Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Rakentaminen » Ikkunavalmistaja Piklas Oy:n oma verkkokauppa siivitti yhtiön kasvuun – Pyhännälle syntynyt jo 40 uutta työpaikkaa

Piklas Oy

Ikkunavalmistaja Piklas Oy:n oma verkkokauppa siivitti yhtiön kasvuun – Pyhännälle syntynyt jo 40 uutta työpaikkaa

Tiedote.
Julkaistu: 02.03.2015 klo 17:04
Julkaisija: Piklas Oy

Suomalainen perheyhtiö Piklas Oy ui valtavirtaa vastaan viime vuonna. Yhtiö saavutti uuden liikevaihtoennätyksensä 12,1 m€ ja kasvua edellisvuoteen tuli peräti 44 %:a. Liikevaihdon kasvun myötä yhtiö pestasi runsaasti uutta työvoimaa – Pyhännällä sijaitsevaan tuotantolaitokseen lisättiin työntekijöiden määrää vähän kerrallaan koko vuoden ajan ja vuoden 2014 lopussa uusia työpaikkoja oli syntynyt 40 kappaletta.

”Ikäviä uutisia väen vähentämisistä on viime aikoina ollut, erityisesti meidän toimialallamme - rakentamiseen ja puusepänteollisuuteen liittyvissä yrityksissä, mutta meillä on ollut  siinä mielessä myönteinen tilanne, että olemme voineet työllistää koko ajan lisää ihmisiä. Uutiskynnystä muutaman ihmisen lisääminen kerrallaan ei ylitä, mutta kun katsomme koko vuoden mittakaavassa, niin onhan tuo jo aika paljon”, myhäilee yhtiön toimitusjohtaja Erkki Tolvanen tyytyväisenä.

 

Oma verkkokauppa kasvun moottorina

 

”Rajusti kilpailulla toimialalla kasvu ei tule itsestään, vaan vaatii mietittyjä toimenpiteitä”, jatkaa toimitusjohtaja Tolvanen. ”Uudisrakentaminen oli aikaisemmin keskeinen tukijalkamme, mutta kun uutta rakennetaan huomattavasti aikaisempaa vähemmän, päätimme etsiä kasvua korjausrakentamisesta, sillä korjausvelkaa pientaloissa riittää. Osa kasvustamme onkin tullut uusilta, korjausremontteja tekeviltä kumppaneiltamme, mutta halusimme muutakin. Koska omaa kuluttajamyyntiä ei ollut, päätimme panostaa oman verkkokaupan kehittämiseen.”

Piklas avasi kuluttajille suunnatun tehtaan oman ikkunaverkkokaupan helmikuussa 2014 ja merkittävä osa kasvusta on tullut juuri tätä kautta.

 

”Pienistä puroista meidän on virtamme rakennettava”, filosofoi Piklas Oy:n myyntipäällikkö Petri Kovalainen ja jatkaa,  ”verkkokauppa yllätti meidät monella tavalla, kävijöitä on ollut runsaasti ja tilauksia on ollut paljon. Tilauskoko verkkokaupassa on ollut pieni, keskimäärin neljä ikkunaa per tilaus, ja kaikki erilaisia. Onneksi tehtaamme on rakennettu juuri tällaista toimintaa varten ja siksi olemme pystyneet hyvin vastaamaan kysyntään.”

 

Piklas Oy:n ikkunoiden verkkokauppa on suunnattu suoraan tehtaalta yksityisille kuluttajille ja jättää näin ollen jakelun muut väliportaat pois, jolloin kuluttajalle syntyvä hintaetu on varsin huomattava. Verkkokauppaohjelmisto ohjaa kuluttajan valintoja mallien, mittojen ja värien osalta. Kattavista ohjeista löytyy tietoa myös mitoitukseen ja tuotteiden asennukseen.  

 

 

Suomalainen perheyhtiö Piklas on alallaan keskisuuri toimija, joka valmistaa vuosittain noin 70 000 ikkunaa ja ulko-ovea. Piklas-ikkunoiden tuotanto alkoi Pyhännän Rakennustuote Oy:n osana jo 1970-luvun alussa. Vuodesta 2006 Piklas Oy on toiminut omana yhtiönä osana PRT-Forest –konsernia. Piklaksen laaja tuotevalikoima kattaa sekä nykyaikaisen matalaenergiarakentamisen vaatimuksiin soveltuvat puualumiini-ikkunat että perinteiset mökki-ikkunat ja -ovet.

Piklas on keskittynyt toimimaan erityisesti teollisuusyritysten ja kaupan kanssa, iso osa tuotteista päätyykin suomalaisiin koteihin mm. talotehtaiden toimituksissa.Kasvavaa kuluttajakauppaa palvelemaan Piklas avasi ikkunoiden verkkokaupan vuonna 2014.

Liikevaihto vuonna 2014 oli 12,1 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä 90.

Lisätietoja: toimitusjohtaja Erkki Tolvanen puh. 040 662 4526 

www.piklas.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs