Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Rakentaminen » Rakennusteollisuus RT:n työvoimatiedustelu: Viidennes talonrakennusalan työvoimasta ulkomaista

Rakennusteollisuus RT

Rakennusteollisuus RT:n työvoimatiedustelu: Viidennes talonrakennusalan työvoimasta ulkomaista

Tiedote.
Julkaistu: 07.12.2011 klo 12:45
Julkaisija: Rakennusteollisuus RT

Lehdistötiedote 7.12.2011 julkaistavissa klo 13

Joka viides työntekijä suomalaisilla talonrakennustyömailla on ulkomaalainen. Uudellamaalla ulkomaisen työvoiman osuus on jo kolmannes. Ulkomaalaisten työntekijöiden määrä on kasvanut viime vuosina samaa tahtia niin eteläisimmässä Suomessa kuin koko maassakin: heitä on nyt kolme kertaa enemmän kuin vuoden 2007 syksyllä. Tulokset käyvät ilmi Rakennusteollisuus RT:n talonrakennustoimialan vuosittaisesta työvoimatiedustelusta jäsenyrityksilleen.

”Ulkomaalaisia on etenkin aliurakoinnissa ja vuokratyövoimassa, joita yritykset käyttävät muun muassa kysynnän vaihteluiden tasaamiseen. Aliurakoinnin ja vuokratyön osuus suhteessa yritysten omaan työvoimaan on nyt kaksi kolmasosaa. Esimerkiksi korjausrakentamisessa ja järjestäytymättömillä työmailla ulkomainen työvoima on vieläkin yleisempää. Kaikkiaan Suomessa arvioidaan työskentelevän noin 25 000–30 000 ulkomaalaista rakennustyöntekijää, joista valtaosa tulee aitoon tarpeeseen. Ilman heitä ei pärjättäisi varsinkaan pääkaupunkiseudulla”, Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti sanoo.

Työllisyystilanne rakennusalalla on tällä hetkellä varsin hyvä. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan alalla oli heinä-syyskuussa keskimäärin 12 200 työtöntä ja työttömyysaste oli 6,2 prosenttia. Rakennusalan työttömyyskassassa oli lokakuussa neljänneksen vähemmän työttömiä edellisvuoteen verrattuna. Vastaavasti RT:n kyselyyn osallistuneet talonrakennustyömaat työllistävät nyt yli neljänneksen enemmän työntekijöitä kuin vuosi sitten.

”Jäsenyrityksemme ennakoivat ulkomaalaisten määrän kasvavan edelleen suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle. Siksi onkin korkea aika saada käyttöön tehokkaat keinot, joilla ulkomaisten työntekijöiden ja yritysten työehtoja ja veronmaksua kyetään valvomaan. Tärkeitä uudistuksia ovat esimerkiksi veronumeron käyttöönotto ensi vuonna ja Tilaajavastuu-palvelun laajentaminen”, Tarmo Pipatti mainitsee.

 Tilaajavastuu-palvelu tehostaa virolaisyritysten valvontaa

Suomen Tilaajavastuu Oy on kehittänyt virolaisia yrityksiä koskevan Tilaajavastuu-palvelun. Palvelun kautta rakentamispalveluiden tilaajat voivat hakea julkisista rekistereistä saatavia tilaajavastuulain edellyttämiä selvityksiä virolaisista yrityksistä. Lainmukainen tulkinta esitetään selkeässä yhteenvetoraportissa, suomeksi.

Lisäksi Suomen Tilaajavastuu Oy tarjoaa virolaisyrityksistä myös Taustaselvityspalvelun. Palvelu kattaa kaikki julkisesti saatavat tiedot virolaisista rekistereistä ja on huomattavasti laajempi kuin tilaajavastuulain vaatima selvitys ja perehtyy myös yrityksen toimintakykyyn ja historiaan. Raportit laaditaan ja analysoidaan manuaalisesti turva-alalla toimivan yrityksen toimesta.

 “Meiltä on usein toivottu tietoja suomalaisyritysten lisäksi virolaisista yrityksistä. Näiden lisääminen tilaajavastuu.fi-tarjontaan on monille tervetullut palvelu”, toteaa Suomen Tilaajavastuu Oy:n toimitusjohtaja Lars Albäck.

Tilaajavastuu.fi on verkkopalvelu tilaajavastuulain edellyttämään raportointiin. Tilaaja saa palvelusta maksuttomat raportit Luotettava Kumppani -ohjelmaan liittyneistä yrityksistä. Raportti sisältää kaikki tilaajavastuulain edellyttämät selvitykset ja lain perusteella tehtävän tulkinnan. Palvelu soveltuu kiin-teistö- ja rakennusalan sekä julkisen sektorin urakoitsijoille ja tilaajille.

Rakennusteollisuus RT toteutti talonrakennustoimialan jäsenyrityksilleen työvoimakyselyn nyt viidentenä peräkkäisenä vuonna. Tulokset muodostavat läpileikkauksen työmaiden työvoimasta marraskuun alussa. Yrityksiltä tiedusteltiin muun muassa niiden työmaiden ja työntekijöiden määrää sekä työvoiman rakennetta kyseisellä hetkellä. Kyselyyn vastasi 220 yritystä, joilla oli käynnissä noin 1 800 työmaata ja niillä töissä noin 28 000 työntekijää. Koko talonrakennusalan työmailla arvioidaan olevan yhteensä noin 100 000 työntekijää. Luku ei sisällä toimihenkilöitä eikä yrittäjiä.

Lisätietoja:

Rakennusteollisuus RT ry:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti, puh. 040 506 5021
Rakennusteollisuus RT ry:n työmarkkinajohtaja Tapio Kari, puh. 0500 300 990
Rakennusteollisuus RT ry:n viestintäjohtaja Merja Vuoripuro, puh. 040 587 2642
Suomen Tilaajavastuu Oy:n toimitusjohtaja Lars Albäck, puh. 040 503 3672

Tutkimukseen liittyvää aineistoa löytyy RT:n verkkosivuilta Työvoima-asioiden alta, klikkaa tästä >

Tämä tiedote on myös Rakennusteollisuus RT ry:n verkkosivuilla osoitteessa: http://www.rakennusteollisuus.fi

Rakennusteollisuus RT ry on rakennusalan yritysten elinkeinopoliittisten ja työmarkkina-asioiden edunvalvoja. RT-liittoyhteisöön kuuluvat Keskusliitto ja viisi toimialaa: Talonrakennus, Tuoteteollisuus, Infra, Pinta ja Tekninen urakointi. Viiden toimialan yhteensä yli 2600 jäsenyrityksen palveluksessa on lähes 55 000 henkilöä. Jäsenyritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 15 miljardia euroa

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs