prosentin vähennys. Uusia väylähankkeita ei tänä vuonna juuri käynnisty, joten maa- ja vesirakentaminen pysyy matalalla tasollaan ensi vuodenkin.
Liikenneverkkojen kunto on heikentynyt, ja suunnan nähdään olevan yhä huonompaan päin. Ylläpidon rahoitus on jäämässä pahasti jälkeen kustannuskehityksestä ja tiestön tarpeesta. Näin arvioitiin rakennetun omaisuuden tilaa ROTI-raportissa, joka julkaistiin neljännen kerran huhtikuussa.
”Näkemyksemme mukaan väylien rappeutuminen voitaisiin estää nostamalla väyläinfran rakentamisen ja kunnossapidon rahoitus prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tällä noin kahden miljardin vuosittaisella panoksella saataisiin turvattua väyliemme käyttökelpoisuus ja kilpailukykyisyys kilpailijamaihin nähden”, Rakennusteollisuus RT:n hallituksen puheenjohtaja, Rudus Oy:n toimitusjohtaja Lauri Kivekäs painottaa.

Rakentaminen luisui alamäkeä viime vuonna

Rakentamisen hinta- ja kustannustason nousu laantui viime vuonna. Raaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen kohoaminen hidastui, mikä näkyy tuotantopanosten hintojen rauhallisempana nousuna. Rakennustoiminnan työllisten määrä pysyi ennallaan ja heikkenee tänä vuonna vain hieman tuotannon supistumisesta huolimatta. Kausityöttömyys on kuitenkin kuluneen talven aikana ollut tavanomaista suurempaa.
Rakennusinvestoinnit supistuivat yli 4 prosenttia viime vuonna. Asuinrakennusinvestoinnit vähenivät saman verran, ja investoinnit toimitiloihin lähes 7 prosenttia. Maa- ja vesirakennusinvestoinnit pysyivät ennallaan. Rakentamisen kokonaistuotannon arvo oli VTT:n laskelmien mukaan 28,6 miljardia euroa vuonna 2012.
Uusia talonrakennustöitä käynnistettiin koko maassa ennakkotietojen mukaan 32,9 miljoonaa kuutiometriä eli 13 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Asuntoja aloitettiin yhteensä 28 800, ja aloitusmäärä väheni 9 prosenttia toista vuotta peräkkäin. Vapaarahoitteinen asuntotuotanto veti kohtuullisesti ja ARA-tuotantoa kannatteli erityisryhmille suunnattujen asuntojen rakentaminen. Valtion tukemien normaalien vuokra-asuntojen tuotanto supistui 40 prosenttia.

Lisätietoja:
Rakennusteollisuus RT:n puheenjohtaja, Rudus Oy:n toimitusjohtaja Lauri Kivekäs, puh. 0400 456 747
RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti, puh. 040 506 5021
RT:n pääekonomisti Bo Salmén, puh. 050 553 7175
RT:n viestintäjohtaja Merja Vuoripuro, puh. 040 587 2642

Koko suhdanneaineisto löytyy RT:n verkkosivuilta  www.rakennusteollisuus.fi/suhdanne

Rakennusteollisuus RT ry on rakennusalan yritysten elinkeinopoliittisten ja työmarkkina-asioiden edunvalvoja. RT-liittoyhteisöön kuuluvat Keskusliitto ja viisi toimialaa: Talonrakennus, Tuoteteollisuus, Infra, Pinta ja Tekninen urakointi. Viiden toimialan yhteensä yli 2 600 jäsenyrityksen palveluksessa on lähes 55 000 henkilöä. Jäsenyritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 15 miljardia euroa.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs