Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Rakentaminen » INFRA ry:n suhdannetiedustelu: Kolmas heikko talvi edessä

INFRA ry:n suhdannetiedustelu: Kolmas heikko talvi edessä

Tiedote.
Julkaistu: 24.10.2013 klo 11:07
Julkaisija: Toimialatiedote

Tilastokeskus ja VTT sekä INFRA ry:n suhdannetiedustelu kertovat karua kieltä infra-alan suhdannetilanteesta. Alan yritysten kapasiteetin keskimääräinen käyttöaste oli syyskuussa 85 prosenttia. Parhaalta tilanne näytti Uudellamaalla, synkimmältä Pohjois-Suomessa.

Infra-alalla toimivien yritysten liikevaihto ja myynnin määrä laski Tilastokeskuksen mukaan selvästi viime vuoden lopulta huhtikuulle 2013 asti. Tehtyjen työtuntien määrä supistui 10 prosenttia ja työttömien määrä kasvoi. Alan palkkasumma pysyi silti yhä lievästi plussalla. Touko–heinäkuussa yritysten liikevaihto kääntyi parin prosentin kasvuun ja kustannusnousun painuessa lähelle nollaa myös myynnin määrä kasvoi jonkin verran.

VTT ennakoi inframarkkinan (infran investoinnit, kunnossapito ja hoito) supistuvan tänä vuonna 3,5 prosenttia. Ensi vuonna alamäen ennustetaan hieman loivenevan. Miinusmerkkiseen kehitykseen vaikuttaa talonrakentamisen alamäki, sillä pohjarakentamisen ja aluetöiden osuus inframarkkinasta on suuri. Bruttokansantuotteen ennustetaan kääntyvän kasvuun 2014, mikä luo mahdollisuuksia inframarkkinan elpymiselle 2015.

INFRA ry:n kevään suhdannetiedustelussa kesäkaudesta odotettiin selvästi heikkenevää. Kaksi viidestä yrityksestä odotti työmäärän supistumista ja vain joka kuudes kohenemista. Saldoluku oli -33. Kesä oli onneksi pelättyä parempi, joskin miinusmerkkinen: suhdannetilannetta piti normaalina yli puolet yrityksistä ja vajaa kolmannes normaalia heikompana. Saldoluvuksi muodostui -14. Kapasiteetin keskimääräinen käyttöaste oli syyskuussa 85 prosenttia –sama kuin vuotta aiemmin. Vaihtelu eri alueiden välillä oli yhä iso, noin 15 prosenttiyksikköä.

Tulevan talven näkymät ovat huolestuttavan heikot, jopa viimevuotisia synkemmät. Infrarakentamisen määrän supistumista ennakoi kolme yritystä neljästä. Vain muutama yritys sadasta odottaa edellisvuotta parempaa talvea. Alavireisintä on konepalvelujen kysyntä, mutta kunnossapidon ja hoidon tilanne on lohdullisempi, vaikka saldoluku on selvästi miinuksella.

Kokonaisuutena infra-alan suhdannetilanne on heikentynyt parin kolmen viime vuoden aikana. Alueelliset erot ovat suuria. Tämänkertaisen tiedustelun perusteella Itä-Suomessa ja Hämeessä tilanne on keskimääräistä parempi. Kaakkois-Suomen tilanne on heikentynyt muuta maata nopeammin. Alueellisia näkemyksiä tulkitessa pitää kuitenkin huomata, että monilla yrityksillä osa työkannasta on kotimaakunnan ulkopuolella. 

LISÄTIETOJA

Paavo Syrjö, toimitusjohtaja, INFRA ry; puh. 040 560 1803 sekä www.infra.fi

ASIANTUNTIJAT ALUEITTAIN:  www.infra.fi/yhteys

 

SALDOLUKU (+100…-100) saadaan vähentämällä myönteisten vastausten prosenttiosuudesta kielteisten vastausten prosenttiosuus (kasvanut/parempi) - (supistunut/huonompi). Positiivinen luku tarkoittaa optimistista, negatiivinen luku pessimististä näkemystä suhdannetilanteesta.

KAPASITEETIN KÄYTTÖASTE kertoo, miten kattavasti yrityksen konekanta on tuottavassa käytössä. Infra-alan yrityksissä merkittävä osa rahasta on kiinni huomattavan kalliissa koneissa.

 

INFRA RY on infra-alan asiantuntija. Sen jäsenyritykset rakentavat ja pitävät kunnossa mm. väyliä, tunneleita ja viheralueita sekä rakentavat ja hoitavat kuntateknisiä verkostoja. INFRA ry parantaa yritysten edellytyksiä tehdä tärkeää työtään tuottavasti, taitavasti ja eettisesti. INFRA ry on Rakennusteollisuus RT:n ja EK:n jäsen.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs